Laseja ei todellakaan tarvinnut, sillä Simapullonavaajan silmälasit olivat menneet sirpaleiksi, koska sima oli kovin ylikäynyttä ja kun pulloa ruvettiin avaamaan, korkki poksahti rikki ja sima suihkusi kattoon. Kaikki olivat riemuissaan saadessaan simaa, kaikki muut paitsi Simapullonavaaja, joka itki rikkoutuneita silmälasejaan mutta oli silti huojentunut siitä, että silmät eivät olleet rikkoutuneet. Yhtäkkiä...
...joukosta kuului huuto: "Pidetään kiitosseurat!" Heloise, jonka silmät olivat nipinnapin säästyneet, otti ehdotuksen vastaan onnesta huokaisten. Kun ensimmäinen kiitosvirsi, jonka aloitti Peter Pan Paavali Pannuhuoneesta, oli veisattu, puhkesi Heluna puhumaan: "Miksi tämä penkki narisee? Se narisee, koska se on vaivan alla." ja jatkoi: "Näin on meidän ihmistenkin elämässä." Hän päätti liikuttavan puheensa - jonka aikana monen silmät kostuivat, ja välillä suut avautuivat nauruun - lukemalla Olavi Kareksen Heränneen kansan vaelluksen 3.:sta osasta sivulta 35: "Kainuu on hyvin omaperäinen kolkka maassamme. Se on loputtomien salojen ja suuren hiljaisuuden maa. Voisipa melkein sanoa, että Kainuun kansa muodostaa aivan kuin oman heimonsa muiden heimojen rinnalla... Sen sieluun on painunut hiljaisten metsien yksinäisyyttä." Sitten hän hyppäsi sivulle 32: " Erityistä hengellistä virkistystä Luoma sai seurustelusta Malmivaaran kanssa. Ilmeistä on, että Malmivaaran puolelta tarvittiin paljon kärsivällisyyttä ja hoitavaa rakkautta Raahen pormestarin kohdalla...kirjoitti marraskuussa v. 1897 Malmivaaralle: " Virkistävä ja tarpeellinen olisi meille täällä käyntisi...olisi suuri siunaus, jos saisimme neuvotella sellaisen ystävän kanssa, joka niin hyvin oman kokemuksen kuin Jumalan oman Hengen antaman laajemman valon nojalla ottaisi suhteitamme miettiäksensä ja niistä mielensä lausuaksensa...". Heloise paukautti kirjan kiinni, laski sen viereensä penkille, risti kätensä ja rukoili: "Herra siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä. Herra valistakoon kasvonsa meille ja olkoon armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme ja antakoon meille rauhan. Nimeen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen. Aamen. Sitten veisattiin seisaaltaan Herraa hyvää kiittäkää.
Seurojen jälkeen siirryttiin Reilun kaupan vihreän luomuteen kera kamarikeskusteluihin. Puheensorina väliin laimentuen, ajoittain lakatenkin, väliin yltyen huudahtelujen ja kiljahdusten tasolle jatkui aamuyön tunneille saakka. Olihan seuraava päivä sunnuntai, lehmät oli ajastettu lypsykoneeseen, ravureille laitettu tuplakaurat ja lapset nukkuivat mikä minnekin, isien syleihin, penkkien alle sijoitetuille patjoille ja pihan telttoihin nallet kainaloissaan käpertyneinä.
Aamun ensisäteiden valaistessa innosta punehtuneiden kamaristien juonteisia ja kamaritarten sametinpehmeitä kasvoja pihaan törmäsi joukko Suomen Sodan sotureita. He asettuivat riviin pihamaalle. Johtava krenatööri huusi heille: "Missä moomma?!" Eskaaderi vastasi, notta pirtin klasit helisi: "Moomma täyres latinkis!"
Yhtäkaikki vähitellen, kuitenkin samanaikaisesti...
...................................................................................................................... \
/