Kirjoittaja Aihe: Kirkon olemuksesta. Bonhoefferia aloittelijoille, lyhyt oppimäärä  (Luettu 46824 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 34184
Tiedät, Benkku kyllä oikean vastauksen.

Kiitos kaikille jotka opettavat meitä ajattelemaan. Luther, P Ruotsalainen, Viljo Porkola ja uusimpana DB ovat ainakin minulle merkinneet hyvin paljon.
Leena on meille arvokas kun viitsii pitää palstaa. :039:
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Benkku

  • Vieras
Tiedät, Benkku kyllä oikean vastauksen.

Kiitos kaikille jotka opettavat meitä ajattelemaan. Luther, P Ruotsalainen, Viljo Porkola ja uusimpana DB ovat ainakin minulle merkinneet hyvin paljon.
Leena on meille arvokas kun viitsii pitää palstaa. :039:

Tiedänkö?
Se mitä tiedän on aika rajallista, mutta hieman ihmettelen teidän tapaanne "piiloutua" edellä mainittujen henkilöiden "selän taakse". Hieman haiskahtaa addiktiolta

Jumala on antanut minulle mahdollisuuden ajatella jo syntymästäni lähtien, sitä eivät tehneet Luther, Bonhoeffer eikä kukaan muu, kuin Hän

Poissa mt

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2621
Jumala on antanut minulle mahdollisuuden ajatella jo syntymästäni lähtien, sitä eivät tehneet Luther, Bonhoeffer eikä kukaan muu, kuin Hän

Ajattelukykyni on jäänyt sen verran kehittymättömäksi, että usein tarvitsen avuksi muiden kirjoituksia avaamaan uusia näkökulmia. Tässä ketjussa on joitakin mainittu (Luther, Porkola), ja onhan niitä ollut vuosien mittaan lukuisia muitakin, eri aikoina eri kirjoittajat.

Onnellisia ovat ne, jotka voivat luottaa omaan ajattelukykyynsä! 

Mt

Poissa Mansipaani

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1756
Aika pieneksi jäisi omat ajatusrakennelmat ilman taustavaikuttajia. Jostain se materiaali on otettava.

Benkku

  • Vieras
Onnellisia ovat ne, jotka voivat luottaa omaan ajattelukykyynsä! 
Mt

Aika pieneksi jäisi omat ajatusrakennelmat ilman taustavaikuttajia.
...ja aika pieneksi jäisi myös omat ajatusrakennelmat jos taustavaikuttajana on vain yksi ja sama vaikuttaja.

Saattaa jopa oma identiteetti olla silloin vaarassa.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11609
 Luulin olevani valmis jatkamaan, mutten vielä kirjoita mitään.  Mietin, että käsitin oikein. Tarkastan eräitä seikkoja.
........................  

Tuumailuissani yhdistelin tuota haastetta jonka eteen kirkko nyt näyttäisi asetetun. Toisinaan toivoisi, että hajoisi nyt viimein, mitä sitä väkisin kiinni pitelemään. Eikähän ihmistyö mitään hyödytä.  Nyt ei Herra näyttäisi huonetta vain rakentavan.

Muitta ihmiset ovat työn joutuneet kautta aikojen tekemään, apostolit, apologeetat, reformaattorit.  Rakkaus kirkkoon, ja rikas teologinen ymmärrys  asetti Lutherin itsensä hyvin ikävään tilanteeseen kun välirikko Roomaan oli väistämätön. Olisi sittenkin pidettävä kirkkoa koossa, ja joka kerran kun siita pala lohkeaa pois, on se valitettavaa.

Kirkon oleellisin funktio lopulta on olla rakkauden yhteisö. Sen nimeksi sopi, se tuolla jo olikin, "toista varten"  tai "toisia varten". Pyhä Henki salattuna kasvattaa hedelmänsä - kärsivällisyyden, lempeyden, vapauttaa kateudesta, pöyhkeydestä, neuvoo ja auttaa käyttäytymään sopivasti, etsimästä omaansa,  iloitsemasta vääryydessä.  Rakkaus ei koskaan katoa, siten myös rakkauden yhteisö on katoamaton.  

.............................

....................

Katselen vielä tuota aivan alkua - kristillistä ihmiskuvaa. Itse asiassa siitä olisi pitänyt aloittaa,  sillä yhteisö koostuu yksilöistä. Tässä käydään läpi myös moni filosofi, joiden kanssa myöhemmin sitten keskustellaan yhteisöstä. Koska täällä aloitetaan Aristoteleestä, ajattelin vähän kysyä, käydäänkö kaikki läpi, tulee pitkä sepitys?  Oleellkista on, että tämä alóittaa juuri antiikin filosofeista - ajasta, jolloin Jeesus Kristus eli, kuoli ja nousi kuolleista.  

"Maa on pyhitetty, sillä Jeesus on painanut askeleensa sen kamaraan". Muukin, kuin tietty seutu Välimeren pohjukassa. Sillä siinä Jumala tuli aineellisena meidän luoksemme, eikä hienompaa voi tapahtua. Koko asian suuruuden oikeastaan käsitin vasta kun se minulle opetettiin.

Mutta ennen kuin voidaan puhua kristillisestä ihmiskuvasta, on siirryttävä pois paratiisista, sillä vain langennut ihminen voi olla kristitty. Pyhä, ja lankeamaton, ei tarvitse Kristusta. Langennut on oppinut tuntenut tuntemaan hyvän ja pahan, Tässä, yhtäläisesti, kuin hyväksyttäessä ettrei meillä yksinkertaisesti ole muuta kuin konkreettinen, puutteellinen, vajavainen, jopa syntyinen kirkko, eikä pidä muusta haaveillakaan, meillä on toinen ihminen juuri sellaisena kuin hän on, ei jonakin jonka pitäisi vähän muuttua paremmaksi, pyhemmäksi, jota pitäisi vähän korjailla, vaan jotakin Jumalan luomaa sellaisenaan.  

Yksilö voidaan nähdä olevaiseksi vain , kun näkijänä on toinen. Ihminen on jotakin, joka jatkuvasti on suhteessa - tämä löytyy jo alkukertomuksista, jossa Jumala näyttää meille kuvaa ihmisestä. Ihminen nimesi toisen, tunnistettuaan kaltaisensa. Hän niinikään elää jatkuvassa vuorovaikutuksen virrassa Jumalan, sinän ja itsensä kokemisen sisällä - tai keskellä. Ei ole konkreettista ihmistä ilman konkreettista toista, ilman "sinää".  Itse ajattelin tämän kahlattuani ihmisen olevan erääanlainen jatkuva suhteessaolemisen muoto.  Hän ei kuitenkaan voi ikinä kokea tuota toista suoranma itsen jatkeena, vaan vain ja ainoastaan itsestä erillisenä., jonka motiivit, ajattelu ja tunteet pysyvät häneltä salattuina. "Ei kukaan tiedä mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on".  Siitä johtuu ihmisen perimmäinen yksinäisyys. Vasta yksinäisyyden hyväksyjä voi todella sanoa: Sinä.  Kuka sinä olet?  

Hän joka kuvittelee jho tuntevansa tuon toisen mielensisällön, ei voi milloinkaan niin tehdä.  Hänelle ei ole "sinää"  sillä hänhän jo tietää tuosta toisesta kaiken.  Tällaisen "minän" yksinäisyys on syvää, hän jää ilman "sinää"

Itselleni hyvin yllättävää oli tuo, että tämä kaikki lopulta löytyy ikivanhasta kristillisestä ajattelusta, ja kristityn ajattelijan mielestä - tämä kaikki kuuluu uusimman psykoanalyysin kysymyksiin - mikä puolestaan tietty seuraa sitä, millaisia ongelmia analyysisohvalle tuodaan.  ONko sittenkin niin, ihan oikeasti, oihan totta, että riistämällä lapsilta Jumala, riistetään kehitysmahdollisuus autonomiseksi omakssi itsekseen, irrottautuminen, ja persoonan kehitys, niin, että saavutetaan terve autonomia.  Juuri jotakin minä-sinä - ymmärrystä, eli riittävää erillisyyttä?  Mitä Jumalan ja tuon toisen välillä tapahtuu, sitä ei kukaan tiedä.
..........................


MIssä toisesta tulee minulle "sinä", kysyn itseltäni ja Jumalalta, mitä se minulle merkitsee. Hän on ainutlaatuinen, Jumalan tahtoma, epäilemättä yhtä kaukana pyhästä kuin itsekin olen. JUmala suostuu rakastamaan minua, muovaa minua kaiken aikaa uudelleen, sieltäpäin virtaa minua kohti ehtymätön,. loppumaton rakkaudfen virta.  Myös tuota toista, ja entäs jos hän osuu olemaan inhokkini...   Jumalan luomana tuo "sinä on minulle Jumalan sinä. Oikeastaan, pitäisi kirjoittaa Sinä. Hänessä kohtaan Jumalan.    



Kiinnostavaa onkin, kuinka sitten lajitella ihmiset kristittyihin ja ei-kristittyihin.
Ehkä sen voikin tehdä ainoastaan sillä ulkoisella keinolla. Lasketaan kirkkokuntaan lukeutuvat.





 



« Viimeksi muokattu: 26.10.13 - klo:21:26 kirjoittanut Leena »
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa öppiäinen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 6464
Onko Bonhoefferista tullut Jumala?

Ehkä se on tätä vauhtia kohta peräti Lutherinkin veroinen!
Mä mitään usko... kunhan kysyn vaan.

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10486

   "Sinä" on maailman kaunein sana.


Kiitos juhlista!
Ensi kesänä Salossa, jos Jumala suo.
Kritiikki on arvokasta. Arvokkaampaa on optimismi.
Näillä eväillä huomiseen, rakkaat ystävät:

Vain armo rauhoittaa
sydäntä uskovaa.
Näin jäljessäsi lähden
rakkautesi tähden
kärsimään vaivaa tiellä,
kuljethan itse siellä.

SV 60:6

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 34184
Ymmärränkö oikein, nimenomaan Sinä, ei sä ?

Sinä, Herra.  Sinun puolestari annettu...jne.
 Mitä Sinä haluat ? Ei siis aina Minä haluan !

Ei Minä myöskään ole ruma sana. Yhdessä nuo sinä ja minä=Me, on kirkko.
Tässäkö juuri on kirkonkin ongelman ydin nykyään. Minun jumalani, minun hegellinen rakentumiseni, minun syntini.


Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11609
Ymmärränkö oikein, nimenomaan Sinä, ei sä ?

Sinä, Herra.  Sinun puolestari annettu...jne.
 Mitä Sinä haluat ? Ei siis aina Minä haluan !

Ei Minä myöskään ole ruma sana. Yhdessä nuo sinä ja minä=Me, on kirkko.
Tässäkö juuri on kirkonkin ongelman ydin nykyään. Minun jumalani, minun hegellinen rakentumiseni, minun syntini.




Juuri näin miunä ymmärsin seikat.

Yritän kirjoittaa näitä selkokielisinä, se on jokin mittari sille, että on ymmärtänyt itse. 
Ilmeisimmin huomaa ettei ymmärrä mitään, on ellei saa näitä selkosuomeksi.
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Benkku

  • Vieras
Tässäkö juuri on kirkonkin ongelman ydin nykyään. Minun Jumalani,  minun hengellinen rakentumiseni, minun syntini.

Ei ole, ja kiitos Minna Ruuttunen ja Seuratuvan virsikuoro kirkkopyhästä Paavalin kirkossa.

Benkku

  • Vieras
Onko Bonhoefferista tullut Jumala?
Ehkä se on tätä vauhtia kohta peräti Lutherinkin veroinen!

Selkokielellä sanottuna lyhyesti: On jo tainnut mennä Lutherin ohi.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11609
Taisin samoin alussa unohtaa sen selvittämisen, mikä on väitöskirja.  

Semmoinen on Sanctorum Communiokin.    

Väitöskirja ei ole mnuuta, kuin tutkijakoulutuksen opinnäytetyö. Siihen kootaan aiemmat tutkimustulokset, josta sitten johtopäätökset vedetään. Edellytys on, että ne ovat siellä kaikki., Siten tämäntyyppiseen suurtyöhön harvempi viitsii.  Oletettavasti Bonhoefferin motiivina oli hieman antaa veljiä päihin.  Kun nämä kuulivat nelitoistavuotiaan tunnilla lipsauttaneen opettajalleen, että aikoo lukea teologiaa, he olivat läkähtyä.  "Ja siihen läpimätään instituutioon aiot työhön, siis?"  Muttei ainoastaan.  Hän on siitä alkaen arvattavasti miettinyt, mikä kirkko oikein tosiaan on. Ja lukenut kaiken mahdollisen, sillä kirjoittaessaan tätä hän oli parikymppinen, ja harrasti etenkin Tübingenin vuosinaan paljon muutakin kuin opintoja.  


Samoja kiivaita kiistoja olivat nekin, jossa veljiään tavattomasti nuorempi Dietrich suuttui, ja huusi panevansa päänsä pantiksi siitä, että Jumala on olemassa.  No, Jumala sen pantin sitten otti, kai taas näyttääkseen, että on kuin onkin.  Kai meidän olisi hyvä varoa puheitamme Hänen edessään.   :003:

Kirkon olemusta on koetettu kuvata siitä saakka, kuin se on ollut - oikeammin, kun apostolien sukupolvi vaipui hautaan, eikä maailma loppunutkaan.
.................................................

Tänään mietin, ja olen joskus vähän hattuuntunutkin, kun mediassa haastattelevat ja väki vastaa, että "uskon kyllä, mutten niinkuin kirkko opettaa - kuinka moni lopulta tietää, miten kirkko sitten opettaa? Ja meneekö siinä jo sekaisin sekin että johonkin tuntuu kuin uskoisinkin mutta ei suinkaan se sitä,  mitä kirkko...  Mistä luin, joku peruskoululainen yrittänyt urhoollisesti kokeissa, että "Kirkolla on oma puolue". Eikä tilanne lopulta liene sen kummallisempi vaikka kirkkoonkuulumisprosentti olisi korkeampi kuin Paavalin seurakunnassa.  Hermannin alue on jotenkin - pilaamatonta maaperää - suorastaan.  Aika kamala mielikuva kirkosta, mutta toisinaan ajattelen näin. Kai siinä takana sitten on omaa etsintää nelitoistavuotiaasta.  .

Pahinta on, ellei kirkko sitä opetettavaansa itsekään tiedä. Tänään kovasti  pidin seuroista, oli niiden Histan häiden vastakohta ja loppua kohti parani, niistä ei totisesti olisi kannattanut himpsiä kesken matkoihinsa - vähän semmoista esiintyi.  Siellä todettiin varsinkin edellämainittua aivan ääneenlausutuksi, "mä en tiennyt miks pappi teki ristinmerkin enkä sen jälkeen mistään mitään".  Semmoiseen pimeyteen putosion kyllä itse, ja minulle se ei ollut koetehtävä kouluun, vaan jotakin kamalaa..  Olisin lopulta kai kulkenut kauas opettajaa hakiessani, mutta niin tuo kulki Paavo Ruotsalainenkin.

..............................................


  Joku saattaa pahastua Jeesuksen puolesta, että onko Bonhoeffer Jumala, mutta Jeesus tuskin pahoittaa mieltään.  Hänellä taitaa riittää ajasta aikaan näitä, joista saa kukin häntä  kiittää.  Kun itse kysyin Herralta, onko Hänellä tästä minulle sanomista, jäin hiljaa sitä vastausta odottamaan.  Hyvän vastauksen löytää Mannermaalta joka sen juoksuttaa Lutherilta, joka puolestaan kiidättää Jumalalta; Totta on, että ihmisen on vaikeampi ihailla saati rakastaa sitä, mikä on enempi kesken, ja kenties suorastaan ne sielunsa haavat tai sulaa häijyyttä näyttää, kuin vaikkapa ihmistä, jolla on älykkyyttä, viisautta, rohkeutta ja vielä nöyryyttä hyväksyä jopa todella antamaan elämänsä jos Jumala sitä päätä pantiksi pyytää. Jumala rakastaa keskeneräisyyttä meissä, Hän luo itse rakastettavansa.  Anteeksianto on teko, ei tunne.  Vaikka tuon toteaminen, ja kätensä pidättäminen, älä iske takaisin.   Ei ihailu synniksi koidu. Ellei sitten sitä salakavalaa tietä, että kateutena kiehuu kuin maitokattila:  Mikä Jumala tuo luulee olevansa?  Melanie Klein sanoo kateudesta:  Se on tuhoava tunne, ja voi hyvin vain nähdessään kärsimystä.

 Bonhoeffer kyllä jäi hautaansa, eikä siten varmasti ole Jumalan Poika, joskin loppua kohti hänen kuvansa kaikessa, mitä vielä viime metreiltä pelastettiin, liuottaa hänen persoonallisuutensakin  poissaolevaksi - ja huomaa katselevansa Kristusta. Hänen omat sanansa:  En tiedä edes, kuka minä olen!  Mutta tiedän, kenen olen. Sinun minä olen, Jumalani,   Ta:i  Tunnen olevani kuin pirstaleiksi särkynyt peili, toivon enää, edes yksi siru heijastaisi jotakin Totuudesta.  

Ei hän muuta pyytänyt sitten enää.  Eikä elävin silmin saanut nähdä siihen vastattavan mitään. Ehkä tuo, kulkea ennakkoluuloista tuon toisen kohtalon pakostakin myötäeläen, saa suremaan tuhoamisen assemesta.
...............................................................

 Bonhoefferin viimeiseksi jäänyt julkaisu, postuumi "Widerstand und Ergebung"  julkaistiin  "Kirjeitä vankilasta" nimisenä, myös englannin kielellä.  (Letters and papers from Prison).  Kuitenkin tuo Vastarinta ja periksianto kuvailee erään kysymyksen ydintä.

Jumalan edessä aina periksi, pahuuden, vilpin, epäoikeudenmukaisuuden edessä missään nimessä ei.

Näitä olen itse mietiskellyt.

- Tuleeko, vai eikö, kirkon ottaa kantaa poliittisiin ja maailmanpoliittisiin kysymyksiin?  Jos niin milloin?

 Ikäiseni muistavat vielä pastori Richardt Wurmbrandtin.  Tavallaan tietysti reaalipolitiikkaa, tavallaan noloa, että Kekkosen piti kutsua piispa kaffelle ja huomauttaa, että Kremlistä terveisiä, olisi kovasti mukavaa,  kun ette päästäisi kirkossa puhumaan.  No, ei päästetty.

Samantapainen tausta sillekin on, miksei tuota Sanctorum Communiota, hyvää opasta siihen, kuinka kirkko on kristittyjen silmin ajasta aikaan nähty, juuri Suomessa tunneta. Saksan kirkkotaistelussa Suomi tiesi kyllä puolensa, ja oletettavasti, jos koko hyttystä huomasi, luotti Volkskirchen piispaan Veckel nimeltään, , joka selvitti medialle, että  "lisensiaatti Bonhoeffer on kiistatta lahjakas mutta opillisesti hämmentynyt, kalvinismiin päin liukunut hurmahekinen nuori mies". Tämä piispa vieraili täällä viiteen kertaan.  Murtorinne:  Veljeyttä viimeiseen asti, ja Risti hakaristin vcarjossa) .  

Vielä, kun täällä ei kirkkokaan enää mitä hyvänsä reaalipolitiikkaa nieleskellyt.   Alkuun, nimittäin nieli hyvinkin.  

Kun nyt kysyy noin 70v käyvältä  teologijoukolta, heidän käsityksensä Bonhoefferista on vain huono. Parempi olla lukematta.  Kaivoi suotta itse verta nenästään.  

......................................................

Poliitikkoja on tähän asti kiinnostanut, mitä kirkko aikoo opettaa elämästä?  Kuolemasta se saisi saarnata, luulen, mitä vain.

Pelkääkö kukaan toinen sitä mahdollisuutta, että kirkko saa jo puhuakin,  mitä hyvänsä?

Mikä on kirkon asenne kärsimykseen?  Mitä siitä opetetaan? Milloin ja minkälaista vastarintaa - milloin annetaan periksi?

...........................................................  

Itse asiassa tällä väitöskirjalla luodaan kirkkososiologian latua.

Keskustelu tästä teemasta olisi kyllä tervetullutta:  Mihin kirkon tulee ottaa kantaa?  Onko tuo ennen aikojen alkua syntynyt  täällä siksi, että täällä kuoillaan, siis antamassa lohtua kuolemanpelkoon?  
Voiko siihen taas juuri lohtua antaa?  

Mitä merkitsee tuo "moniäänisyys" -  voiko kirkolla lopulta olla kuin yksi ääni, paimenen, Kristuksen, ja muu hälinä ympärillä lähinnä haitaksi?  

Tämän voi tietysti itse lukea, nyt se löytyy teol tdk:n kirjastosta englanniksi, ja aina jotain kasutta kaukolainaan saa.  Pokkarina ei mahdottoman hintainen.   on hyvä, että on näitä tutkimuksia tehty, vieläpäm siten että ekumeniankin avaimiin asti. Hyvin moni kartolisissa kirkjoissa on löytänyt tämän huolella tehdyn tutkimuksen ja todennut, että jopas nyut jotakin, olemme yllättävän yksiäänisiä sentään.  

En täältä itse sittenkään erottanut niin kovaa yleistä meteliä.  

No, niin.  

Lopusta alkuun melkeinpä.  

Huomenna, jos saisin selvitettyä, mitä merkitsee halpa armo.  Kun se ei minusta ole samantekevä asia.  





'


« Viimeksi muokattu: 27.10.13 - klo:23:06 kirjoittanut Leena »
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22385
Sallitaanhan lauman lampaiden ja pässinpäidenkin ääntelehtiä vaikka siitä sekavaa mäkätystä syntyykin. Ei kai kirkko ole tahdottomien tuppisuiden joukko. Eihän sellainen Paimenta tarvitsisikaan. Paimenella on varmaan käyttöä myös Bonhoefferin kaltaisille paimenkoirille.

Olen kerran kuullut Wurmbrandtin puhuvan. Kirkossa puhuessaan hänen sekavat tunteenpurkauksensa olisivat ehkä olleet jokseenkin neuvostojärjestelmälle vaarattomia. Olisivat jättäneet hänestä tekemättä sellaista marttyyriä.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11609
Niinpä. En itse kuullut, ja kirjat stilisoi tietysti toimitussihteeri painokuntoon.
Eiköhän tuossa olisi piispan ollut hyvä sanoa, että no jos minä ensin vilkaisen, mikä on miehiään. Päätetään sitten ihan itse.   Eihän tuo, että Kekkonen hässelöi, kuin alleviivaa marttyyriutta, ja toisaalta kyllä kuvaa kirkon suhdetta valtioon. Pitäisin itse ajatuksesta, että kirkko saisi toimia valtion omatuntona, ja se toimii niin joissakin maissa joissa sillä jokin teologia on. Ajattelen tässä vapautuksen teologian merkitystä. Chilessä kirkko asettui junttaa vastaan, ja päitähän siinä putoili. Täällä ei taitaisi käydä niin kuinkaan.... Eli en oikein aina tajunnut kirkon linjauksia. Pahemmin se suomettui kuin Suomi.

...................
No, onhan meillä nykyistä hirmuvaltaa vastassa vasemmistoliitto, ja varsin sutjakasti mennään kai laman läpi. Saivat sen maltillisen ratkaisunsa, eli työrauha taattiin kolmeksi vuodeksi. Tiedä häntä kuinka se hiljaisesti sittenkin vaikuttaa, että on useasti vielä se rippikoulu kumminkin jossain käyty, pakolla viedään juhlajumalanpalveluksiin ja Sanaa voi korvaan jäädä, ja kirkon jäseniä ollaan...  Kyl se on kaikki kirkon jäsenyyttä...  Ja kuka lopulta osaa tässä matalan profiilin kaikkia palvelemaan kipittävässä maallikkosaarnaajain luvatussa maassa sen ihmeemmin sitä jumalansanaa...   Ja onko ne papit kummempia kuin ylikasvaneita seurakuntanuoria useastikaan... Kyllä se niin on yhtä pettymystä, ei selitetä ja jos niin en minä tuota tänään huoli, kun tätä mikä eilenä loppus.  Äiti muutu suklaamuroiks.
...............
Kyllä maailma ääntä vetää, ja viita p****a,   totesi muistaman mukaan jo muinoin joku alla Pohjantähden, sodassa tai rauhassaan, murheen tai onnen aikana.  Pellossa semmoinen on varsin paikallaan, heikoksi jää muutoin elo.
.................

Heräsin ja muistin että sehän jäi se Islam-ilta. Tiedä mikä tätä uutta turhaketta vaivaa, mutta pudottaa             jatkuvasti Areenalta pois, ja tämä sivu olisi alla. Minä myyn tämän, ellei Mette toivo tämmöistä joululahjaa. Eli  tuli sitä lannoitetta täältäkin  joukkoon, ei sitä kolmelta yöllä muuta niin pahemmin...  
.................

Toisaalta, tämä kai sitten on sitä kirkon moniäänisyyttä juuri, miksi ei voida suoraan sanoa, kun joku kysyy, että ei meillä olla mitään mieltä siitä tästä tai tuosta, mitä nyt kirkkososiologian puolelta useasti ne toimittajat utelevat. Meillä ollaan yleensä paremmin semmosta mieltä, että maailma paranis, kun tuo vieressä määkivä pysyis vaiti.  Että yks tilaa kiveä käteen, jotta sais kivittää homot, toinen pukisi naisen burkhaan ennen kuin papinkaapuun, ja loppuosa viskoisi niitä noin muuten. Mutta toinen kristitty olis kyllä se kohde, ei me muita, eli ihan harmitonta sakkia, tervetuloo viihtymään, meillä on kaikkea kivaa menoa. Jaa, joku sanoma...  Eikös minä juuri sitä selittänyt?



Kyllä, se ja vain se on tämä Kristuksen ruumis, pyhä ja syntisenä eteenpäin vaeltava, ainut kirkko joka meillä nyt vain sattuu olemaan. Raihnas tietty, vakuutusaika ummessa, kun alkaa olla tuota ikää. Mutta tässä kai näkyisi tuo Jumalan tahtoma rakkaus, Jumalan rakkaus juuri sitä kohtaan, mikä on kesken, kehno, toisten vähän kuin syystäkin halveksima, tämän sorttiselle sakille Paavali kuitenkin viitsi kirjoittaa viisaustietoa siitäkin vähäsen kuinka kohdata ne joita pitäis mielestänne kyllä paremmin viskoa kivellä....   Olkaa lempeitä, kärsivällisiä, älkää käykö kateellisiksi, kerskailko ja pöyhkeilkö, älkää iloitko vääryydestä, iloitkaa totuuden voittaessa, älkää sitä omaa etuanne hakeko, älkää muistelko kärsimäänne pahaa, älkääkä katkeroituko...  Ja sekavaa oli meno siinäkin seurakunnassa.  

Jokainen eläköön sen osan mukaisesti jonka Herra on hänelle suonut ja joka hänellä oli kun Herra  hänet kutsui. (1Kor 7:17).  Ei tällä tarvitte orjuutta puolustella, senkin on kristityt osanneet, jokin totuus tässä on tälle ajalle,
Ja minä melkein luulen, että kun siis Herra kantaa kirkkoaan, kuten kantoi ristin, sillä tavalla olisi jokaisen kristityn vain kannettava sitä samaa.  Jossakin vieressä aloitetaan, että "Herran ristin kantajiksi meidät täällä kutsuttiin" eli epäilenpä, kirkkoa jokainen on kutsuttu kantamaan ja juuri tuossa ylemmässä, 1Kor13ja jakeet siinä aivan 1-13 saakka, siinä hengessä.
.
.


« Viimeksi muokattu: 30.10.13 - klo:05:03 kirjoittanut Leena »
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.