Kirjoittaja Aihe: Vähän Israelin tuomariajasta ja tuomareista  (Luettu 8266 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18470
Vähän Israelin tuomariajasta ja tuomareista
« : 21.10.13 - klo:11:23 »
Olen yrittänyt itselleni selvittää Israelin muinaisen ajan syntymekanismin siltä pohjalta kuin se on VT:ssa kirjoitettuna. Toki olen joutunut turvautumaan paljon Raamatun tutkijoitten teksteihin.
Tuomariajaksi ymmärretään Israelin historia 1200 - 1030 eKr, Joosuan ja Saulin välinen aika. Tuomarien kirjassa nämä johtajat ovat kansansa vapauttajia sortajan ikeestä. He onnistuivat tehtävissään, koska heissä vaikutti Herran henki, mm Tuom. 6:34 ja 15:14. Israel ei ollut valtiona olemassa, joten tuomari toimi ehkä vain oman heimonsa alueella. Tuomarit jaetaan "pieniin" ja "suuriin" tuomareihin. Molempia on kuusi, lisäksi viimeinen tuomari on profeetta Samuel. Hänellä on omat kirjansa. Muuten tekstit ovat kirjoitetut Tuomarien kirjaan, lisäksi Joosuan kirjassa on paljon tietoa Kanaanin maan valloituksesta. Joosuan kirja on kovin "yksiniittinen" verrattuna Tuomarien kirjaan. Tarkoitan sitä, että Joosuan kirjassa kaikki onnistuu Jahven avulla, mutta Tuomarien kirjassa on pitkiä listoja, missä israelilaiset joutuivat asumaan sekakansana alkuperäiskansojen joukossa, koska eivät taistelussaan aina onnistuneet. Hengellinen viesti on se, että kansan kääntyessä pois Jahven viereltä alkoivat onnettomuudet.  Jahve aina herätti kansan keskuudesta taitavat johtajat ja ongelmista selvittiin.
Suuret tuomarit ovat Otniel, Eehud, Debora, Gideon, Jefta ja Simson. Pienet tuomarit ovat Samgar Tuom. 3:31, Toola Tuom. 10:1, Jaair Tuom 10:3-5, Ibsan Tuom. 12:8-10, Eelon ja Abdon Tuom. 12:13-15. Pienistä tuomareista en voi mitään kirjoittaa, koska VT:ssa on heistä vain nimi mainittu. Suurista tuomareista kerron vähän Eehudista ja Jeftasta. Eehud Tuom. 3:12-30 vapautti kansansa Mooabin kuninkaan Eglonin määräämästä veron maksusta pistämällä tämän kaksiteräisellä miekalla kuoliaaksi ja sitten nopeasti pakenemalla omiensa joukkoon. Aiemmin lukiessani tätä kohtaa, en ymmärtänyt kaksiteräisen miekan olemusta. Kuvittelin, että se on oudonmallinen yhteen "hantaakiin" taottu pistoase, missä olisi kaksi lapetta. Näin Jerusalemin Raamattu-museossa vitriinissä vanhan lyhyen miekan, josta opas kertoi, että "kenties tuollaisella kaksiteräisellä miekalla tuomari Eehud Mooabin kuninkaan Eglonin surmasi". Oppaan mukaan Eglon on ollut hyvin lihava mies. Pitkähköstä Lapin-leukku puukosta saadaan sellainen miekka, jos se työnnetään punahehkuiseen ahjoon joksikin aikaa ja hamara-puoli taottaisiin teräväksi.
Sitten Jeftasta vähän Tuom.10:8-12:7. Hänellä oli rosoinen lapsuus ja nuoruus, mutta Jahve tarvitsi hänen palvelunsa soturikuntoisuutensa takia.  Jefta lupasi voittoisan taistelun vuoksi uhrata polttouhrina Jahvelle henkilön, jonka hän näkisi kotonaan ensimmäisenä. Hän näki oman ainoan tyttärensä. Ei siinä kauan neuvoteltu, tytär pyysi päästä kahdeksi kuukaudeksi vuorille itkemään neitsyyttään.Isä suostui pyyntöön.
Tämä on minulle ja varmasti muillekin ongelmallinen kohta lukea. Jahve ei koskaan ole vaatinut ihmisuhria itsellensä. Miten tämä olisi selitettävissä? Ehkä Jeftan aikainen hengellinen ymmärrys oli muitten uskontojen läpitunkemaa. Olihan Siinailta tultu vasta pari kolme sukupolvea aikaisemmin Kaanaan maalle ja Siinailla Jahve kansansa löysi. Tämä ihmisuhrikysymys vaivasi Israelin johtajia monta sataa vuotta Jeftan jälkeenkin. Jerusalemin eteläpuolella olevassa Hinnomin laaksossa oli paikka nimeltä Toofet, missä lapsia uhrattiin Moolok-jumalalle, siis muitten kansojen jumalalle.  Kuningas Joosia hävitti tämän paikan  saastuttamalla sen, että sitä ei kerta kaikkiaan voi käyttää 2.Kun 23:10. Joosia oli kuninkaana 641-609 eKr. Hän kaatui farao Nekoa vastaan käydyssä kahakassa. Jeremiakin joutui julistamaan tuomiota Jerusalemin kansalle Joosian jälkeen näistä ihmisuhreista.
Jeftasta mainitsen vielä sen, että hän käytti kenties ensimmäisenä kirjoitetussa muodossa olevaa vartiomiesten tunnussanaa. Ainakin sotaväen käyneet tietävät, mikä tunnussana on. Jordanin kahluupaikalla oli monenlasia ylimenijöitä, jolloin Jeftan soturit määräsivät tuntemattoman sanomaan tunnussanan shibbolet, suomeksi tähkä, jos toinen sanoi sen erilailla sibbolet, hän oli vastustaja ja tuhon oma tekstin mukaan Tuom. 12. Ei kuolleita ole ollut neljäkymmentätuhatta, siinä on tarinankertojan lisä kirjurille. Miettikääpä itse, parijonon pituus on ko joukolle 20 km.
Ehkä Jeftan kertomus yrittäisi selittää sitä, että Israelin tyttäret vuosittain kävelevät, vaeltavat vuorilla lomillaan. Oikestaan kaikki koululuokat viedään tallaisille vaelluksille vuosittain. Olen nähnyt näin tapahtuvan.


Poissa malla

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 15518
Vs: Vähän Israelin tuomariajasta ja tuomareista
« Vastaus #1 : 22.02.14 - klo:19:34 »
Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksestasi.
Lueskelen näitä tälläisiä aloituksia pienissä paloissa.
On niin tiivistä ja asiapitoista että omaksuminen vaatii oman aikansa. :eusa_angel:

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18470
Vs: Vähän Israelin tuomariajasta ja tuomareista
« Vastaus #2 : 22.02.14 - klo:21:15 »
Ole hyvä. Pieninä palasina nämä ovat syntyneetkin. Tarvitsen pienen liipaisun, että aihe lähtee mielessäni itämään. Ja VT pitää lukijallakin olla edessään.

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4837
Vs: Vähän Israelin tuomariajasta ja tuomareista
« Vastaus #3 : 07.03.20 - klo:22:41 »
Sitten Jeftasta vähän Tuom.10:8-12:7. Hänellä oli rosoinen lapsuus ja nuoruus, mutta Jahve tarvitsi hänen palvelunsa soturikuntoisuutensa takia.  Jefta lupasi voittoisan taistelun vuoksi uhrata polttouhrina Jahvelle henkilön, jonka hän näkisi kotonaan ensimmäisenä. Hän näki oman ainoan tyttärensä. Ei siinä kauan neuvoteltu, tytär pyysi päästä kahdeksi kuukaudeksi vuorille itkemään neitsyyttään.Isä suostui pyyntöön.

Tämä on minulle ja varmasti muillekin ongelmallinen kohta lukea. Jahve ei koskaan ole vaatinut ihmisuhria itsellensä. Miten tämä olisi selitettävissä? Ehkä Jeftan aikainen hengellinen ymmärrys oli muitten uskontojen läpitunkemaa. Olihan Siinailta tultu vasta pari kolme sukupolvea aikaisemmin Kaanaan maalle ja Siinailla Jahve kansansa löysi. Tämä ihmisuhrikysymys vaivasi Israelin johtajia monta sataa vuotta Jeftan jälkeenkin. Jerusalemin eteläpuolella olevassa Hinnomin laaksossa oli paikka nimeltä Toofet, missä lapsia uhrattiin Moolok-jumalalle, siis muitten kansojen jumalalle.  Kuningas Joosia hävitti tämän paikan  saastuttamalla sen, että sitä ei kerta kaikkiaan voi käyttää 2.Kun 23:10. Joosia oli kuninkaana 641-609 eKr. Hän kaatui farao Nekoa vastaan käydyssä kahakassa. Jeremiakin joutui julistamaan tuomiota Jerusalemin kansalle Joosian jälkeen näistä ihmisuhreista.

Jeftasta mainitsen vielä sen, että hän käytti kenties ensimmäisenä kirjoitetussa muodossa olevaa vartiomiesten tunnussanaa. Ainakin sotaväen käyneet tietävät, mikä tunnussana on. Jordanin kahluupaikalla oli monenlasia ylimenijöitä, jolloin Jeftan soturit määräsivät tuntemattoman sanomaan tunnussanan shibbolet, suomeksi tähkä, jos toinen sanoi sen erilailla sibbolet, hän oli vastustaja ja tuhon oma tekstin mukaan Tuom. 12. Ei kuolleita ole ollut neljäkymmentätuhatta, siinä on tarinankertojan lisä kirjurille. Miettikääpä itse, parijonon pituus on ko joukolle 20 km.

Ehkä Jeftan kertomus yrittäisi selittää sitä, että Israelin tyttäret vuosittain kävelevät, vaeltavat vuorilla lomillaan. Oikestaan kaikki koululuokat viedään tallaisille vaelluksille vuosittain. Olen nähnyt näin tapahtuvan.
Abraham sai käskyn uhrata ainoa poikansa Iisak. Iisakin tapauksessa uhria ei lopulta tarvittu, sillä "Jumala katsoo kyllä itselleen karitsan polttouhriksi, poikani"(1.Moos.22:8). Jeftan tapauksessakaan sitä ei alunperin olisi tarvittu, mutta kun se annettiin, se jäi Raamattuun muistuttamaan dramaattisesta ainoan lapsen uhraamisesta. Jumalan kanssa ei neuvotella, vaan Häntä totellaan. Raamatussa on myös ohje siitä, että on parempi ettet lupaa kuin että lupaat etkä täytä (Saarn.5:4), koska Jumalalle tehdyt lupaukset ovat peruuttamattomia. Kun Jumala antoi uhriksi oman Poikansa, sillä oli käänteentekevä merkitys maaaailmanhistoriassa. Sillä uhrilla sovitettiin ihmiskunnan synnit ikuisiksi ajoiksi. VT:n esikuvalliset tapahtumat antavat aavistuksen siitä, miltä isän sydämessä tuntui matkalla ainoan lapsen uhripaikalle. Jumalan Isän sydän kärsi, kun Hänen Poikansa kuoli ristillä, vaikka Hän tiesi, että ilman tätä uhria ihmiskunnan syntejä ei voi sovittaa.
« Viimeksi muokattu: 07.03.20 - klo:22:49 kirjoittanut luterilainen »