Kirjoittaja Aihe: Pikku juttu Pyhältä maalta - aasinsiltana metsästys  (Luettu 41627 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4837
Vs: Pikku juttu Pyhältä maalta - aasinsiltana metsästys
« Vastaus #30 : 28.02.20 - klo:16:51 »
Sain tehdyksi päätöksen, että lopetan metsästyksen. Aika tuli täyteen sitä harrastusta. Eilen illalla selasin Saarnaajan kirjan kolmannesta luvusta, että mitä muita aikoja on ao tekstin kirjoittajan mielessä ollut. Tämän aamun hartaudessa luettiin samat asiat. Ei minulle pitäisi vieroitusongelmia tulla.

Aika päiviä sitten olin varannut aseiden luovuttamisen ajan poliisin rekisteristä. Ajoin Haukiputaalle asearsenaalini kanssa. Luovutin yhdistelmäaseen Tikka, pienoispistoolin ja kerta-automaattiaseen m/kiinanpoika sekä noin 500 patruunaa. Patruunoista oli enin osa rynnäkkökiväärin ammuksia, sillä en viime vuosina voinut järkevällä tavalla harrastaa kenttäammuntaa. Ehdin kuitenkin noin 1000 laukausta harjoitella. Yhdistelmäasetta kutsuin aina Tikkarihlaksi. Sen haulipiipulla ehdin pudottaa kymmeniä pakolentoon lähteneitä riistalintuja. Kuitenkin aseen luotipiippu 222.mag oli eniten käytössäni. Kyttäsin syksyisin rämeillä teeriparvien uroslintuja saaliikseni. Aseessani ei ollut kiikaria, vaan ammuin ns avotähtäinten takaa. Kiikari oli mukanani laukussaan ja sitä jouduin paljon käyttämään. Teeriparven vartijakukko ei sallinut minun tehdä virheitä, vaan osasi lauman hälyttää lentoon, jos "törmäilin" kärsimättömästi. Yleensä yritinkin löytää kaulaansa kurkottelevan vartijan ja ampua sen, jos vain mahdollista. Täytyy myöntää, että hyvin usein jäin saaliitta. Ampumataitoani en hävennyt. Muutama lintu syksyssään riiti saaliikseni.


Pienoispistoolin jouduin hankkimaan, kun aloin saada loukkuihini minkkejä ja supeja. Erityisen hyvin supikoirien metsästys onnistui sen jälkeen, kun sain kaverikseni hienon mäyräkoirauroksen Hemmon. Tarinoita, tosi-, olisi kerrottavakseni roppakaupalla. Pistooli oli ns pitkäpiippuinen, joten se soveltui variksienkin ammuntaan. Pienpetojen loukkupyytäksi innostuin vasta viiskymppisenä, kun suoritin Siilinjärven metsäoppilaitoksessa riistanhoitajan jatkolinjan tutkinnon 9 kk.

Kiinan "rynkyllä"harjoittelin reserviin jäätyäni kenttäammuntaa ensin Rissalan ampumaradalla Kuopiossa asuessani, sen jälkeen Veneheiton kylän liepeillä eräässä isossa hiekkamontussa. Sain monttuun raivatuksi sopivan yhdenmiehen 150 m radan ja kuulani pysähtyivät varmasti turvalliseen hiekkapenkkaan. Sitten se monttu maisemoitiin ja korkeat penkat tasoitettiin, niin en voinut sillä paikalla enää ampua. Se oli Pikku-Heikin veljen monttu ja minulla oli asianmukainen maanomistajan lupa.
Kiinan automaattiase lämpeni toiminnan aikana siten, että riittävä kilpailutarkkuus hävisi. Voin kuitenkin kirjoittaa, että ammuttuani aseella yli tuhat kuulaa, niin jokainen pysyi ihmisen rintakehän sisällä 150 metrin päässä. Koska maksoin kulut itse, olin harrastuksesta enemmän kuin tyytyväinen. Suomalaisen aseen ja patruunoiden ostaminen olisi ollut paljon, paljon kalliimpaa.
Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla.
Perussuomalaiset vaati viime vuonna, että Suomi EU:n puheenjohtajamaana olisi puuttunut Euroopan komission ajamaan lyijyammuskieltoon.

– Esityksen vaatimuksia on mahdotonta valvoa ja ympäristövaikutuksiltaan ne ovat mitättömiä. Lyijyhaulien käyttö on jo nyt vesilinnustuksessa kielletty. Riistan metsästyksessä käytetään usein kupari-, volframi- ja teräshauleja. Haulikkoharjoittelun kannalta esitys nostaisi kustannuksia huomattavasti, perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho huomauttaa.

Hankaloittaisi vapaaehtoista maanpuolustusta

Perussuomalaiset korostavat, että esityksen toisessa vaiheessa on tarkoitus rajoittaa lyijyluotien käyttöä. Tämä esitys hankaloittaisi huomattavasti kaikkien ase- ja ammuntaharrastajien asemaa ja vapaaehtoisen maanpuolustuksen resursseja vaikuttaen suoraan aseiden ja patruunoiden käytettävyyteen.

– Komissio ei onnistunut toteuttamaan urheiluammunnassa käytettyjen aseiden täyskieltoa vuonna 2016 hyväksytyssä tuliasedirektiivissä. Näyttääkin siltä, että sama tavoite yritetään nyt toteuttaa nostamalla ampumatarvikekustannukset mahdottomiksi, Halla-aho toteaa.

Lähde

Halla-aho: Suomen pysäytettävä komission ajama lyijyammuskielto       
https://www.suomenuutiset.fi/halla-aho-suomen-pysaytettava-komission-ajama-lyijyammuskielto/



Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18470
Vs: Pikku juttu Pyhältä maalta - aasinsiltana metsästys
« Vastaus #31 : 28.02.20 - klo:17:19 »
Olen havainnut, että tämä foorumi yleensä kriittisesti puuttuu vain persujen kirjoitteluun, mutta nyt esiteltiin se, mihin persut ovat ottaneet kantaa. Eduskunnassa katsottaessa henkilöiden elekieltä tulee mieleen, että ovatpahan todella eripuoluelaisia.

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4837
Vs: Pikku juttu Pyhältä maalta - aasinsiltana metsästys
« Vastaus #32 : 28.02.20 - klo:20:04 »
Terveiseni Matille. Hänellä on hyvä osa elää. Kiva, että referoit näitä "miesten"  :003: juttuja  :039:
Nykyisin sukupuolineutraaliin ja tasa-arvoiseen pyrkivässä maassamme ei enää ole miesten ja naisten juttuja.


Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 34145
Vs: Pikku juttu Pyhältä maalta - aasinsiltana metsästys
« Vastaus #33 : 28.02.20 - klo:20:20 »
On ainakin meillä !

Matin juttuja on hirvenmetsästys ja auton huolto-ja korjaus-asiat.

Minun juttujani ovat ruoanlaitto ja kulttuuri.

Tämä ei tarkoita muuta kuin että kiinnostuksemme ovat erilaiset, mutta silti olemme tasa-arvoiset ja hyväksymme erilaisuutemme.

Koen kirjoittelusi sukupuolineutraaleista arvoista epätasa-arvoiseksi. :icon_rolleyes:
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4837
Vs: Pikku juttu Pyhältä maalta - aasinsiltana metsästys
« Vastaus #34 : 28.02.20 - klo:21:13 »
Koen kirjoittelusi sukupuolineutraaleista arvoista epätasa-arvoiseksi. :icon_rolleyes:
No se on ikävää, koska me körttiläiset suhtaudumme nykyisin sallivasti sukupuolineutraaliuteen ja sukupuolten tasa-arvoon. Suomen kielen lautakunta on laatinut kannanoton sukupuolineutraalin kielenkäytön edistämiseksi. Samoin Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on edistämässä sukupuolten tasa-arvoa ja tasa-arvoista päätöksentekoa.

Lähteet

Suomen kielen lautakunta         https://www.kotus.fi/ohjeet/suomen_kielen_lautakunnan_suosituksia/kannanotot/sukupuolineutraalin_kielenkayton_edistaminen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos -Sukupuolten tasa-arvo       
https://thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 34145
Vs: Pikku juttu Pyhältä maalta - aasinsiltana metsästys
« Vastaus #35 : 29.02.20 - klo:07:48 »
Arvaan, että useimmat heränneet ( körtit ) eivät toista toistamasta päästyään noita sanoja, vaan kokevat sydämessään nämä asiat ja niiden oikeellisuuden tai vääryyden. Hiljainen hyväksyntä ja sen mukainen käyttäytyminen ajaa parhaiten ihmisyyden asiaa.

Kiitos  hyvistä linkeistä. Suomen kielen lautakunnan linkistä on iloa pitkäksi aikaa.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4837
Vs: Pikku juttu Pyhältä maalta - aasinsiltana metsästys
« Vastaus #36 : 29.02.20 - klo:10:02 »
Arvaan, että useimmat heränneet ( körtit ) eivät toista toistamasta päästyään noita sanoja, vaan kokevat sydämessään nämä asiat ja niiden oikeellisuuden tai vääryyden. Hiljainen hyväksyntä ja sen mukainen käyttäytyminen ajaa parhaiten ihmisyyden asiaa.

Kiitos  hyvistä linkeistä. Suomen kielen lautakunnan linkistä on iloa pitkäksi aikaa.
Toki hiljainen hyväksyntä ja sen mukainen käyttäytyminen ajaa parhaiten ihmisyyden asiaa, mutta näistä samoista asioista teille kirjoittaminen ei minua kyllästytä, koska sittenhän teillä on tarkka tieto sukupuolten tasa-arvon edistämisestä ja sukupuolineutraaliudesta pyrkiessämme pois vanhoista stereotypioista miesten ja naisten jutuista. :)

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 34145
Vs: Pikku juttu Pyhältä maalta - aasinsiltana metsästys
« Vastaus #37 : 29.02.20 - klo:10:35 »
Oletko siis opettaja ?   :icon_eek:
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4837
Vs: Pikku juttu Pyhältä maalta - aasinsiltana metsästys
« Vastaus #38 : 29.02.20 - klo:11:10 »
Oletko siis opettaja ?   :icon_eek:
En, vaan aivan päinvastoin, sillä vasta täällä Körttifoorumilla olen oppinut alatien vaivaisen maan maan matosen ristinteologian, jossa Jumalan voima ja viisaus tarttuu uskossaan heikkoon syntisäkkiin tunneskaalan laajentamiseen ilman omavoimaista ihmistekoa pois vanhoista stereotypioista kuromaan kohti täydellista sukupuolten tasa-arvoa ja sukupuolineutraaliutta. :)

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21767
Vs: Pikku juttu Pyhältä maalta - aasinsiltana metsästys
« Vastaus #39 : 29.02.20 - klo:11:35 »
Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi, eläköön se pieni ero.
Uskon että Jumalan voima ja viisaus ei ole johdattamassa maan matosia eikä
uskossaan täydellisyyteen vinoutuneitakaan tässä kohdin mihinkään "neutraaliuteen"

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22351
Vs: Pikku juttu Pyhältä maalta - aasinsiltana metsästys
« Vastaus #40 : 29.02.20 - klo:15:23 »
Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi, eläköön se pieni ero.

Ongelman juurena lienee se, että tuosta 'pienestä erosta' on tehty milloin mihinkin suuntaan vääristynyt iso asia. On menty usein liiallisuuksiin vastakkaisen sukupuolen ylistämisessä tai alistamisessa. Miksi se muuten olisi 'vastakkainen', miksei 'vierekkäinen' sukupuoli?