Äsken loppui TV 2:lla Järviemme helmet sarjan osa jossa esiteltiin kotijärveni Vesijärvi ,ja Päijänne. Toimittaja Saario on lahtelaissyntyinen ja nykyinen porvoolainen. Hän iloitsi Vesijärvemme puhdistumisesta sen jälkeen kun Lahden likavedet on alettu laskea Porvoojokeen. Se on tietenkin
porvoolaisten tappio. Onneksi puhdistussysteemit paranevat koko ajan. Helsinkiläiset juovat "Juotavan hyvää Päijännettä."
Linnut ja laivat olivat hyvin esillä ohjelmassa. Vanha Suomi-laiva, höyrysellainen esiintyi muiden ihanien höyrylaivojen tapaamisessa Jämsän seuduilla. Siinä minullekin valkeni että Lahdestä pääsee vesitse aina Pielavedelle saakka kun Keiteleen kanava n avattu.
Laulujoutsenet, kalalokit ja valkoposkihanhet viihtyvät Vesijärvellä. Päijänteen puolella tavataan kalasääski (?) t. kalasääksi jonka Saario sai hienosti kuvattua pyyntihommassa.
1950-luvulla matkasimme Lahdesta Jyväskylään useita kertoja laivalla. Suomi ja Jyväskylä ajoivat silloin säännöllisin vuoroin.
Padasjokelaisella Olavi Virtasen Elbatarella olimme muutama vuosi sitten risteilyllä. Basso-koirakin oli mukana. Karhua emme nähneet.
Ohjelma löytyy vielä Yle Areenalta.
http://areena.yle.fi/ohjelma/1675259