Aamuhartaus 27

[Pena]

Tiedämme liiankin hyvin, että kovin paljon on olemassa myös toisenhenkistä kristillisyyttä: kovaa ja vaativaa. Katsellaan vihaisin silmin toista: ellet ole kaikessa kanssani samaa mieltä, et ole ystäväni. Ellet jokaisessa opin kohdassa yhdy minun mielipiteisiini, et ole mikään todellinen kristitty. Jos elämäntapasi poikkeaa niistä normeista, jotka olen omaksunut ja joita noudatan, olet taatusti jumalaton, heräämätön, suruton. Minulla ei voi olla sinun kanssasi mitään tekemistä.
Tämä tällainen on vanhan aatamin kristillisyyttä, sitä samaa, joka asusti Jeesuksen ajan fariseusten sydämissä. Jeesus kuuli siinä kyykäärmeen kähinää, eikä salannut, miten ala-arvoisena hän tällaista uskonnollisuutta piti. Jeesus sanoi olevansa nöyrä ja hiljainen, ja kehoitti muita seuraamaan hänen esimerkkiään. Hän ihasteli kedon liljaa, joka kukkii ja tuoksuu autuaan tietämättömänä suloudestaan ja piti sellaista elämäntyyliä parempana kuin Salomon prameilevaa loistoa, siis omasta erinomaisuudestaan tietoista kristillisyyttä, joka on valmis nyrpistämään nenäänsä toisen vähäisille yrityksille.

Jaakko Haavio

[Pena]

Meiltä kristityiltä kysytään tänä riitaisena aikana rakkauden henkeä, joka sävyttää koko elämämme. Varmaan sellainen kristillisyys, oka ei kasaa taakkoja toisten kannettaviksi vaan mieluummin kantaa niitä, iloiten saamastaan Jumalan armosta, voi tasoittaa jopa vastakohdat eri ikäkausien välillä.

Jaakko Haavio

[Pena]

Vanha on mennyt.
Kanssas alan uutta.
Anna nyt voimaa, uupumattomuutta.
Kuulen jo äänesi kaikuvan
valossa aamun vaeltajalle.

SV 17:3*

Uusimpia tieteitä on ns futurologia. Se on tieteellisin perustein tapahtuvaa tulevaisuuden ennustamista. Niinkuin luonnontieteiden alalla syyn ja seurauksen lakia tutkien voidaan tehdä johtopäätöksiä, samoin kaikessa muussakin tapahtumisessa. Eilisessä ja kuluvassa päivässä on jo valmiina huominen, kunhan vain pystymme ottamaan varteen kaikki mukana vaikuttavat seikat. En tunne futrologiaa tieteenä, mutta tämän tapaisen käsityksen siitä olen saanut.
Mikäli futurologian harjoittaminen todella rakentuu tieteellisiin perusteisiin, on siitä iloittava. Täsmälliset ennusteet eri alojen tapahtumista ja asioiden kehittymisestä ovat tervetulleita kenelle tahansa.
Lienee kuitenkin niin, että mitään lopullisesti pätevää futurologiaa ei sittenkään voida harjoittaa. Inhimillisen erehtymisen vaara lienee tässä perin lähellä. Historian kulku ei ole koskaan ollut yllättävistä käänteistä vapaata. Ennusteita laadittaessa saattaa tietokoneeseen jäädä syöttämättä yksityiskohta, joka olisi ratkaisevasti tuottanut toisenlaisen lopputuloksen.
Eräs asia on meille kristityille kuitenkin ehdottoman varma, myös mitä tulee tulevaisuuden tapahtumiin: mitään ei tapahdu Jumalan sallimatta.

Jaakko Haavio

*197:4

[Pena]

Pinnallisesti ajatellen tätä vastaan kyllä voidaan väittää. Tapahtuuhan vuosien varrella kovin paljon sellaista, mikä on pahaa ja kohtuutonta. Ihmiselämää tuhoutuu, luonnonmullistukset hävittävät ihmiskätten aikaansaannoksia ja kaventavat elämän mahdollisuuksia ennestäänkin, ihmiskunta, tämä luomakunnan "kruunu" osoittautuu yhä uudelleen mielettömäksi jne. Ja kuitenkin - mitään ei tapahdu Jumalan sallimatta. Mahdollisesti juuri siinä, mikä nyt tuntuu kaikkein kovimmalta ja mielettömimmältä, on parhaillaan kypsymässä Jumalan tahdosta jotakin uutta, jotakin joka toteuttaa Jumalan hyviä tarkoituksia meidän parhaaksemme. Kristityn "futurologian" yhtälöissä on aina yksi yhteinen nimittäjä: Jumalan hyvä tahto. "Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat" Room 6:28.
Tapahtukoon mitä tahansa, mikään ei meitä voi erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on ilmoitetuu Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme.

Jaakko Haavio

[Pena]

Opeta veljenämme
jokaista pitämään
kaukana, lähellämme,
ken pyrkii pyhimpään,
niin ettei kukaan meistä
tuomitse ketään heistä
iskien veljeään.

SV 191:3*

Kansan uskomuksen mukaan järven jäähtyminen heinäkuun lopulla oli seurausta Jaakob Sebedeuksen pojan omituisesta tavasta heittää kylmä kivi veteen. Omien havaintojemme mukaan maailman monet nykyiset hallayöt ja jääkaudet ovat seurausta siitä, että ihmiset ja kokonaiset kansat pelkäävät, vihaavat ja kadehtivat toisiaan. Kivet lentävät: kovat, viekkaat, säälimättömät sanat putoilevat ja osuvat sydämiin. Korvaamattomia vahinkoja tapahtuu. Kestää kauan, ennen kuin kylmä sydän lämpiää.
Alkuperäisessä suomalaisessa saunassa ei ollut muuripataa. Vesi lämmitettiin ottamalla kiukaalta kuuma kivi, joka upotettiin vesikorvoon. Kivi purki lämpönsä veteen. Näitä lämmittäviä kiviä, "elviä" kiviä, kuten Raamattu sanoo, aikamme kaipaa. Tarvitsemme ihmisiä, joiden sydän on "palava", koska he ovat löytäneet Vapahtajansa ja hänen rakkaudessaan tulleet osallisiksi tulevan maailmanajan voimista. Tällaiset ihmiset säteilevät lämpöä hiljaisen tai äänekkään vihan täyttämään maailmaan.

Jaakko Haavio

*183:3

[Pena]

Suo, Jeesus, hellä mieli
ja ystäväisi kieli
alati ollaksemme
lohduksi toisillemme.

Pois ota mestarointi
ja tuomitseva sointi
minunkin äänestäni
ylhäinen Ystäväni.

On väsynyttä monta,
heikkoa, toivotonta,
ihmisten sanat kovat
kun heitä lyöneet ovat.

Lohduttajamme hyvä,
suo rauha enentyvä,
sen virrata suo meihin
ja meistä uupuneihin.

SV 183*

Olen lukenut psalmia 118. Se on kiitos- ja juhlavirsi. Sitä lukiessani en voi vättää ajatusta: tuona kaukaisena aikana, jolloin tämä runo syntyi, ei ollut sen helpompaa kuin nykyisinkään hoitaa sananpalvelijan tehtäviä. Miksi muuten kirjoittaja olisi keskelle ihanaa ylistyslaulua sijoittanut kummallisen maininnan: "Niinkuin mehläiset he minua piirittävät" Ps 118:12. Silloinkin ilmeisesti oli, ei vain harrasta kirkkokansaa, vaan myöskin pisteliäitä arvostelijoita.
Lapsuudessani kotonani oli mehiläisiä. Isäni hoiti niitä. Kun mehiläiset parveilivat, ne olivat hoitajalleen vihaisia. Ne ahdistivat ja pistivät säälimättä. Eräänä sunnuntaiaamuna, kun isäni oli mentävä kirkkoon saarnaamaan, hänen kasvonsa olivat niin pöhöttyneet, että hänen oli vaikea nähdä eteensä.
Tuntuu toisinaan siltä, kuin me kirkon miehet nykyisin olemme keskellä äkäistä mehiläisparvea. Varsinkin puheitamme arvostellaan ankarasti.
Kun isäni hoiti mehiläisiään hän yritti karkottaa niitä kimpustaan puhaltelemalla piipusta savua niiden silmille. Se oli kuitenkin heikonlainen keino. Parempi oli liikkua rauhallisesti ja määrätietoisesti pistoista piittaamatta.
Luulen, että tässä on meille jotakin oppimista. Vuosituhansien takainen veljemme neuvoo: "Ahdistuksessani minä huusin Herraa, Herra vastasi minulle ja asetti minut avaraan paikkaan. Herra on minun puolellani, en minä pelkää; mitä voisivat ihmiset minulle tehdä?" Ps 118:5,6. Jos tuomme esiin evankeliumin hyvät uutiset, yksinkertaisesti, Raamatun totuutta noudattaen, ei meidän tarvitse pelätä eikä olla huolissamme ainakaan omaan persoonaamme kohdistetusta arvostelusta. Ottakaamme arvostelusta oppia.

Jaakko Haavio

*180

[Pena]

Ja vielä pyydän; estä eksymästä,
ja kevytmielisesti elämästä,
tee vaelluksestani nuhteeton.
Suo usko altis, teeskentelemätön.
Maan matkalta vie kotiin, väsymätön.
Tie outo on.

SV 132:5*

Ovikellomme soi. Katsoin kelloa: se oli neljä yöllä. Nousin vuoteesta ja menin avaamaan. "Ole varovainen", neuvoi vaimo. Ovemme takana seisoi nuori tyttö, viisi-kuusitoistavuotias. Hän pyysi anteeksi, että häiritsi ja kysyi tietä Nummenmäelle. Neuvoin tien, ja hän lähti reippaasti kävelemään näyttämääni suuntaan.
Kuka? Mistä? Minne? Makasimme pitkään valveilla ja pohdimme tytön salaperäistä kohtaloa. Tyttö oli mennyt menojaan, eikä meillä ollut vähäistäkään mahdollisuutta enää päästä selville hänestä tai auttaa häntä mikäli apua tarvitsi yli sen, mitä oli pyytänyt ja saanut.
Kuka? Mistä? Minne? Tytön kohtalo laajeni tajunnassani hitaasti ihmsen kohtaloksi yleensä ja vihdoin koko ihmiskunnan kohtaloksi. Keitä olemme? Mistä tulemme? Minne olemme menossa?
Näitä kysymyksiä ei voi ratkaista ilman Jumala-uskoa. Vastausta ei näihin löydy ilman Pyhää Ilmoitusta.

Jaakko Haavio

*ei 2018 Siionin virsissä

[Riitta-mummi]

Nuorisotyönohjaaja Mauno Nivala Lahdesta pohtii omaelämäkerrallisen hartaussarjansa viidennessä osassa musiikin merkitystä elämässään ja työssään sekä myös nuoruutensa oppimisvaikeuksiin liittynyttä häpeää.


https://areena.yle.fi/1-74115003

[Pena]

Tullut olet taivahasta.
Eikö siis tee mielesi
jälleen kotimaahasi?

Tämä virren ajatus ei aivan täsmää. Emme ole tulleet taivaasta tänne. Mormoonit opettavat niin. Me Kristityt uskomme, että Jumala on meidät luonut käyttäen omia vanhempiamme työtovereinaan. Ja kun olemme Jumalan luomia ja Herramme ja Vapahtajamme Kristuksen lunastamia, liikkuvat sydämessämme Pyhän Hengen voimavaikutukset ja vetävät meitä kohti Jumalaa ja sitä kirkkautta, jossa hän asuu.

Jaakko Haavio

[Pena]

Kuka? Mistä? Minne? Ihminen voi erehtyä suunnasta. Ihminen voi eksyäkin. Raamatun tuhlaajapoika ei ollut ainoa, joka on joutunut kovin kauas Isän kodista. Mutta aina sopii kysyä tietä. Ehkä löytyy joku, joka ystävällisesti neuvoo. Tosiasia kuitenkin on, että vasta sitten, kun saamme otsaamme uuden nimen, jota ei tiedä kukaan muu kuin antaja ja saaja (Ilm 19:12*) - taivaan kirkkaudessa - lopullisesti pääsemme selville, keitä olemme ja mistä tulimme.

Jaakko Haavio

*Hänen silmänsä olivat kuin tulen liekit, hänellä oli päässään monta kruunua, ja häneen oli kirjoitettu nimi, jota ei tunne kukaan muu kuin hän itse.

[Pena]

Synnin soraäänet soivat
sielussamme yhtenään.
Mitäpä ne muuta voivat
tällaisissa tehdäkään?

SV 16:3*

Lapsuudestani muistan kirjasen, jonka nimenä oli "Sibyllan ennustuskirja". En enää muista kirjasen juonta, jotakin yksityisiä säkeitä vain. Siinä puhuttiin mm "Aadamin hirrestä" (ilmeisesti hyvän- ja pahantiedon puusta), jota sittemmin yritettiin sovittaa Jerusalemin temppelin rakennuspuuksi. Mutta se hirsi oli: "välist liian lyhyt, välist pitkä, välist väärä". Se ei sopinut tarkoitukseen.
Sibyllan vanha ennustuskirja palautui mieleeni seuratessani eräiden ihmisten tapaa käyttäytyä - vai käyttäytyisinkö toisinaan itsekin samalla tavoin?
On niitä, joiden tuntuu olevan mahdotonta sopeutua elämään yhdessä toisten kanssa. Heillä on jatkuasti moitteita toisia vastaan. He ovat alati tyytymättömiä osaansa, vaikka kaiken järjen nimessä siihen ei näytä olevan mitään syytä. Kun tällainen ammattityytymätön, itsekeskeinen ihminen, joutuu esim. seuramatkalle muiden kanssa, pulputtaa hän jatkuvasti ikävää makua kaikkeen. Hän on kuin Aadamin hirsi, joka on sopimaton yhteiseen taloon. Hän kuvittelee, että koko matka on järjestetty vain hänen oikkujensa toteuttamiseksi.
Yhteisellä elämänmatkallamme tarvitsemme kykyä sovittautua muiden mukaan. "Joka on muita suurempi, on muita pienempi", sanoo Bereshit Rabba**.
Ehkä voimme silti kärsiä keskuudessamme vääriäkin hirsiä, kun muistamme, mitä Vapahtaja kärsi meidän takiamme. Sibyllan ennustuskirjan mukaan Aadamin hirrestä lopulta tehtiin Kristuksen risti. Siksi se soveltui.

Jaakko Haavio

*198:3

**Genesis (tai Bereshit) Rabbah on uskonnollinen teksti juutalaisuuden klassisen ajanjakson ajalta, luultavasti kirjoitettu välillä 300-500 jKr., johon on lisätty joitain myöhempiä lisäyksiä.

[Riitta-mummi]

Olipa oivallinen kuvaus . Moni tuntee tyypin.

Kuinka hieno vertaus että tästä pihkaisesta ja pahkaisesta hirrestä saatiin Kristuksen risti aikaan.

Miten se piikikäs mies, Paavo Ruotsalainen huokaa Viimeisiää kiusauksissa:

Pääsimpä sentään  tai kelpasimpa kuitenkin !

[Pena]

Vie meidät, Herra, taisteluun
ja rohkeutta anna,
niin että sydämen ja suun
käyttöösi voimme panna.
Sinua aina tunnustaa
ja käydä sotaa oikeaa
ylhäältä anna voima.

SV 192:1*

Erinäisistä seikoista päätellen on vanhoja kivikirkkojamme aikoinaan käytetty paitsi niiden varsinaiseen tarkoitukseen jumalanpalvelushuoneina myös puolustustarkoituksiin. Niinpä tapaamme joissakin kirkoissa kummallisen viiston ikkunasyvennksen. Ikkuna on perin soukka, mutta se on ollut mainio tähystyspaikka. Sen viistosta aukosta on voitu pitää silmällä kirkon ainoaa sisäänpääsytietä, asehuoneen ovea. Rosvoretkien ja rauhattomuuksien aikana tämä oli kylläkin tarpeellista. Puolustajien rohkaisemiseksi oli ikkunan pieliin vielä maalattu pyhimysten kuvia, ehkä Pyhä Sebastian, kuten Rymättylän kirkossa, monta nuolenhaavaa ruumiissaan.
Keväällä kahdeksantoista Messukylän kirkontornissa oli konekivääri. Valkoisten puolella taistellut mies ihmetteli, että hänen piti ampua kirkontornia. Onneksi ne ajat ovat olleet ja menneet. Kirkko ei enää ole linnoitus.
Kirkko ei todellakaan ole linnoitus, ei siinäkään mielessä, että me, Herran kansa, linnoittautuisimme sinne paksujen muurien suojaan pahaa maailmaa pakoon. Kirkko on ollut jo kauan "avoinna korjauksia varten". Kirkkoa on "ammuttukin" melkoisilla panoksilla. Ehkä joitakin epäkelpoja kiviä on irronnut, laastia varissut ja koristeita vaurioitunut. Mutta: "Vanha on kirkko paikoillaan, seisoo se uhmaten aikaa". Kirkon perusta on kestänyt ja tulee kestämään.
Kristillinen kirkko on keskuudessamme Jumalan valtakunnan tukikohta nykyisen maailmanajan keskellä. Sen tehtävänä on kuuluttaa kaikelle maailmalle voiton sanomaa Kristuksesta, maailman Vapahtajasta. Minkäänlaiseen tappiomielialaan ei ole aihetta. Kirkon ulkonaiset rakenteet voivat vaihdella. Ne tulevat ilmeisesti nopeassa tahdissa muuttumaan. Mutta sovituksen sana, jonka julistaminen on kirkon tehtävä, elää ja voittaa.

Jaakko Haavio

*156:1

[Riitta-mummi]

  VK 923    https://www.youtube.com/watch?v=03WyrSa6Vzo

1.
Silmäni aukaise, Jumalani.
Kaikki muu turhaa on rinnallasi.
Aamulla noustessa vierelle jää.
Liekkisi loistaa, kun yö hämärtää.

2.
Viisauden lähde, vie viisauteen.
Tietäni ohjaa, kun matkaani teen.
Luottaa voin Isäni rakkauteen.
Kätkeydyn suojaasi turvalliseen.

3.
Yksin en pystyisi taistelemaan.
Voiman ja viisauden sinulta saan.
Heikkojen auttaja voittamaton,
ainoa toivoni sinussa on.

4.
Valta ja suosio jää päälle maan.
Perinnön taivaassa sinulta saan.
Aarteeni kallein nyt luonasi on.
Lahjoitat rauhan ja tuot sovinnon.

5.
Oi kirkkain aurinko, ihmeellinen!
Valaista täällä jo voit sydämen.
Silmäni aukaise, osoita tie.
Luoksesi taivaaseen perille vie.