Keskustelu > Seuratupa

ihmisyys

(1/24) > >>

juhani:
Hyvää iltaa ystävät, Minä olen pseudopohjalainen, syntinen pääkaupunkiseudun kasvatti, herännyt äidinmaidosta imenyt körttiläinen. Olen ollut Herättäjäyhdistyksen sekunda-aluesihteerinä syntisellä pääkaupunkiseudulla lyhyen katkelman jälkeen vuodesta 1993.   

HERÄNNÄISYYS

1.   Herännäisyys kulttuurihistoriallisesti
2.   Herännäisyys teologis-historiallisena aatesisältönä
3.   Seurat ja käsitteistö
4.   Herännäisyys nykyisyydessä

****************************

 Mikä on h.:n tai körttiläisyyden omaperäinen luonne? Yritän vastata siihen tässä vajaa parin tunnin aikana. Hieman kulttuurihistoriaa.

1.   Herätysliikkeet kultt.hist.

1800-luvulla oli protestanttisessa teologiassa varteenotettava uranuurtaja kulttuurihistoriallisesti nimittäin saksalainen Friedrich Schleiermacher. S. oli aikansa käsityksen uutta uskonnon olemuksen jälleen ymmärtämistä. S. halusi uskonnon olemuksen itsenäisyyttä so. autonomiaa. Uskonto on S.:n mielestä erotettava joltakin osin tieteestä. Uskonto ei ole pelkästään luterilaisen ortodoksian mukaisia opinkaavoja, pietismistä olevia ulkonaisia sääntöjä, valistuksesta peräisin olevaa järjen tietoa tai sitten lähelle menevää kantilaista järjen moraalia. Uskonto on paljon enemmän. Se ei ole ainoastaan ajattelua, toimintaa, uskoa oppilauseisiin tai oikeata tekemistä. Uskonto siirtyi älyllisestä, moraalisesta ja opinkaavallisesta tunteeseen, intuitioon ja välittömään Jumala-suhteeseen. Ekskurssina on, että S. oli hurskas herrnhutilainen.

Kun tämä olettamus ja S.::t ajatukset tulivat niin mieleen, niin oleellisinta oli myöhäisherännäisyyden kannalla aivan samanlainen ajatus s:sti sanottuna uskonnon omaluonteisuudesta. Välitön elämys, jota ei voi edes kuvata. Äärettömän kohtaamista, kaipaamista, ikävää ja kunnioittamista.

Mikä merkitys oli rukoilevaisuudella, herännäisyydellä, lestadiolaisuudella ja evankelisuudella 1800-luvun Suomen kirkon historiassa ja historiassa yleensäkin? Herätysliikkeet olivat murtamassa sääty-yhteiskunnan yhtenäiskulttuuria, johonka oli tullut satojen vuosien ajan kirkon painotuksia ja kirkon luonnetta ja joka oli mm. heränneille vierasta.. Ennen näitä liikkeitä pitäjän johdossa oli kirkkoherra ja pitäjänkokouksien aiheena oli koulu ja köyhäinhoito. Ylempi papisto oli valtion virkamiehiä.

Herännäisyys kuten muutkin liikkeet olivat nostamassa kansaa ja talonpoikaa valtion virkamiehen ja papiston rinnalle. Suuri syy mm. oli liikkeiden ja ennen muuta herännäisyyden rooli kansamme demokratisoitumiskehityksessä ja kansallisessa herätyksessä. Vielä 1800-luvun alun yhtenäiskulttuurissa usko ja tieto, kristinusko ja kulttuuri, olivat samaa. Koska kirkko ei ole tästä maailmasta, sitä ei voinut käsittää vain yhteiskunnan yhtenä osasena. Yleensä herännäisyys särki yksilöllisen uskonkorostuksensa vuoksi yhtenäiskulttuurin hurskausihanteen. Se kritisoi tapakristillisyyttä. Herännäisyyden edustajat pitivät sielunhoitajapapeista eikä kateederille nousseista virkamiespapeista.



2.   Herännäisyys teologis-historiallinena aatesisältönä

Yleensä herännäisyys on uskonnollinen herätysliike, jonka synty oli maassamme 1700-luvun aikana. Alkulähteenä oli edellisen vuosisadan Saksa. Varhaisemman herännäisyyden peruskiviä maassamme oli kartanopietismi Etelä- ja Lounais-Suomessa. Suuren Pohjan sodan aateliset sotilaat olivat vankeudessa heränneet. Varhaisemmasta herännäisyydestä otetaan muutama nimi mm. Abr. Ja Antti Achrenius. Varhaisesta herännäisyydestä on syntynyt rakas herätysliike, rukoilevaisuus. Jossakin mielessä osa rukoilevaisuutta on ollut ja tulee olemaan herännäisyyden so. körttiläisyyden äitinä. Osa rukoilevaisista kirjoittaa nykyäänkin herännäisyyden lehteen, Hengelliseen kuukausilehteen. Joka toinen kuukausi. Ainakin rukoilevaisuuden esittäjä, Timo Laatu, teille on sitä toista rukoilevaisuuden suuntaa.

Juonne on ollut pietismi varhaisemmassa ja myöhäisemmässä herännäisyydessä. Pietismiä on ollut kuitenkin kahdenlaista. Kun 1700-luvulla pietismi kohti pohjoismaita, niin ensiksi tuli vanhapietismi. Spener, Scriver, Nohrborg, Wegelius. Kiintoisaa oli heidän tulkintansa Kristuksen yleisestä maailmansovituksesta ja siitä erosta, joka vedettiin yksityisen ihmisen vanhurskauttamiseen. Siis maailmansovitus ei ollut samaa kuin vanhurskautus. Sovituksesta ei saanut hypätä suoraan evankeliumiin. Lain sanan tuli tuottaa ahdistusta, parannusta ja tuskaa.

Toisena pietisminä tuli saksalaisen N. Zinzendorfin herrnhutilaisuus. He olivat maltillisia pietistejä. Herrnhutilaiset ajattelivat, että Kristus on sovittanut koko maailman. Maailman sovitus on sama kuin yksityisen ihminen sovitus. Tuttu lause teillekin on ”tule sellaisena kuin olet”. Tämä on rakasta herrnhutilaisuutta. Suomen kirkon ja herännäisyyden kannalta tämä herrnhutilaisuus on ollut hieman rakkaampaa tälle kansanliikkeelle, körttiläisyydelle. .

1796 oli karismaattinen herätys Telppäsniityllä lähellä nykyistä Lapinlahden kirkonkylää. Se on yleensäkin noussut myöhäisemmän herännäisyyden alkamisajankohdaksi. Paavo Ruotsalainen nousi tämän liikkeen johtoon n. 1810-luvulla. Hän löysi evankeliumin kirkollisemmin kun nämä karismaattiset ”heränneet”. Ei hän ollut mikään opin rakentaja. Hän oli joidenkin mukaan pietistinen maallikkosaarnaaja, mutta erittäin outo lajissaan. Hänhän ei ollut sanan laajimmassakaan merkityksessä pietisti jos hänen ajatteluaan katselee. Hän kritisoi ylimielisiä tekohurskaita, joista suurin osa oli vanhapietistejä ja puhdasoppisen kirkon edustajia. Hän oli raaàn humoristinen tavalla, jota ei pietismi hyväksynyt. Pietistiset ystävät, joita hänellä oli ei myöskään hyväksynyt hänen viinan käyttöänsä.

Hän oli jumalakeskeinen ajattelija ja hän totesi, että meissä on vanha ihminen, joka elää meidän kuolemaamme asti. Vanha ihminen tarkoittaa sitä vanhaa Aatamia, joka elää egoismissa, itsekeskeisyydessä ja pitää itseänsä parempana kuin hänen lähimmäiset. Vanha Aatami kyselee pakanallista kysymystä, että miten minä pelastuisin. PR esitti aivan toisenlaista ajattelua. Hän julisti tutkimattoman Jumalan ääretöntä kunniaa. PRn sanomana Jumala on suuri ja ihminen on pieni ja köyhä jumalaton. PR näki oivaltaneen herännäisyydelle omaperäisellä tavalla asettumasta Jumalan paikalle. Heränneet olivat ja tulevat varovaisia sen suhteen, että he eivät haluaisi toivottaa ihmisiä taivaaseen tai helvettiin. PRn totesi, että Jumala kyllä tietää.

Merkillistä kyllä siitä Martti Lutherista ei myöskään pidetty valistuksen ja ortodoksisen yhtenäiskirkon aikana. Herännäisyys (J.Lagus, NGMalmberg, LStenbäck) ja pikkusisko evankeelisuus (Hedberg) löysivät Lutherin 1830-luvulla. NGMalmbergin ystävä maallikkoteologi Wilhelmi Niskanen kirjoitti hieman myöhemmin jopa kommentaarin Ausburgin tunnustukseen. 


Savo, E-Pohjanmaa, K-Pohjanmaa, E-Suomi, Karjala ja Kainuu olivat mukana 1810-1850 herännäisyyden leviämisessä, mutta joitakin kyläkuntia ja pappejakin oli tämän liikkeen sivualueilla. Hieman ennen ukkojen ajan alkua papit lähtivät ja hylkäsivät herännäisyyden. Pappi Malmberg jäi aivan yksin, mutta hänellä oli ystäviä ”ukoista”. W.Niskanen, Arvid Logren, T.Rauhala yms. Mielestäni ”ukkojen ajasta” on jäänyt minulle  mieleeni luettuani mm. kirkkohistoriallisia kertomuksia kiinnostavia asioita. Ukot olivat talonpoikia.

Herännäisyyden piiristä nousseet jotkut kirkkohistorioitsijat pitävät ”ukkojen aikaa” notkahduksena historiassa. Mutta kun papit olivat lähteneet ovet paukkuen beckiläiseen pyhitysliikkeeseen, biblisismiin ja toiset lähtivät muualle parempiin työpaikkoihin. Ukot lukivat vain Lutheria ja seuratilanteissa kävivät Lutherin tekstejä läpi. ”Ukkojen aika” oli aika lyhyt, mutta he pelastivat rakkaan liikkeen ja oli ajallisesti n. 1852-1880. 

Wilhelmi Malmivaara (1854-1922) tuli nuorena poikana 1880-luvuilla heränneiden johtoon, armoitettu armonteologi, evankeliumin julistaja, sielunhoitaja, kirkollisen johtomiehen ja valtiollisen vaikuttajayksilö. Hän oli aikansa suurmies. Mutta kun P. Ruotsalaista vertaa häneen  niin hän oli pietistisempi kuin Paavo. Hänen suurin työnsä on tässä Siionin virsien uudistamisessa ja hienoja virsiä hän on tehnyt. Hän on mahtavin henkilö siirtäessään vanhoja virsiä nykypäivän maailmalle. Malmivaaralle ainoa varma merkki oli syntisen ihminen epävarmuus. Hän oli teologiassaan tältä pohjalta luterilainen kun hän myönsi oman teologiansa paradoksaalisuuden.

Mielenkiintoista oli ja on nykyäänkin väkevän keskusjohdon puute. Tämäkin ajatus on Malmivaaraa. Toiset herätysliikkeet ovat väkevästi keskusjohtoisia.

Herännäisyys oli Malmivaaran aikana tullut koko Suomen tietoisuuteen. Ensimmäisen maailmansodan ja vapaussodan (!) kauheudet olivat herännäisyyden piiriä yhdistäviä. Toisen maailmansodan aikana alkoi nk. asevelipappiliike. Siinä saavutti herännäisyyden syvät aarteet koko suomalaisen miehen. Tämä armon, rakkauden ja ristin evankeliumi saavutti koko Suomen. Asevelipapisto oli sympatiseeraavaa tälle ajatukselle, joka on meidän heränneiden ajatus. Raskasta työtä tehden, rukoillen Jumalaa, vaikka Hän ei vastaa meille. Todennäköisesti vastasikin.

Kulttuuriin opittiin herännäisyydessä muutamassa vuosikymmenessä ja ainakin nykyään olisi herännäisyys avarassa maailmassa kaikkein kulttuurimyönteisin herätysliike. Nykyisin kun me olemme pitäytyneet Lutherin avariin ajatuksiin ja aatepohjaan niin maallisen ja hengellisen välinen ero on melkeinpä poistunut.

1960-1970- luvulla ollut radikaalistuminen yhteiskunnassa painoi herännäisyyteenkin uusia ajatuksia. Useat herännäiskotien nuoret ihmiset rupesivat pitämään päällä aatteen värejä. Porvarillinen herätysliike jäi historiaan. Punaisia körttejä tuli huutaen yhteiskunnallista parannussaarnaa. Herännäisyys ei potkinut näitä pois kuten niin monesti oli muissa herätysliikkeissä. 

Kun tulemme 1980-2000 –luvuille, tulee heti mieleen, että 1980-luvulla kaikki herätysliikkeet keskustelivat naispappeudesta so. virkateologisesta kysymyksestä. Mutta ei herännäisyys. Meistä se oli melko turha saivartelun kohde. Mitään omaa rintamaa meillä ei ollut. Minä olin 1980 –luvulla naispappeuden laiton kannattaja. Osa minun sukulaisistani ja ystävistäni oli täysin päinvastaista mieltä. Me olemme puhuneet rauhallisesti. Virkateologinen kysymys ollaan ratkaistu Lutherin esittämällä uskon ja rakkauden apparaatilla. He ratkaisivat pappeusasian uskon perusteella ja kannattajat rakkauden perusteella.

Tästä on seurannut osaltaan meidän rakkaan pikkusiskomme, evankelisuuden irtautuminen herännäisyyden yhteydestä. Heränneet ovat maailmassa ja kiittelevät avaran armon Jumalaa. Evankeliset ovat vaihtaneet körttiläisyyden tilalle kansanlähetyksen ja uuspietistit. Kasteen armosta ja kasteen kautta uudestisyntymisestä eivät puhu kuin jotkut harvat evankeliset. Evankelisuus on vajonnut pietismiin ja körttiläiset puhuvat kasteen armosta. Savon sanomien päätoimittaja sanoi joskus 1980 –luvun lopussa, että iloinen evankelisuus on vaihtunut iloiseksi körttiläisyydeksi. Ahdas körttiläisyys on vaihtunut ahtaaksi evankelisuudeksi.

juhani:
3. Seurat ja käsitteistö

Omaperäistä herännäisyyden historiassa on seurat. Seurat on koruton jumalanpalvelus. Seurat ja seuraperinne on tärkeintä. Mistä puuttuu seurat niin siellä ei oikeastaan voi puhua herännäisyydestä. Seurat eivät ole seurakunnallista opetusta tai raamatunselitystä. Seurat ovat rukousta, sielunhoitoa ja alkukristillistä homiliaa. Seurat kannattavat körttiläisyyttä. Körttikampausta ei enää ole. Harvinaista nykyäänkin on körttipuku. Körttiläisen puku on yleisessä käytössä ja se ei eroa tavallisesta puvusta.

Seuroissa veisataan Siionin virsiä. Siionin virsissä on paljon suomalaisen virsikirjan virsiä. Seuroja kannattavat virret. Joka haluaa perehtyä herännäisyyden syvimpään viestiin, tutustukoon Siionin virsiin. Niissä soivat herännäisyyden sydänäänet. Keskuksena on sanoma Kristuksen rakkaudesta syntistä, köyhää ja jumalatonta ihmistä kohtaan. Seurojen rukous on virsissä. Rukousta on vielä säkeiden välisissä erittäin pitkissä tauoissa. Vielä rukousta on se hiljaisuus puheen loppumisen jälkeen tai puhetta odotellessa. Seuroissa ei yleensä pidetä rukousta. Seurat on jo rukousta. Seurat on mystinen tilaisuus. Koruton tilaisuus. Lyhyet puheet, jotka ovat vastausta virteen ja virsiä, jotka ovat vastausta puheeseen. Mutta virsi on tärkein. Toisissa herätysliikkeissä puhe on tärkein ja väliajalla on lauluja. .

Körttiseuroissa puheet eivät ole saarnaa. Korkeintaan tunnin seurat ja sitten kamarikeskustelut. Näissä keskusteluissa voidaan puhua mistä vaan. Mutta yleensä ns. ystävien sielunhoitoa, kahdestaan tai suuremmalla porukalla. Seuroissa kaikki voivat puhua ja kaikki voivat aloittaa virren. Virsi on musiikkia ja musiikki on kaikkein suurin luterilaiseen tapaan Jumalan rakkautta huokuvista luomislahjoista.

Seuroja pidetään melkeinpä joka paikassa. Pitkän perinteen omaavat markkinaseurat, pesäpalloseurat, Savonlinnan oopperaseurat, pelimanniseurat, siantapposeurat, kuorma-auton lavalla pidetyt seurat, linja-autoissa, laivalla, junissa, lentokoneessa pidetyt seurat. .

.
”Kyselevä mieli” on itsekriittinen mieli. Kysymys on heränneitten mukaan paljon hedelmällisempää kuin jotkut varmojen vastauksien selittäjät.
”Olla pienellä paikalla” pitää ihmistä pienellä paikalla, jolla Jumala voi lähestyä syntistä ja jumalatonta ihmistä. Jumala on kaiken antaja ja ihminen on kaiken saaja.
”Ristin koulussa” ihminen saa uudet läksyt. Väkivaltaisesti hellä Jumala riisuu ihmiseltä pois omat hengelliset tunteet, katumukset, uskon ja parannukset. Kaikki tällaiset aarteet ovat ihmisestä. Ne ajavat Kristusta pois ja kauemmaksi meistä. Jumala haluaa ihmisen olevan alastomana opetellen salaisen Jumalan viipymistä.

4. Herännäisyys nykyisyydessä

Herännäisyydellä on väljät jäsenkriteerit. Körttiläisyydessä ei myöskään kysytä tulijalta jäsenkorttia, oppia eikä uskon määrää. Sitä voi saapastella ja roikkua herännäisyyden matkassa jonkin aikaa tai loitontua kuten minäkin olin muutaman vuoden ajan heränneen kansan piiristä. Helvetillä pelottelua ei herännäisyydessä ole. Kun muut herätysliikkeet valittavat Suomen kansan maallistumista ja jumalattomuutta niin heränneet väittävät olevansa kaikkein maallistuneimpia, jumalattomimpia ja syntisimpiä ihmisiä. Heränneillä ei ole erityistä oppia, muuta kuin luterilainen oppi.

Yksi sääntö oikeastaan on. Saa käydä seuroissa. Körttiläiset saavat hengellisen kotinsa useimmiten kodin perintönä, mutta nykyisin on laajeneva määrä körttiläisiä, jotka ovat rakastetut körttiläisyyteen ystäviensä välityksellä. Siis rakastetaan körttiläisyyteen, eikä käännytetä.

Mitä tämä tarkoittaa? Körttiläisyydessä ei olisi muka oppia. Luterilainen oppihan siellä on. Mikä luterilainen oppi? Körttiläisyydessä puhutaan nykypäivänä nuoren Lutherin ajatusta. Ajatus on kristityn vapaudesta.
 
Onko nykyään kristityn vapautta? Vaikuttaako Martti Lutherin teologis-eettinen ydinkohta, kristityn vapaus, vielä nykyäänkin?  Kirkkomme ja yhteiskuntamme ovat unohtaneet Lutherin ydinkohdan, kristityn vapauden.

Kirkolla olisi parannuksen varaa eettisissä kysymyksissä. Tämä oli körttiarkkipiispan, Martti Simojoen, ajatus. Mikko Juvan ajatus, hieman myöhemmin, liittyy Simojoen katsantoihin. Juva sanoo, että kirkon kyky ottaa kantaa keskeisiin eettisiin kysymyksiin on kohtuuttoman heikko. Arkkipiispa John Vikström analysoi hieman kahta edeltäjänsä ajatusta, samalla kannalla hän on. Hän sanoo, että kirkon ei tule olla moraali-instituutio eikä se katso vaalivansa korkeinta moraalista hyvää, mikä yhteiskunnassa on. Kuka käyttää kirkon ääntä? Arkkipiispa kirkon puheenjohtajana. Se on hyvä. Mutta piispainkokous ja kirkkohallitus on myöskin tässä kirkon äänenä. Körttipiispa Alajan mukaan kirkon ääni on kuoro, joka veisaa vähän riitasointuisesti.

Solidaarisuus on 1980 –luvun loppupuolella, laman aikaan, oli suhteellisen hyvä taloudellisessa alamäessä tässä yhteiskunnassa. Mutta se ei ole nykyään. Hyvinvointivaltiosta on tullut sosiaalisen asiantuntijan mielestä pahoinvointivaltio. Paremmin elävillä ei ole mitään käsitystä miten köyhät elävät.

Kirkko on joltakin osin siirtynyt lain alle. Kirkossamme on todellisuudessa ajatustapa vaihtunut moralistisempaan ja antikörttiläiseen suuntaan. Ilkka Kantolan ero Turun piispanvirasta, kirkkohallituksen tämänvuotinen maallikkojäsenien yllättävä ratkaisu seksuaalieettisessä probleemassa, pappien nostaminen kateederille, a-luokan, b-luokan ja jopa c-luokan kansalaisia on tässä kirkossa ja yhteiskunnassa. Mihin on hävinnyt ”kaveria ei jätetä” –periaate? Egoismi, itsekeskeisyys, oman itsensä toteuttaminen, itsevanhurskaus ja periylpeys on meillä tässä yhteiskunnassa ja kirkossa. Kirkko on moralismin ylipappi joidenkin körttiläisten mielestä. Sen ei tulisi olla.

Kristinuskolla ja kirkolla on ollut yksi vihollinen yli muiden körttiläisten mielestä.. Se on ihmiskasvoinen ja itsekeskeinen pakanuus, jota nykyäänkin täällä viljellään Herran huoneessa – kirkossa. Aarre kirkolla on evankeliumi ja se unohtuu ja katoaa jos laki tulee pelastuksen asiassa mukaan. Ihminen nousee yli Jumalan ja kaikista nk. hurskaimmat kuvailevat omaa itseään Jumalana. Ihmisten tarkkailun kohteeksi tulevat jumalattomien ihmisten synnit ja kokemukset. Kirkossa ryhdytään puhumaan syntisistä ja normaaleista, pyhistä ja pahoista ihmisistä. Herännäisyys ei ole osallistunut tähän kirkossa oltuun moraali- ja moralismikeskusteluun. Körttiläinen on kirkossa ja veisaa virsiä. Se on sitä positiivista tapakristillisyyttä. Hän ajattelee sitä syntiensä suuruutta ja jumalattomuutta ja hän rukoilee ”Herra armahda minua”.

Toisaalta piispa Laulajan mukaan etenkin herännäisyydessä on ollut mahdollista käsitellä myös ahdistavia asioita. Epäonnistunut, ahdistunut, masentunut, köyhä ja vastoinkäymisten piinaama ihminen on voinut löytää yhteyttä lähimmäisten kanssa. Myös virsissä, rukouksissa ja puheissa ilmaistuihin heikkouden tuntoihin on voinut samaistua ja löytää yhteisön, joka ”sairastaa Herralle”.  Tällaista hoitavan yhteyden mallia tarvittaisiin yhteiskunnassakin. Ihmiskäsitystä jota leimaa armo ja jossa epäonnistunut ja yksinäistynyt hyväksytään ehtoja asettamatta.

Körttiläisyydessä ihminen on pieni ja Jumala on suuri. Siinä olisi jopa kirkolle hyvä ohjenuora. C-luokan kansalaisia körttiläisyys kaipaa. Körttiläisyys on demokraattinen, ei tehdä eroa ihmisten kesken. Jumala on kaikki, herännyt ihminen jättää elämänsä ja tulevaisuutensa suuren Jumalan käsiin. Kiuruveden eläkkeellä oleva kappalainen on epäillyt, että helvetissä on erittäin paljon körttiläisiä.

Kirkossamme on ollut ja tulee olemaan pappeja ja maallikoita, jotka eivät siedä nykyaikaisen kirkon ajatusmallia. Edesmennyt etiikan professori Lauri Haikola lausui tämän ongelmakohdan aivan selvästi. Kirkko ei ole moraalia varten vaan evankeliumin julistamista varten.

Körttiläisille  kristityn vapaus merkitsee sitä, että Jumala on antanut meille uskon ja rakkauden. Usko tarkoittaa luottamusta ja kuuliaisuutta Jumalaa kohtaan, teoista luopumista, täydellistä passiivisuutta, pelkäksi vastaanottajaksi ja saajaksi suostumista Jumalan edessä. Rakkaus puolestaan merkitsee päinvastaista, oman elämän antamista toiselle ihmiselle, lähimmäiselle, perheen jäsenelle, ystävälle jopa vihamiehelle. Rakkaus on toimintaa ja tekoja.

Rakkaus ei siis valikoi kohdettaan sen mukaan, onko se mieluinen vai epämieluinen. Rakkauden mukaan tehdään tekoja lähimmäiselle eikä Jumalalle. Jumalattoman ihmisen, me olemme kaikki jumalattomia, tekoja ei Jumala tarvitse.  Rakkaus ohjaa ihmisen lähimmäisen paikalle ottamaan tämän synnit ja kärsimykset kannettavakseen. Koko kristillinen elämä on toisen ihmisen syntikuorman kantamista. ”Kadotettu rakkaus” ei voi syntyä pakosta, vaan se toimii spontaanisti, vapaasti, iloiten ja karitatiivisesti. Tässä kohdassa tulee tehdä vertailua Lutherin ”kaikkein hengellisimmän käskyn”, lähimmäisen rakastamisen käskyn ja nykyisen kirkon moralismin ohjenuoran kanssa. Siinä on ristiriitaa.


Lutherin mukaan lähimmäisen rakkaudella ja hyvillä teoilla ei ole nimeä. Luther sanoo, että Kristitty ihminen on kaikkien asioiden herra, täysin vapaa eikä kenenkään alamainen. Mutta kristitty ihminen on kaikkien palvelija, itsensä täysin toisille antava, kaikkien alamainen. Tästä käy ilmi, että kristitylle ihmiselle hänen uskonsa on kylliksi. Hän ei tarvitse mitään ulkopuolista tekojen apua tullakseen vanhurskaaksi. Koska hän ei tarvitse tekoja, hän ei myöskään tarvitse lakia, ja kun hän ei ole lain tarpeessa, hän on vapaa laista. - - Tässä on kristillinen vapaus: meidän uskomme, joka .saa aikaan sen, että me emme ole riippuvaisia laista emmekä teoista tullaksemme vanhurskaiksi ja autuaiksi.
 
Usko kuuluu taivaaseen ja teot maan päälle. Uskon kohde on Kristus, joka on myös rakkauden esimerkki. Ihminen ei pelastu tekojensa ansiosta, ei noudattamalla Jumalan lakia, ei rakkautensa määrän nojalla eikä myöskään Kristuksen ulkopuolella. Ihminen ei itse pysty edes tekemään aloitetta pelastuakseen, sillä syntiin langenneella ihmisellä on vapaa tahto vain järjen piiriin kuuluvissa asioissa, ei pelastuksen.

Toisesta näkökulmasta Jumala puhuu ihmiselle laissa ja evankeliumissa. Ihmisen vastaus tähän on usko ja rakkaus. Uskon ja rakkauden väliseen suhteeseen perustuu körttiläinen näkemys uskon ja etiikan välisestä yhteydestä. Usko tekee ihmisen vapaaksi ja riippumattomaksi, kaiken herraksi. Kun kristitty luottaa täydellisesti siihen, että Jumala hyväksyy hänet ja pitää hänestä huolen, hän on vapaa sekä uskonnollisista suorituksista Jumalan edessä että itsekkäästä oman edun tavoittelusta ihmisten keskellä. Uskon vapauttamana hän näkee paremmin toisen hädän, kuulee vetoomukset ja kykenee auttamaan lähimmäistä. Rajaton usko Jumalaan heijastuu näin rajattomana rakkautena ihmisiin. Kristillinen etiikka on rakkauden etiikkaa. Näin sanoivat mm. Luther, PR, Niskanen, Haikola jne.

Mutta sisällöllisiä eettisiä vaatimuksia ei löydy Raamatusta. Raamattu ei ole moraalioppikirja. Se kirja on Jumalan sanaa, evankeliumia. Kirkolle ei maallisissa asioissa ole annettu sen korkeampaa viisautta kuin muillekaan, joilla on järkeä ja sydän paikallaan, sanoo arkkipiispa Vikström.

Körttiprofessori Haikola lainaa Lutheria: kristityn pyövelin on teroitettava piilunsa kristillisen rakkauden mukaan erittäin teräväksi. Luther ei samaistanut yhteiskuntaa saatanan valtakunnan kanssa. Yhteiskunta on Jumalan hallintoa ja Jumala toimii siellä vasemman kätensä kautta.


SV 179

santtu-62:

--- Lainaus käyttäjältä: juhani - 29.12.09 - klo:23:09 ---Mielenkiintoista oli ja on nykyäänkin väkevän keskusjohdon puute. ... Toiset herätysliikkeet ovat väkevästi keskusjohtoisia
--- Lainaus päättyy ---


Ajatus:
Kaipaisin itse "väkevämpää" keskusjohto, mutta toisaalta "keskusjohtoinen valta" voi viedä liikkeen "sivuraiteille".

santtu-62:

--- Lainaus käyttäjältä: juhani - 29.12.09 - klo:23:10 ---
Yksi sääntö oikeastaan on. Saa käydä seuroissa. Körttiläiset saavat hengellisen kotinsa useimmiten kodin perintönä, mutta nykyisin on laajeneva määrä körttiläisiä, jotka ovat rakastetut körttiläisyyteen ystäviensä välityksellä. Siis rakastetaan körttiläisyyteen, eikä käännytetä.

Kiuruveden eläkkeellä oleva kappalainen on epäillyt, että helvetissä on erittäin paljon körttiläisiä.
--- Lainaus päättyy ---

Ajatus:
Hmm..sääntö... ei sääntöjä ... vapaus käydä seuroissa,"äijä"
"Rakastetut körttiläisyyteen ystäviensä välityksellä. Siis rakastetaan körttiläisyyteen, eikä käännytetä".
Siis minä, "äijä" puhuu asiaa....

seppos:

--- Lainaus käyttäjältä: juhani - 29.12.09 - klo:23:10 ---

Toisaalta piispa Laulajan mukaan etenkin herännäisyydessä on ollut mahdollista käsitellä myös ahdistavia asioita. Epäonnistunut, ahdistunut, masentunut, köyhä ja vastoinkäymisten piinaama ihminen on voinut löytää yhteyttä lähimmäisten kanssa. Myös virsissä, rukouksissa ja puheissa ilmaistuihin heikkouden tuntoihin on voinut samaistua ja löytää yhteisön, joka ”sairastaa Herralle”.  Tällaista hoitavan yhteyden mallia tarvittaisiin yhteiskunnassakin. Ihmiskäsitystä jota leimaa armo ja jossa epäonnistunut ja yksinäistynyt hyväksytään ehtoja asettamatta.

Körttiläisyydessä ihminen on pieni ja Jumala on suuri. Siinä olisi jopa kirkolle hyvä ohjenuora. C-luokan kansalaisia körttiläisyys kaipaa. Körttiläisyys on demokraattinen, ei tehdä eroa ihmisten kesken. Jumala on kaikki, herännyt ihminen jättää elämänsä ja tulevaisuutensa suuren Jumalan käsiin. Kiuruveden eläkkeellä oleva kappalainen on epäillyt, että helvetissä on erittäin paljon körttiläisiä.

Kirkossamme on ollut ja tulee olemaan pappeja ja maallikoita, jotka eivät siedä nykyaikaisen kirkon ajatusmallia. Edesmennyt etiikan professori Lauri Haikola lausui tämän ongelmakohdan aivan selvästi. Kirkko ei ole moraalia varten vaan evankeliumin julistamista varten.

Körttiläisille  kristityn vapaus merkitsee sitä, että Jumala on antanut meille uskon ja rakkauden. Usko tarkoittaa luottamusta ja kuuliaisuutta Jumalaa kohtaan, teoista luopumista, täydellistä passiivisuutta, pelkäksi vastaanottajaksi ja saajaksi suostumista Jumalan edessä. Rakkaus puolestaan merkitsee päinvastaista, oman elämän antamista toiselle ihmiselle, lähimmäiselle, perheen jäsenelle, ystävälle jopa vihamiehelle. Rakkaus on toimintaa ja tekoja.

Rakkaus ei siis valikoi kohdettaan sen mukaan, onko se mieluinen vai epämieluinen. Rakkauden mukaan tehdään tekoja lähimmäiselle eikä Jumalalle. Jumalattoman ihmisen, me olemme kaikki jumalattomia, tekoja ei Jumala tarvitse.  Rakkaus ohjaa ihmisen lähimmäisen paikalle ottamaan tämän synnit ja kärsimykset kannettavakseen. Koko kristillinen elämä on toisen ihmisen syntikuorman kantamista. ”Kadotettu rakkaus” ei voi syntyä pakosta, vaan se toimii spontaanisti, vapaasti, iloiten ja karitatiivisesti. Tässä kohdassa tulee tehdä vertailua Lutherin ”kaikkein hengellisimmän käskyn”, lähimmäisen rakastamisen käskyn ja nykyisen kirkon moralismin ohjenuoran kanssa. Siinä on ristiriitaa.


Lutherin mukaan lähimmäisen rakkaudella ja hyvillä teoilla ei ole nimeä. Luther sanoo, että Kristitty ihminen on kaikkien asioiden herra, täysin vapaa eikä kenenkään alamainen. Mutta kristitty ihminen on kaikkien palvelija, itsensä täysin toisille antava, kaikkien alamainen. Tästä käy ilmi, että kristitylle ihmiselle hänen uskonsa on kylliksi. Hän ei tarvitse mitään ulkopuolista tekojen apua tullakseen vanhurskaaksi. Koska hän ei tarvitse tekoja, hän ei myöskään tarvitse lakia, ja kun hän ei ole lain tarpeessa, hän on vapaa laista. - - Tässä on kristillinen vapaus: meidän uskomme, joka .saa aikaan sen, että me emme ole riippuvaisia laista emmekä teoista tullaksemme vanhurskaiksi ja autuaiksi.
 
Usko kuuluu taivaaseen ja teot maan päälle. Uskon kohde on Kristus, joka on myös rakkauden esimerkki. Ihminen ei pelastu tekojensa ansiosta, ei noudattamalla Jumalan lakia, ei rakkautensa määrän nojalla eikä myöskään Kristuksen ulkopuolella. Ihminen ei itse pysty edes tekemään aloitetta pelastuakseen, sillä syntiin langenneella ihmisellä on vapaa tahto vain järjen piiriin kuuluvissa asioissa, ei pelastuksen.

Körttiprofessori Haikola lainaa Lutheria: kristityn pyövelin on teroitettava piilunsa kristillisen rakkauden mukaan erittäin teräväksi. Luther ei samaistanut yhteiskuntaa saatanan valtakunnan kanssa. Yhteiskunta on Jumalan hallintoa ja Jumala toimii siellä vasemman kätensä kautta.


SV 179


--- Lainaus päättyy ---

Tulee tuosta mieleeni ulkomaalaisen minulle esittämä kysymys juhlilla. Missä teillä istuvat kutsuvieraat. Enpä itse ollut tullut ajatelleeksi asiaa kun se oli itsestään selvyys. Siinä lähellämme istui sopivasti piispa Huotari perhekuntansa kanssa. Saatoin sanoa että tuo on piispa ja meillä on kaikki samanarvoisia paitsi Jumala. Suuri Jumala on yläpuolellamme. Jouduin pikkuisen selittämään, että enpä ollut asiaa koskaan ajatellut, kun täällä kaikki ovat aina tasa-arvoisesti istuneet sekaisin.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta