Voi olla, että minulla on foorumin vankin kokemus helluntailaisuudesta.
Voipi olla, että Köpillä on vankinta kokemusperäistä tietoa helluntailaisuudesta. Luterilaisena minun kokemukseni helluntailaisista perustuu siihen, että kävin tenavana helluntailaisten pitämiä pyhäkouluja ja kesäisin osallistuin myös heidän nuorisoleireille.
Helluntailainen pastori asui aivan naapurissa ja paljon muitakin helluntailaisia perheitä lähistölla, joiden lapset kuului kavereihini.
Kesään kuului aina telttakokoukset naapurin pellolla ja ne toivat aina mukavaa seikkailutekemistä. Kerran kun me klopit oltiin liiankin vauhdikkaita, niin naapurin pastori Sulo huusi kesken telttakokouksen, että ÄLÄÄ RIENATKO!

Työkavereina ja tuttuina on aina ollut paljon helluntailaisia, joiden kanssa on tullut paljon väännettyä uskonasioista ja ihmetöistä. En vaan millään voinut uskonut, että Niilo Yli-Vainion kokouksissa tapahtui esim. sellainen paraneminen, että risoihin hampaisiin oli ilmestynyt paikat. Niilon tytär Aino Yli-Vainio kuuluu FB-kavereihini ja hän vaalii isänsä muistoa hengellisenä herättäjänä.
Yrittäjinä toimii myös paljon tuttuja helluntailaisia, jotka ovat kultaketjuissaan kivenkovia ja armottomia bisnesihmisiä. Joskus tuntuu pahalta, kun he todistavat, että "oikein" uskomalla voi siunauksena saavuttaa unelmat rikkaudesta ja onnesta.
Helluntailaisissa on kaikenlaisia syvästi uskovista ulkokultaisiin, niin kuin kaikissa uskontokunnissa on aina ollut. Päivi Räsäsen uskonnollisia mielipiteitä homoseksuaaleista on vaikea ymmärtää, kun luulisi hänellä lääkärinä olevan enemmän tietoa biologiasta.
Homoseksuaalisuus ei ole valinta, vaan sillä on biologinen perusta.
Raamattua kanniskelevan Päivin tapauksessa tulee aina mieleen eräs tuttu helluntailainen pariskunta, jolle syntyi tyttö ja poika. Tyttö leikki jo lapsena autoilla ja poika nukeilla. Aikuisiksi kasvettuaan heistä tuli sitten näitä Päivi Räsäsen tuomitsemia ihmisiä, jotka homoliitoissaan tekevät "synnillisiä ja häpeällisiä" asioita.