Näin on kuvattu Paavon seurapuheen olemusta:
Paavo tuntui aluksi kävelevän kuin rinnassa jokin ahdistaisi ja painaisi, mutta pirtin ovella hän ikäänkuin sisäisesti ryhdistäytyi vakuutettuaan itselleen olevansa oikealla asialla. Pihalla oli huomattu tämä mielialojen vaihtelu. Hän astui rauhallisesti pirtin etuosaan, itseoikeutetulle paikalleen. Istuttuaan penkile hän vaipui mietteisiinsä nojaten jykevän leukansa käsien varaan. Akat aloittivat uuden virren, jonka kolmetoista säettä veisattiin hartaasti alusta loppuun. Ukko ei pukahtanut mitään. Kiusallisen hiljaisuuden aloitti särisevä naisääni:
- Sun tykös turvaan Jumalan´.
Pirtti oli virren päätyttyä vaipunut hämärään. Ukko tuntui kuin heräävän unesta. Hän ojentautui, avasi silmänsä ja tutki yleisöään. Penkillä ukon molemmin puolin oli tyhjää tilaa, johon hän laski kämmenensä. Hän näytti tuossa hyökkäävässä asennossa pelottavalta ja voimakkaalta, valmiilta repimään ja hajoittamaan jo muutenkin sekavia mieliä. Hiljaisuus tuntui jatkuvan pitkään, kunne Ukko nosti kätensä syliinsä, tuntui rentoutuvan ja nojautuvan taaksepäin ikään kuin aikoisi panna piipun palamaan. Puhe alkoi soljua rauhallisesti ja yllättävän hiljaisella äänellä, ikään kuin Ukko olisi jutustellut omiaan lähellä oleville ystäville.