Koko ajan vastapäivään, vaikka yritin räpytelläkin. Luulin että se johtui siitä että Lapissa opetettiin ennakoimaan säätä katsomalla miten päin pilvet - yläpilvet - on ja niihin päin alapilvet kiertää, siitä tietää, pitääkö laskea äkkiä alas tunturista. Kun päivän tuijottaa niska kenossa niin oppiihan tuon.
Muuten tuosta luovuudesta; kuulemma tuo aivolohkojen välistä kulkeva aivokurkiainen siinä se tekijä on, ei jokin aivolohkodominanssi. Muistaakseni viimeinen hypoteesi oli että jos on kovastio raskastekoinen, häiriöisi sisäistä dialogia aivolohkojen välillä, mutten ole seurannut sittemmin. Saattavat olla toista mieltä. Kirjallisen kyvyn kun pitäisi integroitua näkemiseen, näkemyksellisyyteen, symboliikkaan ja ihan vanhaa juttuahan on tuo että sävellajit aistitaan erivärisinä, kuka voimakkaammin kuka heikommin.
Se ei vielä edes tee hyvää säveltäjää, ei lisää musikaalisuuteenkaan mitään, että F-duuri on ruskea.Piste. Sillä voi tietty koloristi sitten kirjoittaa ruskeita lauluja... D-duurilla sinisenvihertäväntoukokuunvärisiä, ja se onkin pohjoismaisten säveltäjien yleisin "elegia" tai "idylli" tai mikä vain kevätjuttusävellaji.
Kuulin myös runo-opetuskurssilla että sana on jollekin jonkinvärinen - ei se olisi ihmeellistä, vokaalit ja konsonantithan ovat aika soivaa tavaraa.
