Kirjoittaja Aihe: Kotikokki XII  (Luettu 81574 kertaa)

0 jäsentä ja 5 Vierasta katselee tätä aihetta.

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4978
Vs: Kotikokki XII
« Vastaus #120 : 06.03.25 - klo:14:52 »
Tervetulos myös tanakasti hernekeitolta tuoksuvaan ( haisevaan ) Riitta-mummilaan.

Pistin 500 gr kuivia herneitä aamulla likoon 2 ltr vettä.Puolen päivän jälkeen panin lieden lämpimäksi ja kattilan liedelle. Kaksi tl suolaa niskaan ja tunnin päästä pussillinen Snellmanin savukinkkusuikaleita.
Keitin vielä toisen tunnin, ja ah ! mikä tuttu tuoksu asunnossa.

Päätimmekin syödä soppaa päivän toisena ateriana ja säästää lounaaksi paistamiani kasvispihvienn loput huomiseen. Jotain niiden seuraksi jääkaapista löytyy.
Aina silloin tällöin meidän on pakko saada hernekeittoa.  :)

500g Ylistalon kuivia herneitä
2l vettä
Knorrin kasvisfondi
2tl rouhittua mustapippuria
1tl meiramia
2 rkl rypsiöljyä
1 sipuli
1dl VegeSunin tummaa soijarouhetta
1rkl soijakastiketta
1dl vettä
1 rkl Meiran sinappia

Liota herneitä yön yli. Kiehauta, ja lisää joukkoon kasvisfondi. Laske lämpöä, ja anna porista noin reilusta tunnista kahteen. Kun keittoaika on ylittänyt puolen välin, valmista soijarouhe. Hienonna sipuli ja kuullota se pannulla lorauksessa öljyä. Mittaa joukkoon kuiva soijarouhe ja mausta soijakastikkeella. Lisää joukkoon vesi ja paista niin kauan että vesi on imeytynyt soijarouheeseen. Lisää sipuli-soijarouhepaistoa keiton joukkoon ja lisää mukaan myös mustapippuri, meirami ja sinappi. Anna keiton porista vielä rauhassa, tarkista maku, ja ei kun syömään... :P . :)

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 34683
Vs: Kotikokki XII
« Vastaus #121 : 06.03.25 - klo:17:06 »
Meidän, etenkin Matin, on saatava muutama kerta vuodessa pizzaa. Olen aika usein sen itse valmistanut, mutta nyt MM-kisapäivän kunniaksi se haettiin Ostarin pizzeriasta. Sitä ovat kauan ( n. 15 v ) pitäneet maahanmuuttajat. Hyvää sieltä saakin.
Otamme aina saman: Aurajuusto, katkarapu,salami. Siihen tulee lisäksi perusjuustoa
talon tapaan.

Laskiaispullat tuli ruokakuljetuksessa ja toinen syötiin 'puokkiin'  päiväkahvin kera, toinen huomena.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa öppiäinen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 6580
Vs: Kotikokki XII
« Vastaus #122 : 06.03.25 - klo:18:21 »
^ Tuo on suosikkitäyteyhdistelmäni peruspizzerioiden pizzoista! Vaikka en muuten katkaravuista perusta niin tuossa toimii. Valkosipulia kanssa mielellään hieman, niin ei tule vampyyrit jättämään jälkiään kaulalle.  :003:

Parasta ikinä oli kyllä munakoiso, vuohenjuusto ja pinjansiemenet, mutta sellaista ei tietenkään kaikkialta saa.

No niin, alkoi tehdä mieli pizzaa. Enpä taida viitsiä hakea. Jotain hyötyä laiskuudestakin. En osaa tilata ruokaa kotiin. Kauppaostokset kyllä mutta pizzaa en.

Minulla on joku ihmeen lohikausi ollut. Ei ole tehnyt muuta mieli kuin lohta ja appelsiineja. Lieneekö joku puutostauti.
Mä mitään usko... kunhan kysyn vaan.

Poissa öppiäinen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 6580
Vs: Kotikokki XII
« Vastaus #123 : 08.03.25 - klo:18:17 »
Ostin panamalaista rommia. Pitää sitäkin maata nyt tukea! En vain älynnyt, että tämä on maustettua. maistuu liköörikonvehdin sisustalta.

Naudan maksaa oli supermarketista vaikea löytää. Ennen sitä osui silmiin mm. kengurua ja peltopyytä. Voisin kyllä joskus kokeilla niitäkin. Se maksa oli sitten vähän erikoisessa paikassa. Huomenna saan maksapihviä.

Kuhafilee on hinnoissaan, yli kuusikymppiä kilo.
Mä mitään usko... kunhan kysyn vaan.

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4978
Vs: Kotikokki XII
« Vastaus #124 : 12.03.25 - klo:15:02 »
Tänään valmistin meille porotonta poronkäristystä puolukkasurvoksen ja muussin kera. :)

2rkl margariinia
1pkt (240g) Gold&Greenin maustamatonta nyhtökauraa
2dl vettä
1Knorrin kasvisfondi
¼tl jauhettua maustepippuria

Ensin valmistin muussin. Aloitin käristyksen teon kasvisliemestä. Kuumenna 2dl vettä ja liota siihen kasvisfondi. Sulata paistinpannulla margariini ja paista nyhtökauraan väriä pintaan. Kaada sekaan kasvisliemi ja lisää maustepippuri. Anna seoksen muhia niin kauan, että liemi on imeytynyt nyhtökauraan. Kokoa annos muussin ja puolukkasurvoksen kanssa, ja ei kun syömään... :P . :)

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22668
Vs: Kotikokki XII
« Vastaus #125 : 12.03.25 - klo:15:30 »
Miksi et kutsuisi ruokalajia rehellisesti kaurakäristykseksi?

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4978
Vs: Kotikokki XII
« Vastaus #126 : 15.03.25 - klo:10:49 »
Miksi et kutsuisi ruokalajia rehellisesti kaurakäristykseksi?
Ilmeisesti "poroton poronkäristys" aiheuttaa Penalle närää voiko lihaa muistuttavia tuotteita kutsua samoilla termeillä kuin itse lihatuotteita. Euroopan unionin yleisen tuomioistuimen (CJUE) mukaan EU-valtiot eivät voi kieltää yleisesti käytettyjen termien käyttöä, jos niillä ei ole juridisia määritelmiä. Kaurakermaa, soijakermaa ja soijajuusto - ilmauksia ei saa käyttää mainonnassa, mutta muutoin ne ovat yleiskielessä käytettyjä ja käypiä ilmauksia.  :eusa_pray:

EU:n tuomioistuin linjasi: Kasvistuotteita saa kutsua pihveiksi ja makkaroiksi
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ruoka/5810eb39-1fa9-4884-b805-c76808479fa0

Kauramaito ja kaurajuoma
https://kielikello.fi/kauramaito-ja-kaurajuoma/

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22668
Vs: Kotikokki XII
« Vastaus #127 : 16.03.25 - klo:07:18 »
Kunhan ihmettelen. Tuosta kaurakäristyksestä puuttuu monta muutakin kuin poro. Onhan se kanaton, naudaton, siaton, kalaton ja vaikka mitä.

Poissa öppiäinen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 6580
Vs: Kotikokki XII
« Vastaus #128 : 19.03.25 - klo:20:55 »
Testissä tempe, fermentoitu soijapapuvalmiste, joka on keksitty Indonesiassa satoja vuosia sitten ja joka kuulemma on siellä yleistä safkaa. (Keksitty varmaan vahingossa, kuten joku homejuusto.)

Ostin sekä tavallista että teriyakimarinoitua versiota. Aloitin tänään marinoidulla. Paistoin seesamiöljyssä, söin wok-vihannesten kera. Oli maukkaampaa kuin tofu, eikä rakennekaan ihan niin höttöistä. Aika täyttävää tavaraa. Kyllä meinaan toisenkin kerran syödä!

Citymarketista ostin, ja on tuota ilmeisesti muissakin isommissa taviskaupoissa.

Olen ehkä syönyt joskus ennenkin, mutta en ole niin tarkkaan ajatellut, mistä on kysymys.
Mä mitään usko... kunhan kysyn vaan.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 34683
Vs: Kotikokki XII
« Vastaus #129 : 20.03.25 - klo:09:44 »
Hyväksi avuksi nykytilanteessa ovat pakasteet, säilykkeet ja puolivalmisteet.

Eilen laitoin Lindstömin pihvit naudanjauhelihasta, punajuurisäilykkeestä ja muista tarpeista jotka resepti osoitti.

https://www.valio.fi/reseptit/lindstrominpihvit/

Uunissa kun valmistaa ei tule yskittävää käryä.


Tänään syömme kreikkalaisittain. Perunajauhelihavuoka muistuttaa moussakaa. Tilasin sille kaveriksi viininlehtikääryleitä, Filos, sekä itsetehtyä kreikkalaista salaattia.

Jälkiruokana tai iltapalana meillä on mämmiä.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4978
Vs: Kotikokki XII
« Vastaus #130 : 26.03.25 - klo:14:14 »
Miksi et kutsuisi ruokalajia rehellisesti kaurakäristykseksi?
Tänään valmistin meille kalattomia kalapuikkoja (rehellisesti kutsuttuna tofupuikkoja) muussilla tartarkastikkeella. :)

Tartarkastike:

1 suolakurkku
2dl kasvipohjaista Deliciest Ruoka Fraichea
1tl sinappia
1rkl sitruunamehua
1,5 tl mustapippuri

Tofupuikot:

1 pkt 300g Jalotofun kylmäsavutofua
1 dl korppujauhoa
2 rkl rypsiöljyä
0,5 tl rouhittua mustapippuria
1tl kuivattua tilliä
puolilikkaan sitruunan mehu
rypsiöljyä paistamiseen

Ensin valmistin tartarkastikkeen. Kuutio suolakurkku pieniksi kuutioiksi. Sekoita ainekset keskenään. Fraichen kanssa. Anna kastikkeen maustua jääkaapissa ruuanlaiton ajan.

Sitten valmistin muussin. Sen jälkeen leikkaa tofu 2 sentin paksuisiksi paloiksi ja vielä kerran kahtia pieniksi puikoiksi. Pyörittele puikot korppujauhossa. Lorauta paistinpannulle öljyä ja kuumenna. Paista puikkoja molemmin puolin, että tuloksena on rapea pinta. Mausta lopuksi mustapippurilla, tillillä ja sitruunamehulla. Ja sitten syömään... :P :)

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 34683
Vs: Kotikokki XII
« Vastaus #131 : 26.03.25 - klo:14:34 »
Me pantiin 'elämä risaseksi' ja syötiin ABC-Kivimaan ravintolassa. Minä tilasin vuohenjuusto-broilerin ja Matti otti lehtipihvin ranskalailla. Otimme myös extra-tarjouksen jota ei olisi kannattanut, korpuiksi paistetut pekonit annoksen päälle.

Minun annos sisälsi parikymmentä perunanpuolikasta maukkaassa kastikkeessa.En millään saanut syödyksi kuin osan.

Näin syövät kai rekkakuskit, joita  tässä paikassa tietääkseni käy.

Mekin ajelimme, ennen lounasta, Vesivehmaan kautta Vääksyyn ja takaisin 24-sta takaisin.

Näillä vanhuuden rajoitteilla tämäkin otti voimille. Matti nukkuu nyt ja minulla on kovat nivelkivut.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 34683
Vs: Kotikokki XII
« Vastaus #132 : 03.04.25 - klo:11:34 »
Olen aina ollut tarkka, jopa pikkutarkka kaikessa, etenkin kodinhoidossa ja sen ostoksissa.
Nyt kun tilaan ruoat netistä, huomaan että tapahtuu yllätyksiä kun tavara toimitetaan.

Tiesin kyllä tilanneeni ison paketin kananmunia, mutta niitä tulikin kaksi pakkausta, yhteensä kolmekymmentä munaa. Kahdesta myös laskutettiin.

Mämmiä tuli myös kaksi rovetta, mutta vain yhdestä laskutus. Lahja ehkä , joskus niitäkin on lisätty mainosmielessä. Jännittävää tämäkin.

Hetken mietin että syömmekö normaalia enemmän munia nyt kun niitä on. EI, emme syö, molemmilla meillä on kolesterolilääkitys. Syömme n 6 munaa 8-9 ssä päivässä.
Niinpä soitin talon leipuri-neidille. Hänelle kelpasi se toinen pakkaus, 15 kpl.
Hän halusi puolestaan leipoa meille kuivan kakun. Sehän sopi ! Minä en enää kakkuja leivo. Saamme Päsiäiseksi hedelemäkakun !

Tällaista on naapuriapu ja naapurisopu. Toissapäivänä hän vei kaikki vanhat, käytetyt mullat astioineen. Hän käyttää niitä pihalla yhteiseksi iloksemme ja omaksi harrastuksekseen.
Näen tämänkin johdtuksena.

Yksinäisiä ihmisiä on monta tässäkin talossa.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 34683
Vs: Kotikokki XII
« Vastaus #133 : 05.04.25 - klo:09:31 »
Tytär ja 'turkkulais-vävy'  tulevat puoliltapäivin.

Tein eilen sillilaatikon jonka tarjoan kuumaksi lämmitettybä ruileivän, juusto, punajuuren ja herkkukurkkujen kera.

Aamulla paistoin Vaasan cocktaipiirakat ja tein munavoin. Pulla on ostettua.

Kyllä kelpaavat, kuulin kun kyin äsken. Vaihtoehtojakin tarjosin, mutta valitsivat äidin  (anopin ) tekemän laatikkoruoan.



Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 34683
Vs: Kotikokki XII
« Vastaus #134 : 07.04.25 - klo:10:31 »
Kanapasta on valmisteilla.

Paistoin valmiit pakaste-kanakuutiot öljyssä. Maustoin curryllä, paprikalla, chilillä
ja valkosipulilla. Lorautin hiukan suolaa ja hunajaa, sekä kermaa pannuun.Hautuvat.

Pasta kiehuu. Kun se on kypsää, sekoita nämä keskenään, lisään juustoraastetta ja persiljaa.

Salaattia ja herkkukurkkuja panen pöytään kun käydään syömään.

Juomme nykyään usein vichyä tai sokeritonta Pommacia, joskus kaurajuomaa.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)