Keskustelu > Seuratupa

Aamuhartaus 21

(1/11) > >>

Pena:
Siinä rupeaa syntinen silloin niinkuin houkkio hapuilemaan: "Voi toki, jos minä kiintyisin siihen asiaan edes nytkään, ennenkuin on liian myöhäistä! Kotini olisi pitänyt jokapäiväisessä elämässä pyhittää Herran sanalla. Maailmaa ei olisi saanut rakastaa eikä mitään mitä siinä on, vaan se olisi ollut hyljättävä Kristuksen tähden ja otettava risti ja seurattava Herraa. Minun olisi pitänyt käydä lasteni edessä kristittynä, olisi pitänyt antaa ne Herralle, ettei maailma ja saatana olisi niitä voittanut." Näin aukenee silloin syyttävänä äärettömän laaja tehtävä, laaja työala ihmisraukan silmäin eteen. Hän räknäilee miten tuo ja tuo ja tuo on vielä aivan koskematta, vaikka jo aikoja olisi pitänyt sekin toimittaa. Ja siinä tulee sydämeen pelko: "Onko minulla nyt enää aikaa irtautua niistä, missä sydämeni on kiinni, jos lähtöhetki tulee?" Voi, hyvät ystävät, kun on raskas tällaista kuormaa kantaa, kun täytyy mennä kuolemaa kohti aivan kuolleessa tilassa!

Vilhelmi Malmivaara

Pena:
Tuo ja tuo synti olisi pitänyt panna pois, tuo himo tappaa, tuo synti saada Herralta anteeksi, tuo rikos saada sovitetuksi, tuo ihminen neuvotuksi, tuo parannetuksi, tuo lapsi kasvatetuksi Herralle. Tuo ihminen, jonka olen pahentanut, olisi pitänyt jättää pahentamatta, se ja se sana jäädä sanomatta, mutta sen ja sen sanan taasen olisi pitänyt tulla sanotuksi. Toisella tavalla olisi pitänyt viettää arkipäivät, toisin pyhäpäivät pyhittää, mutta on kuitenkin silloinkin melkein vain tätä maata tonkinut eikä kääntänyt katsettansa ylöspäin Herran puoleen kuin ani harvoin. Ja saatana tuo tunnon eteen aina vain uusia kuormia: "Tuo ja tuo syntisi on vielä murtamatta, tuo ja tuo himosi tappamatta ja näyttääkin vain joka ikinen päivä sitovan sinut yhä kiinteämmin itseensä ja tähän maailmaan kiinni, vaikka sinun pitäisi niistä irti päästä."

Vilhelmi Malmivaara

Pena:
Ei suinkaan meissä ole yhtään ainoaa, joka ei olisi valmis lähtemään täältä vaikka kohta, jos saisi olla ihan varma pääsemisestänsä Herran syliin. Mutta siinä tuleekin vastaamme: mutta, mutta! No, mitä tässä nyt sitten olisi tehtävä? Me emme saa olla, ystävät, pehmeitä itsellemme, ei, ei, ei nyt enää, vaan meidän pitää koveta itsellemme. Toimita talosi, sillä sinun pitää kuoleman ja ei elämän, sanoo Herra. Herran kansan pitää koveta itselleen, pitää ruveta pitämään lujalla itseänsä, painamaan Herran käskyt mieleensä, sitoa ne sormiinsa, kiinnittää ne sydämensä tauluihin joka ikinen päivä, eikä koettaa lohduttaa itseänsä niillä näillä lohdutuskeinoilla arvellen, että jos tästä sittenkin päästään jollakin lailla menemään. Ei näin. Täytyy säälimättä repiä nyt jo tyyny pois synninihmisensä pään alta ja sanoa sille: "Sinä raato olet jo liika kauan nukkunut synnin unta, herää jo! Minä olen liika kauan sinua säälinyt ja hemmotellut; jos vielä tätä teen, niin menen kohti helvettiä."

Vilhelmi Malmivaara

Riitta-mummi:
Tämä on ankaraa synninsaarnaa. Toki sitä yhäkin tarvitaan. On ehkä parempi että jokainen löytää tämän itse itsestään, eikä saarnatuolista pudoteltuna.

Nyt korostetaan Jumalan armollisuutta, ja lähimmäisen lohduttamista. Vai kuinka näette Joensuun Herättäjäjuhlien tunnuksen Lohduksi toisillenne.

Nykyään on paljon yksinäisyyttä. Ennen yksinäiset vanhukset pidettiin perheen yhteydessä. Se oli vaikka olisi ollut köyhääkin, silti vähemmän yksinäistä.

Nyt on tehtävämme lohduttaa yksinäisiä ja murheellisia. Se oli monen vanhuksen tehtävä perheissä: Hoitaa ja lohdutella lapsosia ja tarvittaessa torua ja neuvoakin.

Herran syliin pääsemistä en osaa edes kuvitella. Kunhan vain ovi avautuisi !

Pena:
On varmaan hyvä, että Malmivaara kuuluu historiaan. Ajattelen kuitenkin, että hänen ääntänsä on meidänkin hyvä kuulla, kunhan muistamme sen, että hän puhui oman aikansa ihmisille.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta