Kirjoittaja Aihe: Talkoomatka Aholansaareen  (Luettu 3251 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 9408
Talkoomatka Aholansaareen
« : 01.06.13 - klo:16:12 »

   Tiistaiaamu valkeni mökillä aurinkoisena ja tyynenä. Tänään oli matka Nilsiän Aholansaareen, Paavo Ruotsalaisen asuinsaarelle, jossa hän vietti viimeiset vuotensa 1800-luvulla, josta käsin teki seuramatkoja Pohjanmaalle ja kotiseutunsa Savon seurakuntiin.

Edessä oli kolmen päivän talkoot ja sen jälkeen Ystävä- ja Aholansaaripäivät viikon päätteeksi.

Kun menin saareen, serkkuni vaimo oli pitämässä eläkeläisleiriä. Hän ehdotti toiminnanjohtajalle minua ehtoollisavustajaksi. Saarnan piti läheltä kotoisin oleva Nivalan eläkekirkkoherra. Kahdestaan me sitten jaoimme ehtoollisen noin puolelletoistasadalle vieraalle. Ehtoollista jakaessa huomasin, että kas, kaksi setääni vaimoineen olivat tulleen päiville. Sedilläni oli körttipuvut. Messun jälkeen sain istua heidän seurassaan aulan uudesti kalustetussa päärakennuksen nurkkauksessa, joka aiemmin oli lasten leikkipaikka. Siihen oli tuotu Edith’n huoneesta keinutuoli ja aulassa olleet sohvakalusteet. Edith Hyvämäki oli Kleofas Hyvämäen puoliso. He olivat lahjoittaneet aikoinaan osuutensa saaresta Herättäjä-Yhdistykselle.

Mutta ennen kuin sunnuntain juhla koitti me talkoolaiset olimme haravoineet, keränneet risut ja haravointijätteet polttopaikalle Keyrityn tien varteen ladon taakse, aakkostaneet neljätoista hyllyllistä myytäviä kirjoja, yrittäneet kunnostaa ruohonleikkurit talven jäljiltä ja vieneet ne sitten pajalle, levittäneet leirikirkon 200-neliöisen kattopressun, joka oli talveksi koottu kirkon harjalle, siivonneet kirkon talven jäljiltä, ja vieneet Kotaan kuorman polttopuita. Kota oli ollut talvella suosittu. Läheisestä Tahkon laskettelukeskuksesta oli käynyt talven aikana pari tuhatta hiihtäjää paistamassa makkaraa. Talkoolaiset olivat pyörittäneet Kodan toimintaa, paistaneet räiskäleitä ja keittäneet kahvia. Toiminnanjohtaja antoi heille erityiskiitokset vaativasta työstä. Hän oli pannut tuulemaan ja polttanut palavaa romua ison kokollisen. Kaiken myytäväksi kelpaavan hän oli laittanut Rompemarkkinoille.

Olin haaveillut veisaavani Siionin virsiä joka ilta Paavon pirtissä huomatakseni, että vielä ei ollut kesäkausi. Sain sitten kuitenkin viikonloppuna veisata kyllikseni, etten enää viimeisissä seuroissa viimeistä virttä jaksanut.

Eläkeläisleirin lähtiessä perjantaina Syvärin selältä kuului virrenveisuu. Minulla oli muistikuva lapsuudesta, jolloin lähtevää porukkaa saateltiin laiturilla virrellä. Nyt kun leiriläiset tekivät lähtöä ja olin haravoimassa saunapolkua, ajattelin mennä laiturille veisaamaan heidät matkaan ”Oi Herra jos mä matkamies maan” – virrellä. En saanut aikaiseksi, rohjennut, mutta he tekivät sen sitten itse.

Viikon päätteeksi kakkukaffien jälkeen ryntäsin laivalle. Ehdin ensimmäiseen vuoroon viimeisenä. Kävin Nilsiän hautuumaalla kastelemassa kukat vanhempieni ja veljeni haudoilla ja ajoin 450 km kotiin. Olin niin hyvissä ajoin perillä, että ei olisi tarvinnut rynnätä. Hyvin olisin ehtinyt seuraavallakin laivavuorolla, joita nonstoppina ajettiin niin kauan kuin Päivien osallistujia saarella riitti.

Hetkittäin olin ypönä talkoissa, koska olin yksin liikkeellä. Minulle ei ollut osoitettu henkilöä, jolta olisin töitä kysynyt. Arastellen sitten yritin onkia eri suunnista tietoa hommista. En halunnut keskeyttää talon työntekijöitä ja tuntemattomia talkoolaisia kyselemällä. Tilanne lienee tunnusomainen talkootyölle, sen spontaaniudesta ja talkoolaisten kirjavuudesta johtuen. Henkilökunta ei voi tietää kaikkien valmiuksia, minkä vuoksi tilanne ”kelluu” aikansa, kunnes tutustutaan molemmin puolin.




Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 9408
Vs: Talkoomatka Aholansaareen
« Vastaus #1 : 05.02.21 - klo:04:08 »
   Tiistaiaamu valkeni mökillä aurinkoisena ja tyynenä. Tänään oli matka Nilsiän Aholansaareen, Paavo Ruotsalaisen asuinsaarelle, jossa hän vietti viimeiset vuotensa 1800-luvulla, josta käsin teki seuramatkoja Pohjanmaalle ja kotiseutunsa Savon seurakuntiin.

Edessä oli kolmen päivän talkoot ja sen jälkeen Ystävä- ja Aholansaaripäivät viikon päätteeksi.

Kun menin saareen, serkkuni vaimo oli pitämässä eläkeläisleiriä. Hän ehdotti toiminnanjohtajalle minua ehtoollisavustajaksi. Saarnan piti läheltä kotoisin oleva Nivalan eläkekirkkoherra. Kahdestaan me sitten jaoimme ehtoollisen noin puolelletoistasadalle vieraalle. Ehtoollista jakaessa huomasin, että kas, kaksi setääni vaimoineen olivat tulleen päiville. Sedilläni oli körttipuvut. Messun jälkeen sain istua heidän seurassaan aulan uudesti kalustetussa päärakennuksen nurkkauksessa, joka aiemmin oli lasten leikkipaikka. Siihen oli tuotu Edith’n huoneesta keinutuoli ja aulassa olleet sohvakalusteet. Edith Hyvämäki oli Kleofas Hyvämäen puoliso. He olivat lahjoittaneet aikoinaan osuutensa saaresta Herättäjä-Yhdistykselle.

Mutta ennen kuin sunnuntain juhla koitti me talkoolaiset olimme haravoineet, keränneet risut ja haravointijätteet polttopaikalle Keyrityn tien varteen ladon taakse, aakkostaneet neljätoista hyllyllistä myytäviä kirjoja, yrittäneet kunnostaa ruohonleikkurit talven jäljiltä ja vieneet ne sitten pajalle, levittäneet leirikirkon 200-neliöisen kattopressun, joka oli talveksi koottu kirkon harjalle, siivonneet kirkon talven jäljiltä, ja vieneet Kotaan kuorman polttopuita. Kota oli ollut talvella suosittu. Läheisestä Tahkon laskettelukeskuksesta oli käynyt talven aikana pari tuhatta hiihtäjää paistamassa makkaraa. Talkoolaiset olivat pyörittäneet Kodan toimintaa, paistaneet räiskäleitä ja keittäneet kahvia. Toiminnanjohtaja antoi heille erityiskiitokset vaativasta työstä. Hän oli pannut tuulemaan ja polttanut palavaa romua ison kokollisen. Kaiken myytäväksi kelpaavan hän oli laittanut Rompemarkkinoille.

Olin haaveillut veisaavani Siionin virsiä joka ilta Paavon pirtissä huomatakseni, että vielä ei ollut kesäkausi. Sain sitten kuitenkin viikonloppuna veisata kyllikseni, etten enää viimeisissä seuroissa viimeistä virttä jaksanut.

Eläkeläisleirin lähtiessä perjantaina Syvärin selältä kuului virrenveisuu. Minulla oli muistikuva lapsuudesta, jolloin lähtevää porukkaa saateltiin laiturilla virrellä. Nyt kun leiriläiset tekivät lähtöä ja olin haravoimassa saunapolkua, ajattelin mennä laiturille veisaamaan heidät matkaan ”Oi Herra jos mä matkamies maan” – virrellä. En saanut aikaiseksi, rohjennut, mutta he tekivät sen sitten itse.

Viikon päätteeksi kakkukaffien jälkeen ryntäsin laivalle. Ehdin ensimmäiseen vuoroon viimeisenä. Kävin Nilsiän hautuumaalla kastelemassa kukat vanhempieni ja veljeni haudoilla ja ajoin 450 km kotiin. Olin niin hyvissä ajoin perillä, että ei olisi tarvinnut rynnätä. Hyvin olisin ehtinyt seuraavallakin laivavuorolla, joita nonstoppina ajettiin niin kauan kuin Päivien osallistujia saarella riitti.

Hetkittäin olin ypönä talkoissa, koska olin yksin liikkeellä. Minulle ei ollut osoitettu henkilöä, jolta olisin töitä kysynyt. Arastellen sitten yritin onkia eri suunnista tietoa hommista. En halunnut keskeyttää talon työntekijöitä ja tuntemattomia talkoolaisia kyselemällä. Tilanne lienee tunnusomainen talkootyölle, sen spontaaniudesta ja talkoolaisten kirjavuudesta johtuen. Henkilökunta ei voi tietää kaikkien valmiuksia, minkä vuoksi tilanne ”kelluu” aikansa, kunnes tutustutaan molemmin puolin.