Olen ollut viikon netin ulkopuolella. Ei se nyt niin hirveästi ole haitannut muuten, kuin yksityissähköposti on ollut pimennossa. Töissä ei voi käyttää kuin työpostia. Turvallisuussyistä. Eikä siellä voi katsella sosiaalisia medioita, joihin katson tämänkin foorumin kuuluneen.
Ulkopuolisuus johtui siitä, että sain asiantuntijaneuvon sanoa irti entinen hidas mokkula ja ottaa 3G käyttöön. Sen kerrottiin ulottuneen jo tänne jumalanseläntaa.
No, sopimus tekemään lähimpään kaupunkiin.
Sitten asentamaan ohjelmaa, joka ei alkanut toimia. Viikonloppu oli sen verran kiireinen, että maanantaina vasta soitin neuvontaan. Ei auttanut. Olisi pitänyt ladata päivityksiä. Millä lataat kun netti ei toimi.
Vein koneen paikalliselle atk-asemalle. Siellä todettiin saamani nettitikun olevan viallinen.
Eilen töiden jälkeen ajo lähikaupunkiin. Sielä oli sama nuori mies kuin sopimusta tehdessä. Ei oikein tuntunut uskovan minua. Sanoin, että meidän paikallisessa liikkeessä sitä tikkua kokeiltiin kaikkin mahdollisiin koneisiin, eikä pelitä.
Sain uuden ja asennus kävi aika helposti. Piti vain Seppos'ilta saada käyttäjätunnus, jota ei enää kone enkä minä muistanut.
Kiitos Seppos!

Täällä ollan taas.