Yksi näkökulma ihmisen vieraantumiseen kirkosta on jatkuva muuttaminen (työn perässä) pitkin Suomea (vai maailmaa?). Itse olen pudonnut aktiivisesta seurakuntaelämästä karkkikauppameininkiin, joka on hyvin yleistä monen ystäväni ja tuttavani kohdalla. Kun on muuttanut monta kertaa paikkakunnalta toiselle, ei ole mihinkään rakentunut uutta kotiseurakuntaa. Käyn eri seurakuntien tilaisuuksissa ja napsin namipalat sieltä ja täältä. Haluaisin iskeä itseni kiinni nykyiseen seurakuntaan, mutta en tiedä olenko tälläkään paikkakunnalla enää kovin kauaa. Työ siirtyy ja pitäisi tehdä päätös, siirrynkö sen mukana. Olen monella tapaa juureton ja se näkyy myös seurakuntaelämässä. Meitä on paljon ja seurakunnilla on haaste tarjota muuttolinnuille joustavuutta, mutta samalla pysyvyyttä (siksi ajaksi, kun on kyseisen seurakunnan jäsen). Vaikka sanotaan, että seurakuntien tilaisuudet ovat kaikille avoimia, monesti ne on sisäpiirijuttuja, joihin on vaikea päästä mukaan. Se on ihan luonnollista, mutta kaltaiselleni harmillista. En ihmettele, että osa putoaa matkalla pois seurakunta- ja kirkkoyhteydestä ja tukeutuu vain uskoonsa.