Kirjoittaja Aihe: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVII  (Luettu 115 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 29789
Näölläni lueskelen nyt kirjaa joka kertoo Lahden paikannimistä, kaupunginosista ja niiden taloista ja asukkaista. Tosi kivaa kun kerrotaan lähihistoriaa mikä on minulle tuttu ja hyvin vielä muistissa.
Se on kulttuuri-yhdistyksen ja sen työryhmän tuotos, muistelijat lähes kaikki tohtoreita , professoreja ja toimittajia.

Kuulollani kuuntelen nyt taas Enni Mustosta, aikaisempaa sarjaa kuin Syrjästäkatsojan tarina. https://fi.wikipedia.org/wiki/Koskivuori-sarja

Olen nämä lukenut, mutta on kuin uutta kun kuuntelee.
Ainoa vain, että olen niin tykästynyt Erja Manton ääneen, ja tätä lukee toinen.

Erja Manto tekee Enni Mustosen äänen kuin ikiomaksi Kirsti Mannisen ääneksi. Tämä lukija ( kuka lie ) poistaa kaiken räväkkyyden, pikku ilkeilyt ja haikailut lukemalla
monotonisesti ja värittömästi.

Itse voi tietenkin mielikuvitella, ja se onnistuukin kun tunnen jo Ennin tyylin ja tyypit.
Nyt kuulee ( ja näkee ) kuinka hän käyttää hahmoillaan samoja sanoja, sanontoja ja henkilöiden nimiä.
Jos mieshenkilö on 'punainen' on nimi oleva Taisto, Voitto, Veikko tai Reino.
Valkoiset ovat Ilmari, Eelis, Martti ja Lauri, enimmäkseen.

Porraspää, laituri, sauna, porsta ja porstata toistuvat usein.

Näiden harratusten parissa kuluu aika kuin olisi töissä. Joskus on ihan kiire pitää ruokatunti ! :003:
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 9329
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVII
« Vastaus #1 : 03.10.21 - klo:05:24 »

      Luen aamiais- tai päivällis- tai illallispöydässä vaimolleni pari sivua kerrallaan:

Rutger Bregman: Hyvän historia

"Toisin kuin elokuvissa, todellisissa suuronnettomuuksissa ei juuri koskaan puhkea täysi paniikki. Mistään egoismin tulva-aallosta ei myöskaaän voi puhua. Yleensä rikosten - murhien, varkauksien, raiskauksien - määrä laskee. Ihmiset pysyvät rauhallisina, he eivät mene shokkiin, he toimivat nopeasti. ´Ja vaikka ryöstelyä tapahtuukin`eräs tutkijoista huomauttaa, `laaja-alaisen altruismin rinnalla se kalpenee aina`.
   Hätätilanteet tuovat ihmisten parhaat puolet esiin. En tunne toista sosiologian tutkimustulosta, joka on yhtä vankasti todistettu ja suoranaisesti sivuutettu. Median luoma kuva onkin usein päinvastainen verrattuna siihen, mitä suuronnettomuuden jälkeen todella tapahtuu." (Etulieve)

"Rutger Bregman on alankomaalainen historioitsija, joka valloitti maailman menestyskirjallaan Ilmaista rahaa kaikille. Hänet tunnetaan myös räväkästä esiintymisestään Davosin talousfoorumissa 2019, missä hän sanoi suorat sanat miljardööreille. Bregmanin teosten oikeudet on myyty 33 maahan, ja Alankomaissa Hyvän historiaa on myyty jo yli 200 000 kappaletta." (Takalieve)

"Ihminen on luonnostaan itsekäs ja ihmiskunta tavoittelee vain omaa etuaan. Tätä ajatusta toistavat niin historioitsijat, psykologit ja filosofit kuin iltapäivälehdet kuin poliitikotkin. Mutta pitääkö se paikkansa?
   Ylistetyssä teoksessaan Hyvän historia Rutger Bregman kääntää ajatuksen ihmisen pahuudesta ylösalaisin. Mitä jos luonnonvalinta ei suosinutkaan ilkeintä ja kovinta pyrkyriä vaan ystävällisintä ja huomaavaisinta tyyppiä? Bregman kyseinalaistaa ihmiskunnan itsekkyyttä toistelevat kauhutarinat Pääsiäissaaren murhenäytelmästä Migramin sähköiskukokeeseen, selvittää mikä sai ensimmäisen maailmansodan sotilaat nousemaan jouluaattona juoksuhaudoistaan sekä kertoo, mitä tapahtuu, kun kuusi koulupoikaa oikeasti haaksirikkoutui autiolle saarelle niin kuin klassikkokirjassa Kärpästen herra.
   Vakuuttava ja käänteentekevä teos murskaa myytit ihmisen pahuudesta yksi kerrallaan ja tarjoaa tilalle myönteistä ihmiskuvaa.
Nyt on toisenlaisen tarinan aika." (Takakansi)




Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 9329
Vs: Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVII
« Vastaus #2 : 07.10.21 - klo:07:13 »

   Egon Friedell: Uuden ajan kulttuurihistoria I