En ehkä aivan käsittänyt edellistä kommenttia, mutta myönnän että itseäni on mietityttänyt sama kuin öppistä. Lähinnä niin, että ryhmäytymiseen ja yhdessä viihtymiseen jaetaan kortit nuorten kesken aika salamavauhtia ja tuttuus tai perinteen tuttuus on valttia aina. Toivoisin lapsi numero neljää Ahikseen, mutta mietin kyllä, jääkö poika siellä yksin, kun on herännäisyyden perinteestä pihalla kuin lumiukko. Toisaalta hän saattaisi lähteä sinne kiinnostuksesta Aholansaari Sinfoniettaa kohtaan, kun hän sellon soitosta ehkä sen leipänsä joskus repii.
---------------------------------------
Ainut positiivinen asia omalla riparillani 73 taisi olla se, että oltiin samalla lähtöviivalla koko leiri. Ei yhtään uskista, niitä oli perinteisesti vain seurisnuorissa. Paljon myöhemmin tarvittavaa jäi kyllä oppimatta, mutta kun kyseessä oli kirkon "virallinen" opetus niin eipä sitä niin silmälläkään pidetty sitten. Se oli sitä vapaantahdonratkaisua ja viimeisiäaikoja ja isosta piti nykäistä hihasta ja sitten todistaa itsestään ja uskoontulosta. Muuten Jumala sanoisi että painu Helvettiin sitten.
--------------------------------------------
Mitä tulee "Nuottaan" - tällä kertaa on vastoin odotuksia todettava, että meillä valitettavasti on käyty riskirajoilla abortin suhteen. Sen sai kuka ikinä tahtoi ja millä syyllä tahansa. Eutanasiaa mietin lähes päivittäin. ONKO koko arsenaali kivunlievitystä tosiaan käyty läpi? Entä se mahdollisuus valita joko virkeämpi olotila ja kipu, tai uneen saakka sedatoidut loppupäivät, joita seurasimme kun muutama perheystävä kuoli syöpään? Freud kuoli suulakisyöpään, ja kieltäytyi muusta kuin aspiriinista, koska tahtoi kirjoittaa jonkin juttunsa päätökseen. Oma analyytikkoni taisi työskennellä viimeisen vuoden jo opiaattihumalassa... sen verran alkoi sadella merkillistä tulkintaa...

mutta vaikuttaisi vahvasti siltä että jokin, joka antaa elämälle tarkoituksen, saa ihmisen tarrautumaan siihen viimeiseen saakka.
ALS ia mietin ehkä eniten. Toisaalta, tekisinkö väärin, jos kieltäytyisin tehostetusta hoidosta ja lukisin sellaiseksi jo hengityskoneen ja ruokintaletkun, vaikka ne miten kulkisivat mukanani pyörätuolissa?
--------------------------------------------
"Nuotasta" osuttiin noukkimaan joka tapauksessa nyt juuri ne jutut, joiden osalta taidan olla - ihme kyllä - yhtä mieltä Päivin ja Reinikaisen Pekan kanssa. Varhain suoritettu aap todella myös lisää myöhempien keskenmenojen riskiä.