Riitta-mummin jutusta tulee mieleen se vanha vitsi: Lappalaisakka meni rovastin puheille ja kysyi: Onko se pahakin synti, kun minä aina peilin kohdalla pysähdyn ihailemaan omaa kauneuttani peilistä. Rovasti katsoo akkaa ja toteaa: Ei, ei se ole synti. Se on erehdys.
Ylpeys käy lankeemuksen edeltä. Tuo vanha viisaus kertoo mielestäni sellaisesta itseriittoisuudesta. Sellaisesta minä, minä, minä asenteesta, jossa ei tunnusteta omia heikkouksia ja puutteita, vaan ne yritetään peittää ja unohtaa. Ei hyväksytä itsessä mitään virheitä. Missä pyritään täydellisyyden ulkokuoreen.
Vn kirjoitti, miten ujous voidaan joskus tulkita leuhkuutena. Se on ihan totta. Siinä voi pahastikin erehtyä pitämään henkilöä koppavana ja totuus paljastuu vasta, kun pääsee tutustumaan paremmin.
Olen nuorena törmännyt tosi leuhkaan ja koppavaan asiakkaaseen, joka ei alentunut puhumaan työntekijöille. Hän saattoi seistä vieressä katsomassa kun työntkekijä pakkasi hänelle tavaraa. Ei huomauttanut suoraan jostain, vaan hihkaisi myyntipäällikön paikalle ja sanoi hänen kauttaan työntekijälle huomautuksensa. Tästäkin miehestä löytyi pehmeämpi puoli. Hän heltyi puhumaan ihan normaalisti minulle, kun aloin kehua hänen koiraansa.
Arvelen, että hänen lehkuutensa oli varmaan jokin suojakuori, mitä hän tarvitsi, tai luuli tarvitsevansa.