Loppukädessä näitä lakeja edistetään demokraattisesti valitun hallituksen ohjelman suurten tavoitteiden saavuttamiseksi. Haluamme pelastaa hyvinvointivaltion. Emme kykene rahoittamaan suomalaisten palveluita ilman talouden tasapainottamista ja velkaantumisen kääntämistä.
Tämä on katkelma Iltalehden yllä mainitusta uutisesta. Lainaus on Henrik Wickströmin sanoista. Tämähän on tyypillistä tämän hallituspuolueiden sanankäyttöä. Eduskunta säätää kuitenkin lakeja maan etua ajatellen eikä hallitusohjelmia toteuttaakseen. Valtiopäivät ei ole hallituksen leimasin. Demokratia ei pääty vaalitulokseen vaan sen toteuttaminen jatkuu valiokuntatyössäkin, oli se sitten miten hankalaa ja aikaavievää tahansa.
Miten eduskunnan valiokuntaa tulee johtaa?
Valiokunnan tulee ilman aiheetonta viivytystä käsitellä sinne lähetetyt asiat ja antaa niistä asian laadun mukaisesti mietintö täysistunnolle tai lausunto toiselle valiokunnalle. Noin sanotaan eduskunnan työjärjestyksen 34 §:ssä.
Neliraajajarruttaja Krista`kovat piippuun`Kiuru riitelee ja estää hallituksen hyvien hankkeiden etenemisen eikä tämä ole ensimmäinen kerta. Vuonna 2018 Kiurun toiminta johti kanteluun eduskunnan puhemiesneuvostolle.
Vuonna 2015 vihreiden entinen kansanedustaja ja ex-ministeri Osmo Soinivaara muistelmakirjassaan “Jäähyväiset eduskunnalle” kirjoitti Krista Kiurun 2011-2015 ministeriajasta paljon kertovan kuvauksen:
“Neliraajajarrutus ei ollut hallituksessa vain erityisavustajien tehtävä. Suoranaista raivoa herätti muissa puolueissa ministeri Krista Kiurun tapa jarruttaa ja jumiuttaa kaikkea päätöksentekoa. Joku luonnehtikin asiaa niin, että harvoin on yksi henkilö pystynyt aiheuttamaan niin paljon vahinkoa kolmessa eri ministeriössä kuin jääräpäisenä pidetty Kiuru”.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan työ on hallituspuolueiden edustajien lisäksi ottanut koville myös puheenjohtaja Kiurun puoluetoveri Ville Meriselle.

Sote-valiokunnan kokouksessa ”täysi kaaos” – varapuheenjohtaja syyttää Kiurua viivyttämisestä
https://yle.fi/a/74-20061967Sote-valiokunnan keskustalaiset kannelleet puheenjohtaja Krista Kiurusta puhemiesneuvostoon, Kiuru puolustautuu Facebookissa: "Sama virsi on jatkunut läpi kevään"
https://yle.fi/a/3-10292830Jäähyväiset eduskunnalle tuli painosta.
https://www.soininvaara.fi/2015/02/26/jaahyvaiset-eduskunnalle-tuli-painosta/Ville Merinen avautuu kohuvaliokunnan työstä: ”Me ei haluta mennä sinne”
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010033237.html