Keskustelu > Seuratupa

Aamuhartaus 21

<< < (11/17) > >>

Pena:
Tottapa tekin joka ainoa viette kotiväellenne sellaisia helmiä? Eivät lapsemme tarvitse aina niin paljon puhetta, mutta ne tarvitsevat saada nähdä, että te olette painuneet Armahtajan jalkain juureen. Kun ne sen näkevät, niin siitä siunausta lähtee. Missä niin on tapahtunut, siellä on monta kuollutta herätetty ja monen haudalta on Herra siellä kiven vierittänyt pois. Ja kun niin tapahtuu teidänkin kohdaltanne, jotka nyt olette sen äidin virassa ja sijalla, niin siirtyy laupeus lapsillenne kolmanteen ja neljänteen polveen.

Vilhelmi Malmivaara

Pena:
Minkälainen on tilamme taas tällä hetkellä? Olemmeko me Herran palvelijoita vai tätä maailmaako palvelemme sydämestämme? Tuossa luvussa kyllä käskettiin palvelemaan Herraa ja tekemään se nyt, palvelemaan Herraa koko sydämestämme. Eikö meillä ole kaikilla se mieli, mikä muinaisella miehellä, joka sanoi: Minä ja minun huoneeni palvelemme Herraa. Eikö meillä ole semmoinen tarkoitus, emmekö sitä varten nytkin ole liikkeellä ja eikö se tunnu kaikkein tärkeimmältä asialta koko elämässämme? Jos toisin olisi, miksi sitten vetää Jumalan sana meitä puoleensa ja minkätähden emme tule toimeen, jollemme pääse niihin tilaisuksiin, joissa sitä viljellään ja jos olemme joskus poissa, minkätähden tulemme vaivatuiksi ja on niinkuin olisimme rikoksen tehneet? Minkätähden täytyy meidän sitten yhteisessä elämässämme kotonakin tuontuostakin ruveta sanaa lukemaan ja veisaamaan? Olisihan meillä joka ainoalla ollut tilaisuutta monta, monta kertaa mennä jo maailmaan, kääntää Herralle selkämme ja irtauttaa itsemme koko parannuksenasiasta, ja olisihan se ollut lihalle ja verelle paljon mukavampaa, sillä siellä olisi saanut paljon suurempaa kiitosta osaksensa. Mutta miksi emme ole niin tehneet?

Vilhelmi Malmivaara

Pena:
Eikö tämä nyt osoita, että me aiomme palvella Herraa ja että olemme siinä tarkoituksessa lapsuudestamme asti näitä harjoituksia harjoittaneet! Eikä suinkaan yhdelläkään meistä ole aikomusta tätä palvelusta katkaista nyt enää, vaan totta meillä on sellainen toivo, että kuolinhetkeen asti saismme olla sinne päin kilvoittelemassa, mihin päin olemme kasvomme kääntäneet! Ja jos lapsemme on toisella tiellä, toisen herran palvelijana, ei suinkaan yksikään meistä silloin ajattele kuin kauhistuksella, mihin hän kuolemansa jälkeen joutuu? Eikö meillä ole jokapäiväisessä elämässämme kaikkein suurimpana suruna, jos näyttää siltä, että Jumala on kaukana, että alamme vieraantua ja eksyä pois Herrasta emmekä ole enää Herran kasvojen edessä Herran läsnäoloa nauttimassa. Jos ei itsessämme enää näy minkäänlaista vaikutusta Herran puoleen, jos ei tunne nuhdetta eikä muistutusta, ei ikävää sanaan, ei tarvetta rukoukseen, niin meille tulee sisällinen vaiva ja hätä ja meitä alkaa pelottaa, mihin olemme Herran heittäneet, missä kohden Hänen käsistänsä karanneet, millä tavalla Hänestä vieraantuneet. Henki alkaa huutaa Herran puoleen, että Hän tulisi takaisin ja tulisi pian. Jos saamme nauttia terveyttä, meissä herää pelko, että voi, kun ei Herra jättäisi tämän myötäkäymisen aikana. Jos taas tulee osallemme tautia, tulee meille pakko ruveta huutelemaan Herraa: "Missä minun Armahtajani on; ethän ole minusta kaukana?"

Vilhelmi Malmivaara

Pena:
No, mitä tämä tarkoittaa? Eikö sitä, että olemme lähteneet palvelemaan elävää Jumalaa, että Jumala on saanut meissä se mielen vakaannetuksi ja että silloin, kun olemme lähteneet Jumalaa palvelemaan, olemme samalla kääntäneet selkämme saatanalle, maailmalle ja synnille? Eikö niin ole, että emme tahdo takertua niiden palvelemiseen, vaan pelkäämme: "Voi toki, jos ne minut voittavat ja saavat ansoihinsa!" Ja emmekö aina, kun tulee jokapäiväisessä elämässämme puhutuksi tai tehdyksi sitä, mitä ei saisi tehdä, pidä sitä tahallisena syntinä, syyttele itseämme ja selittele itsellemme: "Voi toki, kun minä siihen ja siihenkin jouduin, kun olin niin valvomaton ja varomaton!" Ja emmekö monta kertaa kärsi niin, että vaikka omalla verellämme kuluttaisimme sen synnin ja rikoksen pois, jos vain voisimme?

Vilhelmi Malmivaara

Pena:
Tuossa luetussa luvussa oli hmeellinen kohta, kun siinä sanottiin, että on varottava menemästä kodista niinkauas, ettei isän ääni sinne kuulu. Siinä on kaikille meille perillepääsemisen salaisuus: olisi oltava likellä Herraa, likellä Isää. Eihän lapsi ole silloin vaarassa, kun se on niin likellä kotia, että isän ja äidin silmä sen näkee, kun lapsi on heidän ulottuvillaan. Mutta sitten vasta on vaara suuri, kun lapsi menee niin kauas, ettei enää kuulu, kun isä tai äiti huutelee. Ettekö te, ystävät, joka ikinen päivä kuule tuota Isän huutoa? Eikö milloin yhdeltä, milloin toiselta suunnalta se ääni kajahda tunnollemme? Voi, kun emme niin kauas joutuisi, että Hän meitä hukkaan huutelisi!

Vilhelmi Malmivaara

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta