Hei, olen uusi täällä, enkä tiedä, voiko minua lukea körtiksi. Toisaalta tällaiset kategorioinnit ovat kuitenkin aika löyhiä, joten antaa mennä.
En tiedä, kirjoitanko tämän oikealle alueelle, mutta tahdon tämän nyt johonkin kirjoittaa. Sellainen palo on - toivon, että herättää ajatuksia kertomaan sama- ja erimielisyydet.
Olen pitkään ollut kiinnostunut uskonasioista. Joskus olin ihan ateisti, lähinnä pohtimatta tarkemmin sellaisen merkitystä - enempi se oli sitä, kun rippikoulukokemus (johon suku pakotti) oli niin kauhea ja silleen. Sairastuttuani kohtalaisen vakavasti (ei siitä sen enempää) minulle jäi kosolti aikaa pohtia näitä asioita tarkemmin, ja sitten aloin miettiä toden teolla sitä, mitä kuoleman jälkeen sitten todella tapahtuu ja mikä on kaiken tarkoitus. Näitä toki pohdin edelleen, eikä täyttä varmuutta koskaan saa.
Ongelmallisena koen useatkin kristilliset piirit, sillä vierastan helvetillä "ihannointia" - en ole koskaan ymmärtänyt, miten kuoleva voi varsinaisesti tietää, ketkä pääsevät taivaaseen, ketkä joutuvat helvettiin ja niin edelleen. Enkä ymmärrä, mikä "hyvä uutinen" on siinä, että saattaa olla, että ihan tuosta noin vaan suuri osa ihmisistä palaa tulessa, joka osataan kuvailla hyvinkin visuaalisesti. Ja kuinka nämä ihmiset tuntuvat tästä kuvailusta ja pelottelusta nauttivan (ehkä se on oma pelästynyt näkemykseni, vilpittömiäkin he saattavat olla).
Mielestäni Raamattu ei kerro niin yksiselitteisesti, miten pelastutaan, kuin nämä usein kertovat. Mieleeni tulee muutamia keskenään ristiriitaisia kohtia, kuten että pelastus tarjotaan 1) uskon avulla, 2) uskon ja kasteen avulla, 3) pelkän kasteen, 4) uskon ja hyvien tekojen, 5) pelkkien hyvien tekojen, 6) yksin armosta, 7) perheenpään uskoessa yms. Eli ei kauhean selkeää.
Siispä mieleeni on juolahtanut, josko pelastus tarkoittaisi lähinnä jotakin muuta kuin sitä taivasta, jonne päästään vältyttyään helvetiltä, jonne taas joudutaan, jos ollaan pahoja paitsi että kaikki on pahoja paitsi että kaikki eivät ole paitsi että armostahan se vältetään paitsi että teot vaikuttavat paitsi että (lähinnä yritän tässä kuvastaa sitä, minkälaisen käsityksen pelastuksen ansaittavuudesta saa lukiessa joidenkin uskovien omaa käsitystään pelastuksesta - ei millään pahalla).
Enemmän näen tuonpuoleisen elämän luonnollisena jatkumona tämänpuoleiselle. Koska ihmisen elämä täällä on lähinnä sellaista, millaiseksi Jumala katsoo parhaaksi nähdä sen olevan, miksei myös tuonpuoleinen elämä olisi sellaista, kun Jumala katsoo parhaaksi? Eli olen oikeastaan löytänyt/löytämässä rauhan tälle ikuisesti kiistellylle asialle: minulle käy juuri niin kuin minulle kuuluu käydä. Tuo päätelmä koskee niin tuonpuoleista kuin tämänpuoleistakin.
Mitä tulee Jumalaan uskomiseen, teen tällä hetkellä yötyötä, jossa on vaara joutua konfliktiin uhkaavien ihmisten kanssa. Silloin ymmärtää, miten vähän ihmiset oikeastaan rukoilevat, ainakin minä. Olen vasta alkanut kunnolla rukoilla, kun pyydän suojelusta, että vuoro sujuisi hyvin ilman uhkaavia tai vaarallisia tilanteita, ja toki että muutenkin kaikki menisi putkeen. Usein unohdan kiittää sitä, että kaikki meni hyvin. Tämä viimeinen kappale liittyi aiheeseen aika vähän, mutta ajattelin josko se antaisi hieman aihetta myös ajatella.
Kiitän.