Täällä on ilmeisesti keskusteltu enemmänkin siitä, pitääkö julistusta olla kuin siitä minkälaisen julistuksen pitäisi olla. Tuskaillaan myös sitä, että maailma ja ihmiset ovat kovin erilaisia kuin Ruotsalaisen aikana.
Johtopäätöksen pitäisi olla, että julistus pitäisi uusia siten, että se edustaa körttiläisyyttä tänään. Rakkaus, armo, anteeksianto ovat tärkeitä asioita myös myös nykyihmisille.
Mutta sitten itse asiaan. Olen tiukasti sitä mieltä, että uskonto on henkilökohtainen asia. Siksi en pidä kovinkaan paljon uskonnolla meuhkaamisesta.
Katusaarnaajaat tuntuvat naurettavilta juuri siksi, etteivät he tiedä kuuntelijoidensa tai ohikulkijoidensa henkilökohtaisesta uskosta mitään. Tuntuu, että he eivät julistakaan ihmisille vaan suorittavat hyvän teon yhteisönsä tai Jumalan edessä.
Usein tuntuu myös jumalanpalveluksessa siltä, että pappi puhuu virkansa puolesta eikä niille ihmisille, jotka ovat kirkkoon tulleet.
En pidä myöskään näistä pohtamoista, jotka julistavat aikakauslehdissä omaa uskoaan. Sellainen tuntuu kovin farisealaiselta.
Uskon enemmänkin henkilökohtaisen yhteyden voimaan. Arkipäiväinen keskustelu toimii paljon paremmin kuin tiukka julistaminen ja käännyttäminen.
Monet julistajat unohtavat, että uskon opilliset kysymykset ovat tavallisille ihmisille niin sanotusti hepreaa. He eivät ymmärttä, että ihmisten usko on yksinkertaista ja omaleimaista.
