Onnittelemme uudesta koneesta itseämme.
Halmittaa vuan, ku en saa vanhan pasianssin tuloksia esiin. Vuosia kerrytin. Nyt alettava nollasta! Vielä elätän toivoa, että joku nettinikkari jossakin joskus pystyisi kaivamaan entisen pasianssini päivänvaloon ja voisin jatkaa siitä, mihin vanhalla koneella pääsin. Kyllähän se siellä jossakin nettitaivaassa on, niin uskon. Vanhana partiolaisena saan todeta: "Kun usko puhdas säihkyvä on, vuoret siirtää voin, tää sielun varmuus horjumaton ain sankareita loi. Kun uskos hyvään oikeaan ain syttyy uudestaan, käy joukkohon, ei milloinkaan horjuttaa sua esteet saa." Näin ne kuudenkymmenen vuoden takaiset sanat pysyvät ja elävät. Mikäs on ollessa kun muisti pelaa. Tosin lähimuistikin saisi toimia.
Näin on päästy taas uuteen aamuun. Pieni lentsu vaivaa, ja ehdin jo päättää, etten mene Katupappilan makkaranuotiolle. Mutta auringon noustua mielialani kohentui, joten eiköhän tästä ...
On se jännä, että mielessä pyörii kirjoittaa vaikka mitä, mutta kun on koneella, pää on tyhjä - tai melkein tyhjä, vain pari ajatusta ehdin kirjoittaa ja se on siinä.
No ei voi mittää. Antaa olla. Palaan. Toivottavasti, ja miksen. Täytyyhän täällä jonkun käydä - on käynytkin, en minä sitä. Mutta välillä ei ketään, että on tullut mieleen, joko tää ol täsä. Olkoonkin keinohengitystä, kengitystä kumminkin.
Vielä täältä noustaan uuteen aamuun, kirkkaaseen päivän, joka sitten taas vaipuu lempeään iltaan ja yön lepoon "monen kuun kiertäessä".
Mitähän tämä vanheneminen oikeastaan kaiken kaikkiaan on loppujen lopuksi ja ennen pitkää pohjimmiltaan todella? Nykykokemukseni on, että ... no ... kuten kaikilla, esimerkiksi että elinpiiri supistuu ja syvenee. Kunnes ... ?! Mielenkiinto voisi säilyä. Kivut saattaisivat sitä vähentää.
