Irja Laine
Senja Surakan vuosisata-Leipää, hihkaisi Anni ja ojensi pienen kätensä pyytävästi kohti pappia, kun isä Pekka lähti keskelle lattiaa nostetulta analogilta ja pyyhälsi kohti alttaria.
Senja ymmärsi hyvin, mitä lapsenlapsi tarkoitti. Tämä oli koko kaksivuotisen elämänsä ajan tottunut mummolassa vieraillessaan käymään liturgiassa tässä rukoushuoneessa ja osallistumaan myös ehtoolliseen. Mistäpä pieni vielä tietäisi, ettei Andreas Kreetalaisen katumuskaanonia luettaessa ehtoollista jaettaisi eikä antidoria tarjottaisi.
Senjan silmiä kuumotti. Hyvä, etteivät ilon kyyneleet alkaneet valua poskille.
Lapsi oli oikean polun päässä!
-Elämän leipää, hengen ravintoa olen minäkin saanut nauttia tässä seurakunnassa jo seitsemänkymmentä vuotta ja vanhempani sitä ennen. Kai tämä on jotain merkinnyt minun lapsillenikin, koskapa tuovat vuorostaan pienokaisensa kirkkoon.
Näitä miettiessään Senja kadotti otteen katumuskaanonista ja hänen ajatuksensa siirtyivät isään, Petter Surakkaan, joka palveli rukoushuoneenisäntänä vuosikausia. Isällä oli tapana joskus kehaista, että vuosisata Taipaleella alkoi pettereitten merkissä, sillä 1900-luvun ensimmäisen kirkkoraadin kuudesta jäsenestä neljä oli ristitty apostoli Pietarin mukaan Petteriksi: Lasaroff, Ratilainen, Pajarinen ja Karpoff. Ne kaksi muuta olivat Ivan Lasaroff ja Simo Piiroinen. Isä Petter itse ei ollut vielä tuolloin mukana.
Sukunsa välityksellä Senja tunsi seurakuntansa historian vuosisadan vaihteeseen ja kauemmaksikin taakse päin. Itse hän oli kokenut tästä meneillään olevasta sataluvusta seitsemänkymmentä vuotta. Pikku Annin mukana hänen ajatuksensa ylsivät jo seuraavalle tuhatluvulle saakka. Senja Surakan vuosisata! Neljännes Taipaleen seurakunnan koko pitkästä historiasta! Senja tunsi omanarvontunnon oikein pörhistävän olemustaan. Sitten vaatimattomuus ja huumorintaju kuitenkin voittivat ja hän palasi nöyrästi kuuntelemaan katumuskaanonin syvällisiä ajatuksia.
(Kirjasta Taipaleen ortodoksinen seurakunta 400 vuotta, painettu 1991)
Taipaleen seurakunnan ikä lasketaan vuodesta 1589, jolloin Liperin kappeli ensimmäisen kerran mainitaan ruotsalaisissa veroluetteloissa, mutta perustamisvaihe on jäänyt historian hämärään, koska 1500-luvulla asiakirjoja on puutteellisesti. 1600- ja 1700-luvuilla alueella oli myrskyisät ajat Venäjän ja Ruotsin sotiessa vähän väliä ja alkuperäinen ortodoksinen väestö pakeni Venäjälle ja tyhjiin taloihin muutti lutherilaista väestöä Savosta. Savolaisten ja karjalaisten väli alkoivat parantua vasta 1800-luvulla. Mm. oma sukuni isän puolelta tuli Polvijärvelle juuri noina aikoina. Taipaleen ortodoksinen srk kattaa nykyisin Liperin, Polvijärven, Outokummun ortodoksit ja Nurmeksen kappeliseurakunnan ja siihen kuuluvat Juuan ja Rautavaaran ortodoksit. Kirja on minulle erittäin mielenkiintoista luettavaa ja palaan siihen tuon tuostakin. Tietysti asiasta osattomille mielenkiintoa ei niinkään kerry, mutta koettakaa jaksaa ja kärsiä
