Kirkon olemuksesta. Bonhoefferia aloittelijoille, lyhyt oppimäärä

[Pena]

Oiva Paloheimon Viisitoistavuotiaan rukous on siis melkoisen bonhoefferiaalinen:

En tiedä, Jeesus, mitä mä sulta pyytäisin.
Ei multa mitään puutu ja puuttuu kuitenkin.
On sydämeni aina niin kovin rauhaton.
Ei multa mitään puutu. Mut mikä minun on?

[vn]

Oiva Paloheimon Viisitoistavuotiaan rukous on siis melkoisen bonhoefferiaalinen:

En tiedä, Jeesus, mitä mä sulta pyytäisin.
Ei multa mitään puutu ja puuttuu kuitenkin.
On sydämeni aina niin kovin rauhaton.
Ei multa mitään puutu. Mut mikä minun on?

Minusta tämä kuulostaa myös kuusikymppisen rukoukselta...

[Leena]

Oiva Paloheimon Viisitoistavuotiaan rukous on siis melkoisen bonhoefferiaalinen:

En tiedä, Jeesus, mitä mä sulta pyytäisin.
Ei multa mitään puutu ja puuttuu kuitenkin.
On sydämeni aina niin kovin rauhaton.
Ei multa mitään puutu. Mut mikä minun on?

Varsinkin, kun hän vielä kantoi syyllisyyttäkin siitä, että "meillä on aina ollut kaikkea, meitä on aina autettu" ja hänellä teodikean ongelma esiintyi mielenkiintoisessa muodossa.
Bonhoeffer ei minkään lähteen mukaan kuin kammottavimman vankilakokemuksensa jälkeen huutanut "miksi, miksi, miksi, Jumala, miksi minä en saa elää?" Natsit koettivat murtaa hänet tuomalla Prinz Albrecht Strassen kellariin, pahempaan helvettiin kuin keskitysleirit, hänen morsiamensa yllättäen, varoittamatta, noin varttitunniksi. Tuosta on jäänyt yksi hänen runoistaan, järkyttävin ja kiinnostavin joka sekin päättyy aitoon lohdutuksen kokemukseen.

Hän tahtoi kyllä löytää avaimen kärsimyksen ongelmaan, hyvin vilpittömästi vielä, oikeastaan siihen, kuinka hyvin syvästi kärsinyt ihminen jaksaa uskoa Jumalan hyvyyteen. Tämän osalta ensimmäinen matka Yhdysvaltoihin oli hyvin merkityksellinen.

Siis kun hänet lähetettiin stipendiaatiksi siihen seminaariin johon hänet sullottiin, kun ei keksitty, mitä kummaa hänelle nyt voitaisiin tehdä. Hän oli jo käynyt kaikki koulunsa ja oli yhä liian nuori saamaan pappisvihkimystä, siis dosentuurin jälkeen. Hän ei järin kärkkäästi syöksynyt solmimaan ystävyysliittoja, mutta siellä taisi erityisesti Frank Fisher, United Theological Seminaryn ainoa mustaihoinen opiskelija, vähemmän kysellä haluttiinkin hänen kanssaan ystävystyä.  Fisher tuli ja ystävystyi muitta mutkitta. Hän vei Bonhoefferin omaan Harlemin mustien baptismikirkkoonsa.

Tuosta kierroksesta on vedetty jos mitä johtopäätöksiä.

Joskus on arveltu, että Bonhoeffer olisi ollut jonkinlainen hengellinen turisti, mikä nyt on täyson väärin ymmärretty, sitten on arveltu syyksi akateemista mielenkiintoa, ekumeenikko hän oli viimeiseen veripisaraan, mutta kyllä se taisi olla tulollaan ja syyt henkilökohtaisia...    vaikka hänhän oli Rooman matkalla jo vaikutettu ja tosi otettu katolisesta kansanhurskaudesta, ja aivan vailla ennakkoluuloja. Hän etsi muuta.
Baptistien joukossa hän kohtasi vapautettujen orjien jälkeläisiä, ja hyvin iäkkään miehen, jonka nilkassa yhä näkyi orjan kahleen arpi, mutta joka todella oli säteilevän iloinen ja onnellinen.

Hän ei koskaan kysynyt, miksi Jumala sallii pahan.

Sensijaan kyllä, mitä Jumala mahtaa ajatella siitä tavasta, jolla me tätä maailmaa elämme.

...........

Ikävä kyllä minun on todettava, miten mielelläni lähettäisin Kirkko&Kupongin toimitukselle joitakin Bonhoefferin tekstejä. Siinä heillä olisi sitä yhteiskunnallisuutta, kiinnostavuutta, ja erittäin hiottu näkemys kirkosta. Kyseessähän ei suinkaan ole Bonhoefferin oma mielipide, vaan opinnäytetyö, väitöskirja.  Hän kollasi siihen joka suunnan oleellisen, ja tavoitti ytimen niin, että se taisi todella olla sensaatio.

[Pena]

Olen kohdannut karkeasti jaotellen kolmenlaista kirkkokäsitystä. Yksi on oman kirkkokunnan ymmärtäminen siksi oikeaksi kirkoksi. Äärimmillään taivasten valtakunnan raja vedetään oman herätysliikkeen ympärille. Toinen on käsitys maallisten kirkkolaitosten sisällä olevasta uskovien kirkosta, tavallaan salaseurasta. Kolmas on käsitys, että koko kirjava ja kinastelevakin vanhojen ja uusien kirkkokukntien joukko on se 'yksi, pyhä ja yhteinen'. Minä olen kallellani tuon viimeisen suuntaan.

[seppos]

Penan kirvoittamana kannatuspuheenvuoro.
Vaiika yksi porukka on minulle rakkain ja jolta olen eniten saannut, en potki muita pois, vaan tiedän, että he seisovat samassa jonossa taivaan portilla

[Leena]

Juuri tätä nyt opiskelen.  Konsultoin Tomi Karttusta kiintoisista seikoista.  Kysyn,  ymmärsinkö varmasti oikein. Mutta joitakin murusia:

- Penan lähettämästä viisitoistavuotiaan rukouksesta - ja yhtä hyvin kuusikymppisen - muistin seikan. Bonhoeffer tuli syvästi vaikutetuksi juuri roomalaiskatolisen kirkon jäsenten mahdollisuudesta osallistua, syödä oman hengen nälkänsä mittaan ja määrään.   Hän sai tuon Rooman matkan vanhemmiltaan lahjaksi valmistuessaan 22-vuotiaana, ja seurakseen vielä isoveli Klaus Bonhoefferin.

..................................................

Dietrich näki Rooman pääsiäisen, Corpus Christi - kulkueen, ja kirjoitti, kuinka monin tavoin tuo kaikki, ruusukkorukous, kynttilän sytyttäminen, ristinmerkki, ruokkii ihmisen hengellistä nälkää.  Meidät on rakennettu eri tavoin, eikä tuolla edellytetä jokaiselta samaa.  Joku kokee tärkeäksi  vaikka nyt eksaktin ymmärryksen Raamatusta ja traditiosta.  Tällä tapaa nälkäiselle  on tarjolla opiskelumahdollisuuksia.  Joku huojentuu ripissä, toinen ei.  Jollekin soveltuu sääntökuntaelämä, toiselle ei lainkaan. Näyttää siltä, että nälkäistä ruokkii yhtäläisesti kaikki, mitä äkkinäinen pitää rihkamana ja haluaisi siivota pois.  Liikaa puhdistamalla saattaa riistää toiselta leivän suusta.  Siksi toisen perinteen kunnioitus on hyvin tärkeää. Tuo ulospäin näkyvä --  ahmiiko Raamattua, vai riittääkö ruusukko vuodessa, ei edusta mitään pyhityksen mittatikkua, sillä vain Jumala näkee sydämeen.

Hyvä esimerkki persoonallisista tavoista asettua syntisenä Pyhän Jumalan eteen, on läheinen ystäväni.  25 vuotta pidin häntä ateistina.  No, kerran  pyytelin anteeksi,  kun "puhe nyt lipsahti tämmöiseen, en minä halua näillä Jumala-mietiskelyillä loukata kenenkään vakaumusta".  Hän katsoi minua tovin verran tyrmistyneenä. Kuinka niin hän on ateisti?  Hän uskoo Jumalaan, kristinuskon peruustotuuksiin, rukoilee ihan joka päivä! Hänen kysymyksenään puolestaan polttaa tuo juttu  ruumiin ylösnousemuksesta, mistä niitä atomejakin riittää?   Hän koetti oman seurakuntansa papinkin kanssa puhua, mutta kun se pappi vain hoki että Jumalalle on kaikki mahdollista.  No, tuon hän oli jo kuullut!    Ja sitten hän kertoi keväästään:  Oli osunut Roomaan kongressiin, totesi, että on rk-kirkon riemuvuosi, ja suuri portti auki. Sen läpi kulkija saa armahduksen ja anteeksiannon.  Hän livisti tiehensä, ja kulki portin läpi.
Sellaisiakin synnintunnustuksia on.  

Sillä oleellisinta koko Bonhoefferin teologiassa ovat katumus ja kiitollisuus. Sen käsittäminen, ettemme tule täällä synnittömiksi ikinä, vaikka olisimmekin saaneet Pyhän Hengen.  Ja valtava kuilu, joka erottaa meidät Pyhästä Jumalasta. Toisinaan sellaisen huomaa, ja se säikähdyttää.

  Mutta juuri katumus kutsuu Kristuksen paikalle. Ajatellessani tänään eettistä kauppaa, olosuhteita, joissa valmistetaan minun vaatteeni, mietin, millaisessa synnin verkossa me räpistelemme.  Kuinka väärin teemme toisia kohtaan. Tämä on sitä syntiä, jonka tuomme huomenna kroonisessa kriisissä kompuroivaan, hämmentyneeseen, jatkuvasti lankeilevaan kirkkoon, joka kuitenkin on Kristuksen oma. Sekasortoisen, riitelevien ihmisten muodostaman, jatkuvasti maailman paineessa sinne tänne horjahtelevan ihmisyhteisön, joka kaikesta huolimatta on Jumalan - mieluummin Kristuksen valtakunta maan päällä. Se muuttuu, muovautuu ulkoisesti jatkuvasti, koska sinne saapuvat ihmisyksilötkään eivät enää muistuta alkuperäisiä osallistujia.  Nainen ei vaikene, hän käyttää nettiä, ja saapuu farkuissa.   Rippikoululkaiset mellastavat ja pelaavat kännykkäpelejään. Kaikki muutos ei edusta lankeamistakaan - me muutumme. Kirkkoinstituutio muuttuu. Tässä juuri näyttäytyy mielenkiintoinen seikka. Vaikka Kristus onkin kirkon pää, eikä voi langeta, kirkko, ennen aikojen alkua sanan voimasta syntynyt, on sittenkin jotakin muuta - se EI ole Kristus. Sillä hän ei muutu.

Jossakin minne me emme näe, kirkon takana,  pysyy sitä jatkuvasti kantava Kristuksen henki,  Krkko on se, jolle sanotaan: Olkaa te täydelliset. Siihen suuntaan kirkkoa kutsutaan. Se kulkee kaiken aikaa todessa, historiallisessa kontekstissaan eteenpäin, sillä kyse ei ole filosofisesta ideasta vaan lihasta ja verestä, hyvin konkreettisesta asiasta.  Koskaan se ei voi palata taaksepäin - siis ajatuskin "alkukirkkoon palaamisesta" on höpsy. Tänään kirkko elää vuotta 2013 - ei vuotta 33.  Se ei liioin saa, eikä voi, yrittää paeta sitä ajanjaksoa,  jonka halki se nyt vaeltaa, ei sen ongelmia, kysymyksiä, muoteja - vaikka se kuinka niihin kompastuisi. Kristus lähettää kärsivällisesti Jumalan mielen mukaisen murheen, ja näin uudistaa, puhdustaa ja vahvistaa kirkkoaan.  

Yksittäinen jäsen saattaa edustaa pikemmin hajottamista kuin kokoamista, mutta JUmala käyttää näitäkin työvälineinään kirkkoa hoitaessaan. Eikä ole ihmisen asia osoitella, mikä oksa tulisi taittaa ja viskata tuleen.  

1)  Tätä lukiessani ajattelin Exodusta.  Kirkko siis vaeltaa kohti  Luvattua Maata, kohdaten kaiken aikaa juuri ne haasteet, joissa myös langetaan.  Eivät Israelin lapset liioin saaneet kääntyä takaisin Egyptiin, vaikka teemasta ajoittain käytiin kiivaitakin pohdintoja.  

2) Lähesa suoraa jatkoa näille tieteellisille löydöille edustaakin vuorisaarnakommentaari, Nachfolge, siis "Kutsu seuraamiseen".  Kristus kutsuu seuraajia itselleen, kirkon asia olisi seurata häntä kaikessa;  rakkaudessa, kärsimyksessä, Isän tahtoon taipumisessa - muttei milloinkaan mielivallan, kovuuden, vainon ja toisen ihmisen hädän sivuuttamisessa.  Kuinka hän menetteli, ja mitä siitä seurasi? Ei hauska visio, mutta ainut mahdollisuus päästä hänen lähelleen.

SC:  Me emme milloinkaan tässä elämässä näe muuta,  kuin syntimme.  Me hyväksymme pyhyytemme yksin uskon kautta.     Kuten aikalainen, Paul Tillich:  Meidän on hyväksyttävä, että meidät hyväksytään, vaikka me emme ole hyväksymiusen arvoisia

[Riitta-mummi]

Oli kaunista ja lohdullista luettavaa, kiitos Leena, että jaat meille avaraa, kaikki meidät erilaiset syliinsä sulkevaa Kristuksen kirkkoa.

Siis minullekin, rukouksen ja rakkauden "apostolille", ilman teologista tietoa, on oma tuoli ( ei oppituoli) jossakin sopessa.
En tiennyt että DB:llä oli näin avaria ja syviä ajatuksia kirkon olemuksesta , alkaen sen perustamisesta.

Mielestäni körttiliike on parhaiten täällä meidän vaaroillamme ja lakeuksillamme ymmärtänyt tämän avaran ja armollisen ajattelun.
Miten DB ja Luther toisistaan tykkäävät, ja ymmärtävät ajatuksiaan, ei ole meidän päänsärkymme. Ajat olivat heilläkin erilaiset, niinkuin meilläkin.
Ajatus että kirkko muuttuu ajan mukana, ja pysyy silti Kristuksen kirkkona ei ole vaikea ymmärtää. Se poistaa myös huolen kirkon uppoamisesta.
Kun Jeesus kävelee vesien päällä, niin häneen katsomalla mekin pysymme hukkumatta jatkamaan.

[Leena]

Tomi vastasi että on kamala kiire, mutta että Bonhoeffer torjuu  ajatuksen jonka mukaan tietyt yksilöt olisi predestinoitu pelastukseen, tietyt kadotukseen, Tähän me palaamme, kun hän palaa Reykjavikista vai missä hän on, ja jokin kokous taas päättyy.  Saamme sieltä iloisia linkkejä, keskinäinen ymmärryksemme kasvaa kaiken aikaa.  Hän sopii sinne kuin rukkanen käteen, on hyvä pohja.  Hänkin totesi että Bonhoefferin jälkeen ei tullut aivan entiselleen, vaikka miten tutki paremmin aatehistoriaa.   ---Minun piti välillä osallistua Novellikurssiin.
...........................................................
En mielelläni kääntäisi Bonhoefferin ilmauksia, sillä en ole varma siitä, herätänkö suomen kielessä niille vain harhaanjohtavat assosiaatiot.

Käytän ilmauksia "tosi kirkko"  ja "uskontokunta" kun tulkitsen tätä tekstiä. Hän puhuu "tosi kirkosta" puhuessaan Jumalan valtakunnasta maan päällä/meidän keskuudessamme, puhuessaan yllä kuvatusta epätäydellisestä, kaiken aikaa lankeilevasta ja tahrautuvasta, mutta Pyhän Hengen nostamasta ja uudistamasta kirkosta - siitä juuri, joka nimeksi sopisi "toista varten". Jota kyseltiin, jos käsitin, Kristuksen todelliseksib kirkoksi.

................................................................

 "Uskontokunnasta" puhutaan,  kun käsitellään koko näkyvää kirkkoa, tarkemmin, kaikkia kristillisiä kirkkokuntia. Niile löytyy nykyisin kriteeristö, kolme pääteesiä, jotka ne allekirjoittavat, Kristuksen jumaluus ja kaksiluonto-oppi,. Raamatun ensisijaisuus - tämä ei ole Sanctorum Communiossa, mutta kuvaa hyvin "uskontokunnan" käsitettä  (KMN ja RK-kirkko). Se siis ei ole mitään pahaa tai "tosikirkonvastaista".  Uskontokunta tilastoi eronneet ja liitetyt, kastetut jne.

Se on aina suurempi, kuin "tosikirkko", mutta ainut, joka meillä täällä on. On  vaarallinen illuusio kuvitella itse saavansa aikaan muuta. (Lutherkaan ei halunnut lohkaista kirkostaan mitään pyhempää osaa irralleen, ja lähteä kalppimaan tai toimia sisällä omineen.  Hän oli oppinut mies, ja puuttui teeseissään ensin skolastiseen teologian 1517, sitten aneiden saamaan liioiteltuun merkitykseen 1518.  Jokainen tietää, mihin keskusteluyritys johti - lopulta tosin myös vastauskonpuhdistukseen, eli onhan rk kirkko tykönään ajatellut näitä seikkoja, kts Kotila H: "Luther, kirkon poika").  

Kysyttiin missä sitten kirkon rajat kulkevat, ja tarkoitettiin ilmeisesti "tosikirkkoa", Kristuksen ruumista, Jumalan valtakuntaa maan päällä - Bonhoeffer käyttää näitä ilmauksia puhuessaan "tosikirkosta". Mainittakoon, ettei Bonhoeffe pidä luterilaista tai reformoitua kirkkoa sellaisena.  Se saattuu edustamaan hänen hengellistä kotimaataan, siinä kaikki. Taistelun ja vastaanhangoittelun  asemesta tulee yhteisymmärrykseen pyrkien kunnioittaa toisia kirkkokuntia,  sillä jokaisen "kirkon" kanssa voi keskustella. Sitaatit laitoin, sillä hän kohtasi itse sellaisen kuin epäkirkko, natsien Volkskirche eli Saksalaiset Kristityt (esim. Murtorinne). "On vain kirkko ja epäkirkko. Epäikirkon kanssa kirkolla ei ole mitään tekemistä" hän vastasi hiljaa, tupakanmittaisen tauon jälkeen, kun eräs Finkenwalden oppilaista osallistui myös Saksalaisten Kristittyjen toimintaan. Se poika sai lähteä.

Uskontokunta on aina tosikirkkoa suurempi kooltaan.  Näinkin voi ilmaista (SC):  Kirkkopuussa on kuivia oksia.  Niiden karsimiseen ei pidä ryhtyä, sillä ihminen ei erota kuivaa oksaa elävästä. Tämän tapaisesta puuhastelusta Jeesus nimenomaan varottaa vertauksessaan, jossa mies kylvi hyvän vehnäpellon, ja yöllä tuli vihamies, kylväen sekaan lustetta. Palvelijat kysyivät, nyhdetäänkö luste pois?  Ei, ettette vahingoita vehnää.  Erotellaan korjuupäivänä, vastasi isäntä.     Bonhoeffer luki Raamattua paljon, ja alkukielillä, muttei fundamentalistin tavoin - (Schöpfung und Fall 1932). Tämä on osuva kuva hänen tavastaan tulkita sitä:  "Jumala opettaa meitä näyttämällä meille kuvia". Siten alkukertomukset ovat syvästi totta, vaikkei heittäisikään evoluutioteorialla vesilintua. (Eikä kaiketi Kristuksen lunastuskuolemaa vaapota sinne tai tänne jokin avioliittokäsitys...?  Tai hänen ylösnousemuksensa muutu, saarnasi siitä mies tai nainen?   Eikä sakramentin pyhyyskään riipu sen toimittajasta, siis, kuka konsekraatiorukouksen lukee?)

Miten sitten Bonhoeffer tunnisti kirkkokunnan epäkirkoksi?  Sittenkin, vain ja ainoastaan näin:  Se julisti kokonaan muuta, kuin Jumalan Sanaa.  Sillä oli aivan oma sanoma.  Saksalaiset Kristityt opettivat ja oppivat, ettei VT:a saanut käyttää. Jeesuksen juutalainen alkuperä kiellettiin, ja siten antisemitismistä tuli hengellisesti oikeutettua. Lapsille saattoi selittää pyhäkoulussa pahojen juutalaisten tappaneen hyvän arjalaisen Jeesuksen. Sen sanoma oikeutti, jopa velvoitti kansanmurhaan. Viimeistään tästä hedelmästä joka ikinen kyllä olisi tunnistanut puun laadun.

  .............................................
Tästä löysin jotakin hyvin mielenkiintoista. Luin tämän taas moneen kertaan varmistuakseni, mutta:

Tosikirkolla on oma tahtonsa, muttei se aina tahdo pahoja seikkoja.  Kirkko ei ole yhtä, kuin Kristus!  Hyvä on, Kristusta voidaan nimittää kirkon pääksi, ja ihmisiä jotka kuuluvat tähän alkumysteeriin, jotka ovat muuta, ulkoisesti vähemmän, sisäisesti enemmän  kuin uskontokunta, Kristuksen ruumiiksi - ja sitä se onkin.  Mutta aivan kuten meistä jokainen on oma persoonallisuutensa, jota kirkon ei tule yhdenmukaistaa eikä millään tavoin köyhdyttää, myös Kristuksen ruumiilla näyttää kuin näyttääkin Bonhoefferin ajattelussa olevan oma erillinen "persoonallisuutensa" (hurraa, hurraa, minä voitin, Tomi!!   )  ja tämä ennen aikojen alkua luotu on muuta, kuin Kristus tai hänen jatkeensa! Ymmärsin sitä paitsi että se on luotu alkumysteeri - Kristus on syntynyt Isästä.

Siten kirkko näyttää myös ajankuvalta, aivan aina.  Se menee joka kerran uuteen aikaan käydessään nurin, mutta Pyhä Henki, siitä erillinen, nostaa,  puhdistaa ja uudistaa.  Tosikirkko tahtoo seikkoja, joista kaikki eivät olekaan vaaraksi sille, ja se saa luottavaisena vaeltaa, sillä Kristus paimentaa sitä aina uusille laitumille - sanoi eräs viisauspappi saarnassaan.   Jos se erehtyy, se ohjataan oikeaan (Ps 23).  "Me saatamme erehtyä. Me saamme erehtyä" (Bonhoeffer, jokin oma pohdiskelu).  

..................................................

Täällä kysyttiin tuota "tosikirkon" rajaa.

Näin ymmärsin, vain ja ainoastaan:  Kirkko on muuta, kuin uskontokunta.  Uskontokuntana kristittyjä on tuntuvasti enemnmän, kuin kirkossa jäseniä. Täten Bonhoeffer ei tosin ota pelastukseen kantaa kastekysymyksen edessä ainakaan vielä, mutta kirkkoon, "tosikirkkoon" ei jokainen kastettu siis kuulu. Päinvastoin, tosikirkko näyttää pienehköltä. Tosikirkkoa ei voi oikein millään vertailuilla tunnistaakaan - Bonhoeffer edellä totesi, ettei uskontunnustus ole mittari. Herran rukous ja Herran siunaus sitten jo kelpaavat hänelle paremmin - ja Jumalan Sana.  

Kirkon erityislaatu näkyyy, kun katsoo kauempaa, ja miettii kuinkla se poikkeaa toisista uskonnollisista yhteisöistä.  Tämän uskonnollisen yhteisön (Bonhoeffer siis varoittaa Raamattuun vedoten kasikesta sisäisestä erottelusta) ominaislaatu on Kristuksen sana.  No, eihän se vielä riitä, täytyy tietää, miksi se on niin tärkeää!  Palaamme astialle, mutta tästä puhun, kun puhun kutsusta seuraamiseen. Sana on jotakin äärettömän dynaamista - sen on annettava puhutella kirkkoa kaikkina aikoina.  Hänen viimeisin huolensa koski kysymystä, kuinka julistaa Kristusta "täysi-ikäiselle ihmiskunnalle".  Tätä käsitettä Bonhoeffer käytti ihmiskunnasta, joka ei enää tarvinnut JUmalaa selittämään olemassaoloaan.  Olkoon, että käsitteestä voi saivarrella loputtomiin, saivarrelkaa Bonhoefferin itsensä kanssa. Ihmiskunta yhtä kaikki nakkasi Jumalan menemään, tajuamatta "seisovansa silmät sidottuna Jumalan edessä".  Jumala antoi käyttää itseään maailmankuvan rakennuspalikkana,  vaikkei alun perin siksi ilmoittanutkaan itseään ihmiskunnalle.  Hän tahtoo rakastaa.  Hän haluaa vastata ihmisen pohjimmaiseen yksinäisyyteen - siihen ei saa käyttää toista ihmistä tai jotakin aatetta, tai seuraa pahat.

Tosikirkko erottuu vain siitä, että se seuraa Kristusta.
Näin itse olen tähän saakka ymmärtänyt, kaiken aikaa, ja korjaan kyllä jos huomaan erehtyneeni.  
Se ottaa omaksensa Kristuksen sanan - se pyytää tälle sanalle ymmärrystä siihen aikaan, jonka halkki sen nyt on vaellettava. Bonhoeffer on jossakin muualla, jo aikaisemmin, sanonut, että Jeesus Kristus on koko maailman perimmäinmen realiteetti.  Sen mukaisesti asettuvat muut realiteetit paikalleen. Ja korostetusti juuri Jeesus Kristus, ei kumpikaan yksinään. Epätäydelliseen maailmaan syntynyt, itsensä tyhjentänyt Jeesus - ylösnoussut, kaiken takaisin saanut Kristus.

Mutta koska silloin, kun ei vallan päitä putoile, tuo seuraaminen tapahtuu hiljaisesti, parempi on, ettei mieti kuin itseään.
........................................

Tällä kohdalla löytyy muutama sana synnistä.  

On jo todettu, että tosikirkko on sangen epätäydellinen. Enemmänkin, se on syntinen. Ja vaarallisinta on yksin tein niputtaa nämä yhdeksi ja nä'hdä synti vain muun erehtyväisyyden pikku osasena. Synti kuitenkin on jotain äärettömän paljon vakavampaa ja vaarallisempaa.
Nyt Bonhoeffer sitten siirtyy sinne lähteisiinsä, ja päihittää Kantin ajattelun. Jos kirkko olisi synnitön, se ei olisi mahdollinen tässä maailmassa.  Jos taas täysin pilalla, unohdetaan, että Kristus tuli ihmiseksi, eikä langennut syntiin. Meillä siis on yksi. Ja koska Kristus todella tuli, eli Jeesuksen elämän, kuoli Jeesuksen kuoleman, ja on osa maailmanhistoriaa, on kirkon historia samoin kätketty maailmanhistorian ydin.  

Kirkon historia ei Kristuksen tähden ole yhden instituution historia, vaan koko maailman historia, ja niin Jumala tahtoo sen olevan - kuinka kyseenalaista sen toiminta sitten välillä onkin. Jumala tahtoo sen kasvavan kohti ikiomaa täydellisyyttään. Sillä kirkolla on  myös ikioma historiansa.  

Näin erottuu siis "tosikirkko" omaksi itsekseen Bonhoefferin teologiassa.  Se ei ole lankeamaton sillä perusteella, etteihän Kristus voi langeta.  Ei Jeesus langennutkaan.  Bonhoeffer sekä osoittaa, mikä aarteisto tosikirkolla juuri Kristuksessa on, että erottaa ne toisistaan.   Kirkko, eräänlainen alkumysteeri, ei salli ihmisten erotella, kuka siihen kuuluu, kuka ei.  Jumala ei tahdo ihmisten vetelevän rajoja. Hän yksin näkee, milloin oksa kuolee tai kuihtuu, ei ihmissilmä.

Sarja jatkuu.


 

[Leena]

Tähänm livahti toistoa.  Pahoittelen.  Olin hyvin ihmeissäni tuosta kirkon erillisyydestä, etten taas ollut uskoa lukemaani.  Joka tahtoo katsokoon vain tämän lijhavoidun kohdan, se oli todella huima löytö. Pahuksen kömpelöä muutenkin, mutta on vaikein kohta koko SC:ssa.

[Riitta-mummi]

Taas avautui uutta pohdittavaa.


Tosikirkko, epätosi kirkko (natsien), uskontokunnat ( tämä on selvää tähän asti).

Ei siis predestinaatiota (ennaltapelastetut).

Kristus, oli Sana, ennen aikojen alkua.  Jeesus, ihminen ja Ylösnoussut.  Mutta kummasta tulee Puolustaja, Pyhä Henki? Eikö ne katoliset ja ortodoksit eronneet juuri tämän lauseen vuoksi uskontunnustuksessa. Miten DB ?

Avioliitto, naispappeus- ei pelastumisen ehto tai este. OK.

Olemme tarkoituksella erilaisia. OK, Syntimmekin ovat erilaisia. Tosin käskyt rajaavat.

Kantin ajatus on kannatettava.

Jumala on  r a k k a u s. Kaikki alkoi, ja jatkuu siitä. Muuta ei oikeastaan tarvitsekaan tietää, kuin tämä ja ristinsovitus.


Kiitän runsaasti. En olisi uskonut että jaksan lukea vilosoohvia.

[Leena]

Minä sähläsin, kun kirjoitin alkumysteeristä, sillä sakramentti on itselleni mysteeritapaus.  Oikeampaa, ehdottomasti, olisi puhua alkusakramentista, kun puhuu kirkosta.

Kantin kanssa Bonhoeffer väänsi kättä,  ja siinä dialogissa voitti, kuten on systemaattisessa teologiasta tapa, eli otetaan ensin viitekehystä joltain filosofeilta, käydään keskustelu, ja sanotaan sille filosofille että minä teen tästä vielä paremman lauseen ja näin Bonhoeffer rakensi tätä suhteessa Kantiin, muun muassa, eli siinä poikkesin siihen aatehistoriaan...  Ajattelin että otanko koko keskustelua, no, otin.  Systiksessä toimitaan niin, että ensin kerätään kokoon kaikki mitä on seikkoja. Sitten käytetään joitakin filosofisista viitekehyksenä uutta kootessa. Täältä löytyvät ne filosofit vain, joiden kanssa B keskustelee, ei niin että Kant olisi hyvä tai paha, vaan, että tästä voidaan mennä eteenpäin näin, että...

Tuo uskontunnustuksen kohta, lähteekö Pyhä Henki Isästä vai Isästä ja Pojasta on taas oma asiansa, ja liittyy kirkon historiaan. Isästä sen alun perin ajatellaan lähtevän, sitähän juuri konsekraatiorukouksissa pyydetään Isältä ohi Kristuksen suoraan ehtoollisaineisiin. Siitä lännen kirkko sai riidan muodollisen aiheen, sillä paavi ja Konstantinopolin patriarkka kärhämöivät keskenään muuten. Silloinhan Turkki piiritti Konstantinopolia, sinne pyydettiin apua, paavi eväsi sen ja kaupunki kukistui. Waltarin Johannes Angelos kertoo siitä tapauksesta.

Myöhemmin on tuumattu, että lännen kirkko voisi naarmuttumatta hyvin palata alkuperäiseen muotoon, siis idän kirkon, tässä kohdassa.

Mutta uskontunnustukset ovat aika myöhäisiä.  Vastahan niitä voitiin rustata jolloinkin 300 -luvun jälkeen, kun kirkolliskokousten, eli konsiilien, järjestäminen ylipäänsä mahdollistui kristinuskon muututtua vainotusta valtionuskonnoksi. B ei toistaiseksi ole tässä teoksessaan, siis väitöskirjassaan kirkosta, antanut niille sitä arvoa kuin moni nykyään....  Että uskotko joka lauseeseen. Sepä minut yllätti.

"..................


Ja todellisesti tyrmistytti oli tuo ajatus, että kirkko olisi kuin oma tapauksensa, ei mikään "Kristuksen häntä" joka erottuisi synnittömyydesssään tai kirjaimellisella raamatuntulkinnallaan tai synnittönyydellääb.  Täällä käydään myöhemmin keskustelua siitä, miten kirkko ja Pyhä Henki sitten keskenään t puhelevat.

[Leena]

Luulen saapuneeni taitekohtaan.  

Tuo opetus Kristuksesta kirkon päänä, sai minut pitkään ajattelemaan "tosi kirkkoa"  jonakin, joka ei voi langeta.  Kristus on sen pää.  Kirkko on Kristuksen ruumis.  Olisiko siis Kristus langennut?  

Tässä näytti olevan ilmeinen ristiriita  Kirkolle oli annettu Pyhä Henki, kirkolla on käskyt.
Tässä Bonhoeffer viittaa Ritscliin (en miestä tunne), joka erottaa samoin aivan toden kirkon ja Jumalan Valtakunnan toisistaan. "JUmalan Valtakunta ajassa so maailkmassa, siis historian halki vaeltavana Jumalan omien joukkona, on yhtä, kuin kirkko. Se on ihmisjoukko, joka katuu, rukoilee toistensa puolesta, ja rakastaa.

ARveluni mukaan evl kirkon ongelmat koostuvat suuresti siitä, ettei kirkon määritelmä ole oikein selkeä.. Sen tähden toiosaalta yritetään perustaa jotakin "pyhäin yhteisöä", sisälle kirkkoon, tai erotaan siitä kokonaan koska se rikkoo joitakin Raamatun opetuksia-varsinkin kun ne irrotetaan kontekstistaan - mutta kyllä vain muutenkin. Kirkon epätäydellisyys puoilestaan tulkitaan siten, että sekoitetaan kirkko ja uskontokunta - he, jotka eivät ajattele kuten me, kuuluvat vain siihen uskontokuntaan.

...............................

Tuo, että kirkolle näin luvattaisiin synninteko sallituksi, on kyllä huomattavan yleisesti vastaan tuleva väärinkäsitys, kun tämän ottaa puheeksi - tai toteaa missä hyvänsä vaikka miten viattoman historian tapahtuman, jossa "ainoa oikea" olisi toiminutkin maallisennäköisistä lähtökohdista.

TUossa katsotaan taaksepäin - ei todeta, että tehkäämme siis jatkossakin väärin ja no, pidetään vaikka synnintekokilpailut, .

Näin ei katumusta ole ymmärretty lainkaan.  

.......................................

MInä hiukan peruutan...   Tai saatan hyppelehtiä... Itselleni tuo ajatus kirkosta jokakin, joka ei ole yhtä kuin Kristus, vaan jolle annettiin on Pyhä Henki hedelmineen joita se kasvattaa,  ja  Kristus omanaan, aidon katumuksen kutsumana, (ja sitä aitoutta ei ihminen osaa arvioida eikä hänen tulekaan) - jonakin joka silti on ajattomuudessa luotu ja sinne ylettyvä olevaisuus, katsokaas, kun minä siinä seikassa olin kuin humaltunut - jos on taipumus humaltua seikoista, niin siinä on yksi -

on tämä olevaisuus sekä väline meille itse kullekin muum muassa tulla Kristuksen luo, saamaan Pyhän Hengen lahjoja,  Se on maailmanhistorian ydin, --   ja jotakin tarkoitettua itsessään - Luomisen päämäärä.  Mutta dynaaminen, ei tiettyyn ainoaan oikeaan aikaan tai muotoon jähmettynyt, ajassa kulkeva, aikaan myös vaikuttava, koko maailman käsi joka kurottaa Jumalan puoleen - ja siihen tartutaan Pyhän Hengen kautta, Kristuksen ollessa mukanamme - tämnän minä kirjoitin itse kaikesta mikä B:n teksteistä tuli mieleeni.

.................................................

Seuraavaksi täällä  ihmetellään seikkaa, voiko enää puhua kirkosta yhtenä?
Onko mahdollista käyttää yhtä käsitettä, kun puhutaan kirkosta ja nyt minä vasta arvelen että saavutaan siihen - missä kulkevat tosikirkon rajat sitten.  Tässä minun piti siltä Tomilta kysyä, kun täällä käytetään sitä predestinoitujen käsitettä, mutta minä opiskelen sen Lutherilta "Siditusta ratkaisuvallasta"  kuten sopii teidänkin tehdä.   Se on siellä.  Eli minä en siihen nyt mene.  

Ns  Kaksinkertainen predestinaatio merkitsee sitä että yksilöt luotaisiin pelastukseen tai kadotukseen

Sekä tuon toden kirkon että näkyvän siosiologisen instituution kohdalla sopii juuri kysyä, mikä niiden suhde on Jumalan Valtakuntaan - ja nyt minä kiirehdin jotta kerkeän novellin nettikurssille, eli lyhyeen oikaisen:  Avain koko vatvomiselle löytyy joka tapaukssa

Sanasta.
siis suhteesta Jumalan Sanaan.

Vanhan testamentin kirkko oli odottava kirkko, sillä oli sana saapuvasta Messiaasta.
Uuden liiton kirkolla on Kristuksen sana omanaan, uskottavanaan vakavasti otettavanaan ja seurattavanaan, Kristus läsnä sanassaan.  Okei, siihen kuuluu myöskin niitä kuivia oksia.

.........................................

Saattaa käsittää kuinka Bonhoeffer veti herneet VT:n kieltämisestä ja juutalaisvainoista.  Hän on suuresti sitä mieltä, etrtä VT:a kannattaa lukea pitkään, jotta oppii odottamaan ja muistan Pihliksen "Histan häät" ja totean että Forsberg osasi Dosenttinsa, kun puhui pelastusvarmuudesta että kaikki ne heti pitää saadakin, mitään ei malteta odottaa...   Itse vain mietin että ei liioin ole reilua mernnä sitä niiltä ottamaan, jotka siihen nojaavat, ja usein nimittävän Jumalan lupauksia "pelastusvarmuudeksi".    Nyt minä menen novellichattiin.  

Sarja jatkuu.  

[Pena]

Ostin kirjamessuilta Bonhoefferin kirjasen Yhteinen elämä. En ole päässyt siinä vielä kovin pitkälle. Suurimman vaikutuksen on tehnyt pyrkimys eroon tavoitteista tai unelmista ja keskittyminen arvostamaan Kristusta kirkkoineen ja seuraajineen nyt ja tässä.

'Joka rakastaa omaa kristillisen yhteisön haavekuvaansa enemmän kuin kristillistä yhteisöä itseään, siitä tulee kaiken kristillisen yhteyden hävittäjä, vaikka hän henkilökohtaisesti kokisi toimivansa kuinka vilpittömästi tahansa, tosissaan asialleen antautuneena.'

[Leena]

Ostin kirjamessuilta Bonhoefferin kirjasen Yhteinen elämä. En ole päässyt siinä vielä kovin pitkälle. Suurimman vaikutuksen on tehnyt pyrkimys eroon tavoitteista tai unelmista ja keskittyminen arvostamaan Kristusta kirkkoineen ja seuraajineen nyt ja tässä.

'Joka rakastaa omaa kristillisen yhteisön haavekuvaansa enemmän kuin kristillistä yhteisöä itseään, siitä tulee kaiken kristillisen yhteyden hävittäjä, vaikka hän henkilökohtaisesti kokisi toimivansa kuinka vilpittömästi tahansa, tosissaan asialleen antautuneena.'

Hän sinkosi kerran kiukuspäissään:  "Jumala vihaa haaveilua". Ja tarkoitti tuommoista.

[Benkku]

Onko Bonhoefferista tullut Jumala?