Näin se on nähtävä.
Täällä meidän paikkakunnalla eleli Jukka Puotila serkku tai pikkuserkku (en muista kumpi) Veli Kuningas, joka myös imitoi. Oli oli käynyt Puotilalta ottamassa oppia. Veli imitoi Etelä-Karjalan radiossa lauantaiaamuisin. Ohjelma oli rakennettu niin, että toimittaja muka soitteli eri poliitikoille ja julkkiksille ja haastatteli heitä. Velkki sitten vastaili.
Tällainenkin juttu on sattuntu jossakin terminaalissa. Ovelta asti oli ollut pitkä jono. Veli oli lähtenyt katsomaan, mihin jono vie, varmistaakseen, olisiko se sellainen jono, johon hänen pitäisi asettua. Joku oli hermostunut jonossa. Luuli Velkin etuilevan. Oli karjassut perään: "Mikäs kuningas sinä luulet olevasi." Velkki kääntyy, hymyilee ja vastaa: "Kuninkaan Veli". Huutelija meinaa hermostua. Velkki kaivaa passin taskustaan ja näyttää. Kertoo myös, ettei ole etuilemassa, vaan tarkastamassa, mihin jonottajat ovat jonottamassa.
Tulee vahvasti tunne, että olen tämän jo joskus aikaisemmin tänne kertonut, mutta olkoon. Velkki oli niin hauska mies, että sopii se uudelleen kerota.