Jos on kiinnostunut nyky-körttiläisyydestä, hyvä tapa siihen tutustumiseen voisi olla se, että yrittää etsiä netistä uusimpien herättäjäjuhlien puheita.
Körttiseuroissa käyminen ja puheiden kuunteleminen antaa myös hyvän kuvan nyky-lörttiläisyydestä, mikäli käy useammissa seuroissa.
Suosittelisin sinulle esim. Paavo Ruotsalaisen elämänkertoihin tutustumista. Niitä lukemalla saa kuvan siitä, mitä körttiläisyys oli 1800-luvun alkupuolella.
Tällä tavoin saat jonkinlaista otetta asiaan, pääset alkuun ja huomaat, mitä on hengellisen sanoman osalta 200 vuodessa muuttunut körttiläisyydessä.
Muutos on ollut valtava. Jotkut uskonelmään liittyvät perusasiat ovat muuttuneet valtavasti tuona aikana.
Toki muutosta on tapahtunut muissakin liikkeissä, mutta voi olla, että körttiläisyyden parissa se on ollut suurinta.
Termi "herännäisyys" kirjaimellisesti otettuna on körttiläisyyden kohdalla nykypäivänä mielestäni vanhentunut.
Se ei käsittääksenii sovi nyky-körttiläisyyden yhteyteen, kun ajatellaan liikkeen näkyvää valtavirtaa.