Keskustelu > Kirjoitelmia ja päiväkirjoja-herännäisyyden hengessä

Tarinointia

(1/2) > >>

Riitta-mummi:
Lapsuudessani, siitä on jo kauan, tultiin kutsumatta naapuriin, istahdettiin keittön pöydän ääreen ja emäntä pani kohta kahvipannun porisemaan.
Kesällä istuttiin joskus pelkästään pihakeinussa  mehua juoden, tai sateella kuistilla, ja juteltiin.

Tarkkaan en mitään suurempia salaisuuksia muista kuulleeni. Silloin ei juoruttu, ei tunnettu julkkiksia muita kuin Armi Kuusela ja Ruben Oskar Auervaara. Jos naiset jotakin supattelivat se tapahtui lasten korvilta salassa.

Äitini oli kankaankutoja ja naapurin täti virkkasi pitsejä. Niistä ne usein puhuivat. Käsityömalleista ja meidän tyttöjen vaatettamisesta.

Yksi perhe oli sellainen suurperhe johon vauvoja syntyi lähes joka vuosi, niiden auttamista ne naapurukset puuhasivat. Olin minäkin kerran siellä keittiötä siivoamassa kun täti oli laitoksessa. Diakonissa johti taidoillaan tärkeimpien töiden suunnittelun.

Kun sukulaiset tulivat käymään matkojenkin takaa muisteltiin aina Karjalaa. Miehet puhuivat tupakoidessaan sota-ajoista, mutta niin että niitä
pahimpia asioita en kuullut ennen kuin olin aikuinen.
Isäni suku oli hyvin puheliasta ja iloluontoista . Siskoksia oli 11, 7 tyttöä ja 4 poikaa. Rotinoita kävivät tätit tuomassa vielä minullekin. Pitivät yllä perinteitä. He olivat hyviä ruoanlaittajia, ammatikseenkin. Veljekset olivat aika vekkuleita, vallankin silloin kun pullo oli pöydän jalan vieressä, kuten Salpausselän kisojen aikaan.

Äidin suku puolestaan, lähes jokainen, olivat jäyhempää sorttia. Vastuuntuntoisia puurtajia. Seitsemän sisarusta, viisi tyttöä ja kaksi poikaa.
Isä heillä oli arvonantoa koko pitäjässä nauttinut herastuomari, ja mamma, vaimonsa, nuorena kylän kaunotar.
Äitini oli aina ajatuksissaan kotona Virolahdella. Miten siellä on Toivolla heinätyöt? Onko saaneet kalaa ? Miten mamma ja pappa ?. Kirjeet kulkivat viikottain ja koska äitini oli koti-äiti lähdimme heti koulujen loputtua sukuloimaan.

Taajama-alueella asuneena tykkäsin valtavasti kun lähes jokaisella tädillä ja sedällä oli eläimiä. Lehmiä rakastin ja opin lypsämään kohta kouluun mentyäni. Hevosia hiukan pelkäsin, ja hyvä niin etten mennyt koskettelemaan, sillä olen niile hyvin allerginen.
Kissat ja koirat olivat leikkikavereita ja ystäviä, mutta kanat olivat kaikkein jännimpiä, sillä ne munivat. Jotkut eivät olisi halunneet luovuttaa muniaan ihmisille vaan jäivät niitä hautomaan. "Senkin rutkut " sanoi serkkutytö, ja kävimme niitä heinähangoilla häätämään pois pesästä.
Varmuudeksi kasteltiin kanan takapuoli vesiastiassa.

Tämä kaikki tapahtui ennen TV-aikaa. Silloin tavattiin, tarinoitiin ja pidettiin yhtä niin suvun kuin naapurien kesken.

Varsinaista Runo-Karjalan starina-perinnettä en tunne, mutta hengenheimolainen lienen.

Äitini kuolemasta tulee huomena 20 vuotta.

vn:
Varsin tuttua tekstiä Riitta-mummilla.
Näinhän se oli menneinä vuosikymmeninä, naapuriyhteys, naapuriapu...kaikki tällainen.
Tapahtui spontaanisti, ilman sen kummenpia aikatauluvarauksia, ennakkosopimuksia yms.
Mielenkiinnolla luin Riitan tarinointia.
Paljon tosiaan muistan olleen samalla tavalla. En toista samoja positiivisia ja hyviä kokemuksia.
Mielenkiintoinen "rajapyykki" oli television tulo, vuonna 1957.
Meilläpäin tv tuli aluksi vain yhteen taloon...sinnehän sitä sitten kokoonnuttiin kuin elokuvateatteriin.
Aika pian tv sitten levisi, naapureiden leikkikavereidenkin koteihin, paitsi ei meidän omaan kotiin.
Tämä tv:n puuttuminen lisäsi moniksi vuosiksi minun ja nuorempien sisarusteni "juoksemista" naapureissa.
Eipähän sitäkään torjuttu eikä pidetty pahana, toki käytiin katsomassa vain "vakio-ohjelmia", kuten
Onni-klovni ja Rintintin, muistaakseni.
Lapsuuteni oli melkein jatkuvaa urheilukilpailua kesät talvet sisarusteni ja naapureiden lasten kanssa,
idoleita ja esikuvia riitti Kankkosesta ja Mäntyrannasta alkaen.
Äitini oli mattojen kutoja, myi niitä aika laajallekin alueelle. Hän oli varsinainen kodin ja naapuruston "hengetär".
Hän oli sitä samaa myöhemmin seurakunnan piireissä kuolemaansa asti.

PekkaV:

--- Lainaus käyttäjältä: vn - 13.04.13 - klo:20:33 ---Varsin tuttua tekstiä Riitta-mummilla.
Näinhän se oli menneinä vuosikymmeninä, naapuriyhteys, naapuriapu...kaikki tällainen.
Tapahtui spontaanisti, ilman sen kummenpia aikatauluvarauksia, ennakkosopimuksia yms.
Mielenkiinnolla luin Riitan tarinointia.
Paljon tosiaan muistan olleen samalla tavalla. En toista samoja positiivisia ja hyviä kokemuksia.
Mielenkiintoinen "rajapyykki" oli television tulo, vuonna 1957.
Meilläpäin tv tuli aluksi vain yhteen taloon...sinnehän sitä sitten kokoonnuttiin kuin elokuvateatteriin.
Aika pian tv sitten levisi, naapureiden leikkikavereidenkin koteihin, paitsi ei meidän omaan kotiin.
Tämä tv:n puuttuminen lisäsi moniksi vuosiksi minun ja nuorempien sisarusteni "juoksemista" naapureissa.
Eipähän sitäkään torjuttu eikä pidetty pahana, toki käytiin katsomassa vain "vakio-ohjelmia", kuten
Onni-klovni ja Rintintin, muistaakseni.
Lapsuuteni oli melkein jatkuvaa urheilukilpailua kesät talvet sisarusteni ja naapureiden lasten kanssa,
idoleita ja esikuvia riitti Kankkosesta ja Mäntyrannasta alkaen.
Äitini oli mattojen kutoja, myi niitä aika laajallekin alueelle. Hän oli varsinainen kodin ja naapuruston "hengetär".
Hän oli sitä samaa myöhemmin seurakunnan piireissä kuolemaansa asti.

--- Lainaus päättyy ---

Riitta-mummi:
Katsoin kymmenen vuoden takaisiin muisteloihin.
Ensi kuussa tulee jo 30 vuotta äidin kuolemasta ja ensi vuoden joulukuussa 60 vuotta isän kuolemasta.
Veljen kuolemastakin on jo 23 vuotta, eikä muita lähisukulaisia minulla ollutkaan.

Kummasti kun mainitaan paikkakunnat Virolahti ja Kärkölä aina nousee jotakin.

Pari päivää sitten olivat Kärkölän 'isänmaanystävät' katkoneet Vasemmistoliiton lippusalon vaalitilaisuuspaikalla. Alueuutiset tv´ssä uutisoivat. Kärkölä olikin tukevaa kokoomus-nuorten kotipaikkaa silloin kuin minutkin niihin värvättiin.

Virolahden lähistöllä Suomenlahdella on Suursaaressa Venäjän armeija aktivoitunut.
Äidin kertomuksen saarireissuista Pitkäpaateen tms. lettuja paistamaan ovat myös valokuvissa elämässä.

Paljon arvokasta Venäjä vei kyseenlaisen 39 - 44-sodan jälkeen. Kolme kaunista ja kulttuurista tunnettua kaupunkia, Valamon, Terijoen, Karjalan kannaksen , Vuoksen ja Petsamon ja Pohjois-Karjalan rakennusperinteineen.

Silloin sotaa käytiin enempi rintamilla, sotilaat sotilaita vastaa. Jotkun kaupungit joissa oli tärkeitä kohteita, kuten Lahtikin radioasemineen, saivat osansa lentopommeista.
Nyt Venäjän hirmuhallitus tuhoaa veljeskansansa elämän ja kulttuurin olosuhteita niin että mietitään Eikö tälle kukaan mahda mitään !

Kuinka on mahdollista näiden ihmis-paholaisten valtaannousu aina uudestaan ja uudestaan eri puolilla maailmaa.

Raamatullisin ajatuksin.

R-m   :eusa_pray:

PekkaV:

   Tämä päivä on ollut mukava. Kaupassa olimme äsken. Sitä ennen kävi naapuri ensimmäisen kerran. Olimme lähes vuosi sitten sopineet, että hän tulisi vastavierailulle, koska hän oli kutsunut meidät synttäreilleen. Nyt toteutui se, mistä olimme puhuneet. Nimittäin hän esitteli silloin vierailullamme levyn, LP, mutta hänellä ei ollut soitinta ja meillä oli. Levy oli Lemin seurakunnan veisuuta. Kannen takana oli kirkkoherra Paavo Katteluksen esittely. Hän tuli kirkkoherraksi isäni jälkeen. Mainittava on myös, että Lemi on synnyinkuntani. Kuuntelimme levyn, virsiä neliäänisesti veisattuna juuri sillä oikealla tempolla, jota kirkoissa nykyään ei osata, hartaasti, ei kuitenkaan venyttäen.
   Ilma on kuin morsian. Viikon kuluttua lähdemme kahdeksi viikoksi maalle.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta