Aamuhartaus 26

[PekkaV]

Ja kun kerran päästään perille, niin siellä ei kiitetä saatanaa eikä maailmaa eikä itseänsä, vaan Herraa, joka on uskollinen. Hän yksin on saapa kaikesta kiitoksen. Muille ei ole halua kiitosta antaa täällä eikä taivaassa.

Juho Malkamäki

[Riitta-mummi]

Kiitos Pena !

Vanhan ajan kunnollista rukiista purtavaa olet jakanut Malkamäen leipävartaasta.
Ruokkivaa, vahvistavaa, ja joskus on tullut suolapalakin nautittua.

Myös muutaman herkullisen hetken olen saanut nauttia, ja silloin olen osallistunut ateriaan ja kiittänytkin.
 

  R-m 

[Pena]

Hengellisissä asioissa on paljon tyhjän puhumista. Sanajulistajatkin ovat siihen syyllistyneet, samoin kuulijat. Kun profeetan kautta meille sanotaan: "Tämä kansa kunnioittaa meitä huulillaan", tunnemme piston sydämissämme. Ymmärrämme: minua tämä tarkoittaa. Se vähäinen kristillisyys, joka meissä on, on monesti vain huulilla. Hengellinen epävarmuus peittyy ylisanoihin. Autio sielunmaisema saa kauniit kulissit.
Herraa emme petä. Hänen henkäyksestään kulissimme kaatuvat. Turhat sanat paljastavat tyhjyytensä.

Jaakko Haavio
Seurapuheita, Kirjapaja 1974

[Pena]

Eräässä pappeinkokouksessa oli alustus rukouksesta. Papit olivat joutuneet ahtaalle rukouksen asiassa. Olimme tulleet huomaamaan, miten kohtalokasta on koneellistuminen pyhien toimitusten suorittamisessa. Rukoukset, joita olimme lukeneet hartautta näytellen, eivät olleetkaan rukouksia.
Joku suositti hyviä rukouskirjoja. Toinen kertoi heränneestä miehestä, joka rukoilee kummilastensa puolesta ja laskee sormillaan, ettei vain unohtaisi ketään.
Varmaan kivut rukouksen asiassa ovat kaikille meille yhteisiä. Rukouksen koulussa sanat loppuvat. Ja kuitenkin profeetta sanoo: "Ei jää pimeään se, joka nyt on vaivan alla,"

Jaakko Haavio

[Pena]

Oikea rukous lieneekin enemmän kuuntelemista kuin puhumista. Voi tuntua kuluneelta puhua hiljaisista hetkistä aikana, joka ylistää toimeliaisuutta. Ja kuitenkin on hiljentyminen Herran edessä meille jokaiselle todellinen elämän kysymys. Elämä ruhjoo meidät. Sen kiihkeä riento näännyttää meidät, sielumme näivettyy, ellemme seuraa apostolin neuvoa: "Ottakaa hiljaisuudella vastaan sana, joka teihin on istutettu ja joka voi sielunne pelastaa."
Ehkä voit sitten sinä, joka osaat kuunnella Herran puhetta, sanoa joskus hyvän, hoitavan sanan lähimmäisellesi. Sano se! "Lausumattomat totuudet muuttuvat myrkyksi" (Nietzche).

Jaakko Haavio

[Pena]

Kaksi rouvaa tapasi toisensa Turun torilla. Jo matkan päästä toinen ilahtuneena heilautti kättään. Puhe alkoi luistaa. Rouva A: "Tiedätkö, en ole kokonaiseen kuukauteen voinut käydä täällä. Polveni on ollut kipeä." Rouva B: "Kuule, minä en ole kahteen kuukauteen voinut käydä torilla. Molemmat polveni ovat olleet kipeät." Tuttua, vai? Emmekö juuri näin käyttäydy kohdatessamme lähimmäisen, joka haluaisi keventää mieltään ja uskoa meille huoliaan? Tukimme hänen suunsa omien, huomattavasti suurempien ja tärkeämpien huoliemme luettelemisella. Kunpa malttaisimme pitää suumme kiinni!
En puolusta tupakanpolttoa. Se on epäilemättä paha ja epäterveellinen tapa. Mutta yksi hyvä puoli siinä on: tupakoitsija pitää ainakin sen aikaa suunsa kiinni, kun hän imee savukettaan tai piippuaan. Hän kuuntelee silloinkin, kun toinen vuolaasti moittii häntä tupakoinnista.

Jaakko Haavio

[Viisveisaaja]

pena, voisi tehdä tämän ajan aamuhetket, varmasti siinä missä ajassa olleet kaverit.

Tee vain omiesi ajatusten mukaan hartaushetket, ihan hyviä niistä tulisi. Jag truer På geig

[Pena]

Kunpa oppisimme vaieten kuuntelemaan! Jos me sen sijaan alamme heti purkaa omia huoliamme, kun toinen ilmeisen avun ja lohdutuksen tarpeessa on hiukan raottanut sieluparkaansa meille, emme ole Mestarimme oppilaita. "Kantakaa toistenne kuormia ja niin te täytätte Kristuksen lain", kuuluu raamatullinen ohje. Kuormia ei kanneta lisäämällä niitä omilla huolilla. Kuormia kannetaan osallistumalla toisen huoliin.
Rouva A.! Sinun polvesi on kipeä. Rouva B.! Sinun molemmat polvesi ovat kipeät. Kun tapaatte toisenne seuraavan kerran Turun hyvin varustetun kauppatorin kukkamyymälöiden luona, teidän ei tarvitse ojentaa toisillenne muuta kukkasta kuin yksinkertainen kysymys: "Miten kipeä polvesi jaksaa?" Ja sitten kärsivällisesti kuunnella koko historia siitä, miten kipu alkoi, miten se jatkui ja  mitä toiveita se antaa tulevaisuuteen nähden.

Jaakko Haavio

[Pena]

Ihminen väsyy. "Voi että olen väsynyt! Joskus tekee mieleni heittäytyä pitkäkseni sohvalle ja jäädä siihen lopullisesti, nukkua pois kaikesta!" Kuka sanoi näin? Aivan tavallinen oman aikamme ihminen, jolle on, kuten monille on, uskottu paljon vaativia tai vaatimattomia tehtäviä, jotka vievät kaiken ajan. Suorituskyky joutuu jatkuvasti koetukselle. Lepoa itselleen ei voi suoda. Vai voiko? On helppo sanoa: "Hellitä, pidä vähempi vauhti!" Kokonaan toinen asia on ryhtyä puuhiensa karsintaan. Kunnes sitten tulee ensimmäinen hälytys, vähäinen viite, tai ilman ennakkovaroitusta kertakaikkinen loppu, matkan pää. Maksoiko ponnistelu vaivan? Kuka kiitti? Moni moitti. Kaikki unohtivat.
Sama mikä koskee ajallisten tehtäviemme rasittavuutta, koskee, ja vielä kohtalokkaammin, uskomme kilvoitusta. Raamattu puhuu niistä, jotka uupuivat taipaleelle eivätkä koskaan tulleet perille kirkkauden maahan.

Jaakko Haavio

[Pena]

Mutta, meidän Herramme ei unhota uupuvaa lastaan. Kyllä hänkin kehottaa: "Levähtäkää vähän." "Hän pitää teistä huolen." Mutta hän antaa myös voimaa, hengen ruokaa ja juomaa, hän vahvistaa ja hän virvoittaa. "Hän antaa väsyneelle väkeä ja voimattomalle voimaa yltäkyllin." "Sentähden minun sydämeni iloitsee, ja sieluni riemuitsee, ja myös minun ruumiini asuu turvassa.,"

Jaakko Haavio

[Pena]

Kun lukee Uutta Testamenttia, huomaa, miten jo toisen polven kristityt alkoivat väsyä jopa hätääntyä. Pelastus oli ollut lähellä: pian, aivan pian saapuisi Kristus ja ottaisi hallitusvallan maailmassa - mutta häntä ei alkanut kuulua. Ympärillä asuvat ilkkuivat: "Missä on lupaus hänen tulemisestaan?" Hätääntyneet alkoivat muistella, mitä Jeesus todella oli sanonut. He päättivät: "Hänen lupauksensa mukaan me odotamme."
Me odotamme. Odottaminen on evankeliumia. "Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö. Katso, minä teen uutta: nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa?" "Ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat."

Jaakko Haavio

[Pena]

Kun kilvoitus väsyttää, älkäämme muistelko menneitä. Älkäämme katsoko taaksemme - se olisi kuoleman merkki. Oli menneisyydessämme millaisia siunauksia tahansa, nyt on kysmys tästä päivästä. Älkäämme väittäkö: "Entiset ajat olivat paremmat." Tänään Herra luo uutta. Parhaat päivämme ovat edessäpäin!
Maria Jotuni on sanonut viisaan ajatuksen: "Sinulla ei ole oikeutta 'aikanaan' siirtyä vanhusten joukkoon. Sinua voidaan tarvita, ja kuka tietää, kuinka nuori vielä olet? Kun kaadut, lepää, nouse ylös ja jatka matkaasi. Joskus kaadut, etkä enää nouse, mittasi on silloin vasta täysi."

Jaakko Haavio

[Pena]

Emme ole koskaan liian vanhoja katsellaksemme eteenpäin, odottaaksemme, rakastaaksemme,
Kerran tulee mittamme täyteen, Jumalan säätämänä ajan kohtana. Kaadumme, emme enää nouse - ja nousemme kuitenkin! Me uskomme ruumiin ylösnousemukseen ja iankaikkiseen elämään. "Me kohotamme siipemme kuin kotkat."

Jaakko Haavio

[Pena]

Kun olin lapsi, toivat vanhempani kaupungista seinätaulun, joka esitti miestä ja naista, jotka istuivat rinnakkain kivellä aidan vieressä. Nainen itki ja mieskin oli hyvin surullisen näköinen. Taulu ripustettiin kodissamme lastenhuoneen seinälle. Sen nimi oli Suru.
Kun kysyimme, mitä taulu esitti, meille selitettiin: "Siinä ovat vanhemmat, joiden lapset ovat pahoja. He itkevät lastensa pahuutta."
Taulu - oikeastaan jäljennös - vaikutti häiritsevästi. Ei vain silloin, kun todella teimme jotakin pahaa, vaan muulloinkin: se oli siinä moittimassa ja syyttämässä ja pilaamassa meidän iloamme.
Vasta paljon myöhemmin minulle on selvinnyt taulun sanoma. Se oli jäljennös Albert Edelfeltin taulusta "Vernamon markkinoilla". Aiheena on Snoilskyn samanniminen runo, joka kertoo rengistä ja piiasta, jotka säästivät monet vuodet pienestä palkastaan voidakseen mennä naimisiin ja ostaakseen itselleen pienen maatilkun. Kihlamarkkinoille saapuessaan heille selvisi, että heidän tallettamansa setelit - "mynttimerkit" - oli julistettu mitättömiksi. He olivat menettäneet säästönsä. Heillä ei ollut mitään -. He itkivät surkeuttaan. Tämän oli taiteilija kuvannut tauluunsa.
Miksi meille lapsille annettiin väärä selitys? Kai kasvatuksellisista syistä. Vanhempamme tuskin tunsivatkaan taulun alkuperäistä ideaa.
Mutta: suru kuin suru.

Jaakko Haavio

[Riitta-mummi]

Tuollainen pelottelukasvatus oli yleistä menneinö aikoina. Siitäkö johtuu suomalainen melankolia ja masennukset.
Nyt ymmärretään että rakastamalla kasvatetaan tervettä itsetuntoa, rajoja unohtamatta.