Oikein täytyy ihmetellä kuinka 'kelkka kääntyi' nopeasti Krista Kiurun suhteen.
Puoluejohtajat hehkuttivat Krista Kiurua Keskuskauppakamarin vaalitentissä:
Perussuomalaisten Riikka Purra antoi tunnustusta Kiurulle, joka on jaksanut sinnikkäästi taistella koronaa vastaan ja jättää juhlimisen vähemmälle.
– On mukavaa, että Krista Kiuru on ottanut vetovastuun, hän ei ole bailaamassa. Pääministeriä ei ole näkynyt pitkään aikaan. Olen oikein tyytyväinen, että hallitus ottaa tämän vakavan tilanteen vakavasti.
Kokoomuksen Petteri Orpo kehui Kiurua Twitterissä.
– Ensimmäisen kerran oikeasti ymmärsin mitä hän sanoi. Tuli niin selkeää tekstiä, mitä tässä vakavassa tilanteessa pitää tehdä. Kokoomus on esittänyt työterveyshuollon mukaanottoa jo kahden vuoden ajan, kiitos siitä.
– Samoin rokotekattavuuden nopeuden tehostaminen erilaisilla keinoilla oli sellaista puhetta, mitä hallitukselta on odotettu, määrätietoisia toimia. Nyt vaan sitten tuumasta toimeen. Tämä eilinen oli piristävä ja toivoa antava.
Keskustan Annika Saarikko oli tyytyväinen Kiurun aikaansaavuuteen koronanvastaisessa kamppailussa.
– Kyllä kolmansiin rokotteisiin pitää saada vauhtia. Olen erittäin tyytyväinen, että hallituksessa on nyt yhteisymmärrys siitä, että työterveyshuolto otetaan tähän tiiviimmin mukaan. Ei se keskustasta ole ollut kiinni.
– Tilanne on huolestuttava ja vaikea. Emme tiedä omikronista vielä tarpeeksi, tehohoito on jo pitkään ollut kovalla käytöllä ja päivittäinen tapausmäärä on ennätyksellisen korkea. Silloin paras vastaus Suomen auki pitämiseen on koronapassin yhä laajennettava käyttö ja ennen kaikkea – kolmas rokote vauhdilla ihmisille.
Vihreistä piikittelyä bile-Sannalle ja perussuomalaisille tarjosi Iiris Suomela.
– Baarissa käyminen jos jokin on vapaaehtoista, eikä pakollinen elämän perusedellytys. Silloin se koronapassin vaatiminen on ihan oikein. Olemme huomanneet, että kun koronapassin käyttöä on laajennettu Suomessa, yhä useampi haluaa rokotteen. Ainakin Tampereella walk in -rokotepisteet ovat jonoja täynnä.
Lähde
Puoluejohtajat hehkuttivat Krista Kiurua vaalitentissä: ”Ottanut vetovastuun, ei ole bailaamassa
https://www.is.fi/politiikka/art-2000008477702.html