Lakota tarina jatkuu.
Wakhan Thanka eli Suuri Henki.
Kokemuksiaan Suuresta Hengestä lakotat uskoivat voivansa siirtää lakota intiaani ihmisestä toiseen nahkaisella, sulin koristelulla pussilla ja tällä tavoin uskottiin saatavan voimaa vaikkapa taisteluun Yhdysvaltain armeijaa vastaan ja mikseipä vaikka ennustamiseen. Tällainen nahkapussi laitettiin esim. pensaaseen riippumaan.
Henkitanssi
v. 1883 lakota intiaaneja kiellettiin valtion toimesta harjoittamasta perinteisiä uskonnollisia menojaan.
n. 1880 – luvun lopulla lakotat saivat tiedon arapaho- ja shoshone intiaaniryhmiltä, jotta jumalan poika nimeltään Wovoka asuu Nevadassa. Tämä suuri guru julisti, että pian maan päälle tulee uusi maailma, paratiisi, jossa ei valkoihoisista enää ole harmia ja vanhoja uskonnonharjoitustapoja voi sitten taas vapaasti
harjoittaa. Kuolleetkin nousevat haudoistaan.
Jotta tämä toteutuisi, lakota intiaanien tulisi tanssia Wovokan määrittelemää henkitanssia. Tanssi sisältö koostui useiden eri uskontojen sekä kristillisperäisten että ei-kristillisten uskontojen tapojen sovelluksista.