Tämän päivän Helsingin Sanomissa on Pietarsaaren pedofiliatapaukseen liittyvä juttu, jossa haastatellaan kirkkohallituksen perheasiain johtajaa Martti Eskoa. Esko puhuu asiaa kirkon johdon vastuunotosta. Artikkelin lopussa (jota ei ole avoimessa nettiversiossa) on mielenkiintoinen jakso herätysliikkeistä. Siteeraan jakson, korostukset minun:
Kirkolla on viisi suurta herätysliikettä: lestadiolaisuus, herännäisyys, evankelisuus, Kansanlähetys ja Kansan Raamattuseura.
"Kaikissa niissä maallikot ovat vahvoja, ja niissä vaaditaan kuuliaisuutta johtajille. Mitä suljetumpi ja patriarkaalisempi yhteisö on, sitä suurempi on toiminnan vinoutumisen vaara", Esko arvioi.[/i]
(Katja Kuokkanen: Hyväksikäyttöjä paljastuu vuosittain. Helsingin Sanomat 22.1.2010)
Olettekos olleet kuuliaisia johtajille?
Muiden herätysliikkeiden johtajavaltaisuudesta on tiedotusvälineissä ollut vuosien mittaan eniten esillä lestadiolaisuus. Jos organisatorinen jakautuminen kertoo vallankeskityksestä, niin lestadiolaisuuden (lukuisia suuntia) lisäksi sellaista on tapahtunut evankelisuudessa ja rukoilevaisuudessa, jota artikkelissa ei mainittu herätysliikkeiden joukossa. Herännäisyyden jakautumisesta on aikaa jo puolentoistasataa vuotta.
Itse en ole vallankeskitystä ja kuuliaisuusvaatimuksia havainnut. Olenko kuuro ja sokea vai onko Eskolla väärää tietoa - vai onko kirjoittaja vetänyt mutkat suoriksi? Siihen viittaa se, että viisi suurta herätysliikettä on esitetty vakiintuneesta kirkkohistoriallisesta käsityksestä poikkeavalla tavalla.
Mt
