Benkku kirjoittaa jotensakin salaperäisesti, vai olisiko jotain uskontofilosofiaa. En voinut jättää mielestäni sanaparia "ennättävä armo".
En tunne ollenkaan sen oikeaopillista selitystä, vaan ajattelenpahan omissa mielissäni,
että koen tämän tarkoittavan Johdatusta.
On kuin pieni vikkeläsiipinen enkeli ohjailisi oikeille poluille. Jo ennen kuin mitään aionkaan
tunnen minua vietävän. Eri asia on annanko johdattaa itseäni. Ylväs mieleni tekee omia ratkaisuita. Joskus vasten omaatuntoakin, ja silloin varmasti menen harhaan.
Jumala suuressa armossaan varjelee pahimmalta. Hän seuraa elämääni, on aina seurannut ja ohjailee Hyvän Paimenen otteilla, ei väkisin.
Tämän kirkkaammin en osaa ennättävää armoa pukea sanoiksi. Tunnen sen.
Syntien anteeksisaamisen armo on jotenkin eri juttu. Siinä on aina Ristin sovitus mukana. Se on suuri ja pyhä asia. Ehtoollisessa sen ainakin kokee.
Sitten ystävästä. Ystävän omistaminen on ainakin minulle tuikitärkeää. Kyllä minun ystäväni jakavat taakkojani, ja kas´niinpä ne pian puolella kevenevät. Siis kyllä ihminen voi olla toiselle sydänystävä. On niitä tosin susiakin ihmisiksi naamioituneina.
Jos sellainen on pahoin puraissut voi epäilys olla kova.
Minulla on kaksi lapsuudenystävää, kaksi uskonystävää ja kaksi ent. hyvää työkaveria joiden kanssa ollaan kuin sotajermut. Kaveria ei jätetä. Tässä onkin kyllin.
Sitten on paljon niitä joita ystävällisesti kutsun ystäviksi, mutta joiden kanssa on
esim. hauskaa tai muuten mukavaa. Syvimmän luottamuksen voin antaa vain näille harvoille.
Vahinko, jos Benkku et tule Juhlille. Olisi ollut mielenkiintoa kohdata mies joka tuntee
paljon hyvää ja hauskaa musiikkia, ja kirjoittelee erikoisia juttuja.
