Ai Janina uusi kirjoittelija
Ollos tervetullut munkin, siis minun kuin munkki puolesta myös.
Jos et halua sen suurempia järkytyksiä, niin hypi aina yli mun kirjoitukset.
On jotenkin toi sana hukassa
Itse asiaan virkavalta ja tavallinen pieni ihminen.
Itsellänikin on huonoja ja hyviä kokemuksia.
Hyviä kokemuksia on nuoruudessa sosiaaliapu puolelta, kun en koskaan kokenut sen arvoinen, että sain heiltä tukea ja apua, Apua joka auttoi. Siitä olen kiitollinen.
Kait mulla on aina ollut, kuten vieläkin, että jos et itse tee ja tienaa, et ole oikeutettu mitään saamaankaan, sen sortin kapitalisti olen.
Ehkä mennyt koulujärjestelmä opetti jo sen.
Huonoja kokemuksia on sittenmyös, ja juuri poliisien puolelta.
Neoli aika lähiomaiset rikkonaisessa nuoruudessani.
Tuota rakkaan vanhuksen 1944 kertoman tapauksen tapaista koin ollessani vielä alaikäinen,no 17 kesäinen muistaakseni.
Jouduin silloin putkaan 10 vuorokaudeksi.
Olihan se kova paikka ja kaverini, kun sinne joutui veti ranteensa auki ja hänet vietiin mielisairaalaan.
Itse kyllä jotenkin sen kestin, mutta oli se kokemus se koppihoito, mutta eihän se mua hurskaammaksi tehnyt.
Siihen aikaan ei päässyt ollenkaan ulos ja vain kolme kertaa olin kuulusteluissa, joissa oli sosiaalitantta mukana.
Loppu aikana ei kertaakaan ulos kopista,ei edes suihkuun, kun en tiennyt sellaiseen olevan mahdollisuutta.
Ei ne kukaan kertoneet sellaisesta.
Täytyy kyllä tunnustaa, että oli siinä mielenterveys koetuksella.
Eli virkamiesten mielivalta on kyllä aina ollut todellista.
Kaverini kertoi, että hän pelkää mennä hakemaan psykiatrilta todistusta eläkettä varten, kun sillä ruuvinvääntäjällä on niin kauhea valta, että jos ei tykkää henkilöstä voi pakottaa hoitoon johkin koppiin määrättömäksi ajaksi.
Niin on monelle käynyt.
Se että virkamiehillä on näin hirveä valta pitäisi saada ihmiset tekemään jotain sen asian suhteen, että ei käy kuten Ruuth nimimerkille kävi, tuossa 1944 herran kertomassa.
Luulisin ettäkoska hyville ihmisille ei tule tämä asia vastaan kuin harvalle, niin kukaan ei välitä ottaa asiaa esille.
Esimerkiksi voisi olla hyvä, jos pakkohoitoon tai vangitsemiseen pitäisi olla vähintään kaksi mielipidettä erihenkilöiltä,ennen kuin saa vangita pakkohoitaa.
Nyt joku suuruudenhullu Napoleonintautinen lääkäri poliisi voi tehdä mitä vaan ja pieni ihminen ei voi kuin vikistä ja se ei auta.