Heräsin tänään syystä tai toisesta valmiiksi vihaisena, ja sitten vielä silmiin osui tämä kirjoitusketju.
Minua on vaivannut körttiläisyyden "elitismi" parissakin merkityksessä.
Ensimmäisessä merkityksessä siinä, että joskus seuroissakävijän oletustusarvoinen puoluekanta on keskustalais-oikeistolainen, ja joskus peräti kahvipöydässä on ollut tuohon aatemaailmaan soveltuvaa propagandaa tarjolla. Minua ja puna-vihreitä-anarkisti-piraattipuoluelaisia seuratovereitani tuollainen vieraannuttaa.
Ongelmatonta ei ole sekään, että "keskivertokörtti" taitaa olla keskiluokkainen ja hyvätuloinen. Sitä voisi joskus miettiä, onko seuratuvan kynnys liian korkea köyhälle ja koulujakäymättömälle ja puheet joskus muotoiltu varakkaita akateemikoita varten. Pois kaikki oppineisuudella ja maallisella menestyksellä - rivien välissäkään - keekoilu!
Toisessa merkityksessä körttiläisyyden "elitismi" on minua risonut siinä, että omahyväinen sisäpiiriläisyys körttiläisyydessä joskus lyö yli. Se on minusta kamalaa ja irvokasta, kun vielä meikäläiset puhuvat "ystäväkansasta" ja "joukkoon rakastamisesta".
Siis syyllistyn tähän välillä itsekin. Herännäisyys on se oma herätysliike, johon kulttuurisesti olen kasvanut lapsena sisälle, ja jonka seurapuheet minut myöhemmin aikuisena nuoruuden panteismi/ateismi-vaiheen jälkeen kristityksi herättivät ja kirkkoon kiinnittivät. Niin kyllähän minä välillä puhua retostan siihen tyyliin että miten mahdottoman hyvä herännäisyys on liikkeenä ja körttiset ihmisinä ja miten ne toiset kristityt ovatkin niin kummallisia ja vääräoppisia ja sopimattomasti käyttäytyviä. Tuon piirteen koen omissa puheissani noloksi, ja toisten puheessa se pistää vihaksi.
Joku aika sitten olin körttiseuroissa, joissa pidettiin sietämättömän omahyväinen puhe. "Heränneet osaa kasvattaa lapsensa Herran kurissa ja nuhteessa, mutta kirkossakäymättömien ihmisten joukossa sitten on näitä yksinhuoltajia ja rikkinäisiä perheitä ja niistä lapsista tulee rikollisia." Odotin, että puhuja olisi katkaistu virrellä, mutta ei katkaistu, enkä sitten itsekään alkanut päälle veisata - olin vieraalla paikkakunnalla ja vähän niin kuin vieraana. Ei kehdannut. Olisinpa edes keksinyt jonkun hyvän kommenttivirren puheen jälkeen, mutta ei.
Vähempisanaistakin ylemmyydentuntoa olen todistanut. Eräs körttipuhuja heränneiden tilaisuudessa käännytti kerran vanhan mummon saattajineen pois kirkon penkistä (oikein kivahtaen että "hus!"). Mummo halusi istumaan parempien ihmisten penkkiin - likelle saarnatuolia paremmin kuullakseen. Mainitu körttipuhuja halusi varata kyseisen penkin körttisille kunniavieraille. Kunniavieraille paikan varaaminen nyt vielä hyväksyttäköön, mutta vanhus olisi kyllä pitänyt ystävällisesti ohjata jollekin muulle paikalle, eikä husia torjuvin kädenliikkein pois. Todennäköisesti tuossa oli kyse vain ajattelemattomuudesta ja luontaisesti tökeröstä käytöksestä, ei mistään harkitusta ja periaatteellisesta ilkeydestä, mutta minua suututtaa vieläkin kun muistan tuon tapauksen.
No, ei kaikki ole ihan päin helvettiä.
Tästä heikompien auttamisesta ei tietenkään ole kahta sanaa: nämä asiat mitataan teoissa, ja niitä varmasti on herännäisyydessä aivan liian vähän. Mutta olen kuullut kovia, hyviä sanoja seuroissa ja juhlilla tästä yhteiskunnasta ja sen jäätävästä kylmyydestä. Köyhyys ei ole väistämätöntä ja joskus, ehkä jopa usein, sen lievittäminen hyväntekeväisyydellä voi peittää sen pohjimmaisen hyväksynnän. Varmasti aina tulee olemaan niitä, jotka tässä ihmisen julmuudessa syrjäytyvät, mutta heidän määränsä ei ole vakio - eikä tätä yhteiskuntaa, joka reaalisesti arvostaa mobiilipelien suunnittelua enemmän kuin vaikka sairaanhoitoa, voi hyväksyä. Tässä mielessä uskon körttiläisyyden olevan oikealla puolella väittelyä vaikka itse toivoisinkin vielä radikaalimpaa, vielä kiivaampaa asennetta tätä kovaa, kylmää materialismia vastaan.
Juuri näin. Minäkin olen sentään joskus seurapuheissa kuullut niin suorasanaista puhetta riistoa ja vääryyttä vastaan köyhän ihmisen puolesta, että ihan kyyneleet on silmiin tullut.