Jotkut jopa huusivat suoraa huutoa. Rovasti nosti päänsä kirjasta, katsoi ihmetellen ympärilleen ja ajatteli, että ollaanko täällä taas palattu Telppäsniitun aikoihin, että vallan kohta kaatuilemaan aletaan. Ei pitäisi ei pitäisi, ajatteli hän hädissään. Tällainen meno ei kuulu nykykörttiläisyyteen. Me olemme seuraliike, emme herätysliike. Heräävät ovat muualla. Jos on meissäkin herätystä, ei se ole näin näkyvää. Se on hiljaista, nöyrää, anovaa ja kärsivää. Ilo on pikemminkin ulospäin havaittavissa, ken sen havaisee, lähelle tulevana ja lähellä olevana kumppanuutena ja työtoveruutena ja lähimmäisyytenä kuin omasta vapaudestaan riemuitsevana hyppäämisenä, mikä sekin tietysti on hyväksyttävää ja oikein, en minä sitä sano, ajatteli rovasti.