Mutta kiva, kun on lähdetty tuosta, että on etsitty yhteiset asiat. Noin se varmaan toimii parhaiten. Eroista ei päästä varmaan koskaan yksimielisyyteen, mutta yhteistä voidaan aina löytää. Lopultahan meillä, helluntailaisilla, ortodokseilla, katolisilla ja muilla ovat uskon ydinasiat samat. Muodoissa ja toteutuksessa on eroja.
Televisiossa on meneillään mielenkiintoinen sarja inkvisitiosta. Siinä tulevatesille ne erot, jotka ovat ollet jo 1500-luvulla protestanttien ja katolisten välillä.
Tuhansia ehkä kymmeniätuhansia ihmisiä vangittiin, kidutettiin, tapettiin tai poltettiin vain sen takia, että olivat protestantteja, tai käännynnäisiä katolilaisia tai juutalaisia. Minua häiritsee katolisen kirkon osalta edelleen sellainen, että pyhimyksiksi on julistettu henkilöitä, jotka työkseen tapattivat "vääräuskoisia". Inkvisitio taannutti yhteiskuntien kehitystä vuosisatoja tapattamalla kaikkein kyvykkäimmät ja uudella tavalla ajattelevat ihmiset.
Uskonvainot eivät toki olleet keskiajalla ja uudellakaan ajalla harvinaisia, muttei sillä voi puolustella totalitaarista inkivisitiolaitosta. Mutta katolinen inkvisitiolaitos lienee ollut tehokkain organisaatio murhauttamaan ja tapattamaan ihmisiä, jos ei neuvostoliittoa ja natsi-Saksaa oteta huomioon.
Mielestäni katolinen kirkko on kollektiivisesti vastuussa inkvisition surmatöistä. Se on vastuussa myös keski- ja eteläamerikkalaisten intiaaniheimojen tuhoamisesta.
Katolinen kirkko ei ole hyväksynyt ehkäisyvälineitä vaikka valtaosa katolilaisista käyttää niitä. Ristiriita elämän ja kirkon välillä on syvä.