Kirkolla on viisi suurta herätysliikettä: lestadiolaisuus, herännäisyys, evankelisuus, Kansanlähetys ja Kansan Raamattuseura.
"Kaikissa niissä maallikot ovat vahvoja, ja niissä vaaditaan kuuliaisuutta johtajille. Mitä suljetumpi ja patriarkaalisempi yhteisö on, sitä suurempi on toiminnan vinoutumisen vaara", Esko arvioi.[/i]
(Katja Kuokkanen: Hyväksikäyttöjä paljastuu vuosittain. Helsingin Sanomat 22.1.2010)
Olettekos olleet kuuliaisia johtajille?
Jätän arvosteltavaksi erään mallin, jonka perusteella voisi ajatella, että herännäisyys ja kuuliaisuusvaatimus johtajille todellakin kuuluvat yhteen.
Nöyrästi tässä vielä totean, että olen sen verran pitkälle päässyt ihminen, että en juurikaan ahdistu, jos esittämääni näkökulmaa ei uskota ja kannustan jopa kritisoimaan sitä.
Ei kannata kuitenkaan nolata itseään käyttämällä erheellistä argumentaatiota sitä vastaan, koska oikeaakin on varmaan saatavilla.
Ja asiaan.
Oletetaan, että herännäisyyden johtohenkilöt (=tunnetut saarnaajat ja vaikuttajat herännäisyyden piirissä) opettaisivat, että "herännäisyydessä ihanteena on nöyryys, suomalaisuus ja alatie".
Jos sitten joku ryhtyy vaikkapa amerikkalaiseen tyyliin puhumaan ylätiestä taikka siitä, että Jumala koroittaa ihmisen, alkaa heränneiden syvistä riveistä kuulumaan rutinaa, joka kyllä laittaa tuon nousukkaan joko ruotuun taikka ulos herännäisyyden piiristä.
Eikös tämä ilmiö ole juuri sitä, että vaaditaan kuuliaisuutta johtohenkilöiden(=tunnetut saarnaajat ja vaikuttajat herännäisyyden piirissä) näkemyksille?
Toinen asia on se, että onko siinä jotain pahaa, että ollaan kuuliaisia johdon (=tunnetut saarnaajat ja vaikuttajat herännäisyyden piirissä) näkemyksille?
Ennemminkin on mielestäni paha asia, jos ei olla kuuliaisia johdon (=tunnetut saarnaajat ja vaikuttajat herännäisyyden piirissä) näkemyksille.