Kirjoittaja Aihe: Körttien käsistä karannut komea körttitalo  (Luettu 13598 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Kalistaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2575
Vs: Körttien käsistä karannut komea körttitalo
« Vastaus #15 : 28.10.22 - klo:13:38 »
Toivon, että iltahuuto ei olisi vielä ajankohtainen tälle seuraliikkeelle. Joensuun vähäiselle kävijämäärälle oli ainakin yksi syy: helleaalto. Ensi kesänä olemme taas veisaajien ydinalueella, että katsokaamme sen juhlan kävijämäärää.

On kyllä niin, että Kalistaja on toimittajayhteyksiensä vuoksi enemmän asioista perillä kuin minä. Tahdon ajatella ns positiivisesti asioistamme. Omassa elämässäni jäin yhden hautakummun ääreen liian pitkäksi aikaa. En siitä sitten selvinnyt. Olen puolankalainen monissa oman elämäni asioissa.

1944. No nyt säpsähdin.   ....puolankalainen.... oma-asiaisen pessimismin ja/vai syntymäpaikan ansiosta sinulla?  No. Olenhan minä toki tuonut geneettistä ( ja jonkun aikaa myös asuinpaikan suhteen konkreettista) eteläpohjalaisuuttani täällä julki ehken enemmän kuin "laki sallii", mutta paljastettakoon ja tunnustettakoon, että viininpunakantisessa passissani lukee syntymäkotikuntani kohdalla Paltamo. Kainuuta siis se. :kahvi:

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18465
Vs: Körttien käsistä karannut komea körttitalo
« Vastaus #16 : 28.10.22 - klo:17:18 »

Joo, Puolanka on pessimistien pitäjä. Näin todistaa muistini mukaan kyltti po pitäjän keskustassa ja samaa sanoi ex-pääministerikin, että pessimisti ei pety.

Ajelin syyslomallani Puolangan vaarojen maisemissa ja nyt en kuolemaksenikaan muista, että missä yhteydessä sana pessisimi näkyi maalikylässä Puolangan keskustassa.

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4784
Vs: Körttien käsistä karannut komea körttitalo
« Vastaus #17 : 09.11.22 - klo:14:10 »
Talo vaati mittavan remontin. Nyt uusi omistaja on ammattitaitoisesti sen nikkaroinut hyvään kuntoon ja uutta toimintaa varten.
Peruskorjaus on edennyt osittain pintakäsittelyihin, joita videolla käydään lävitse. Muun muassa munatemperamaali, marmorointi, tammiootraus ja roiskemaalaus ovat esillä.  :eusa_pray:

Lähde

Kosolan talo, peruskorjaus kevät 2022  https://www.youtube.com/watch?v=Gk2l4MmVuV0

Poissa öppiäinen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 6310
Mä mitään usko... kunhan kysyn vaan.

Poissa Kalistaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2575
Vs: Körttien käsistä karannut komea körttitalo
« Vastaus #19 : 24.11.22 - klo:14:34 »

      Körttitalo hajosi kuin korttitalo.

      Noin niin kuin kuvaannollisesti, sillä onhan itse talo yhä pystyssä, tuo muinoin niin komea ja merkittävä  körttitalo. Sillä vaan on uudet isännät körttiläisten ( H-Y ) joutuessa poistumaan talosta.

     Herättäjän taloa markkinoidaan nyt nimellä Kosolan talo.

     Ensimmäisenä adventtina talossa järjestetään muistoseurat. :icon_eek:

     Jotenkin irvokasta tai ainakin kummallista on mielestäni siinä, että talo järjestää tuon mainitsemani adventtipahtuman H-Y:n Lapuan paikallisosaston kanssa. Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan ilmoituksissa - viikko sitten - paikkakunnan päälehdessä oli myös maininta Kosolan talon kievariseuroista.

     Talo meni, mutta virsiä vaan veisataan.

     Luulisi Lapuan paikallisosastoa surettavan talon kohtalo. Vai onko enää millään väliä? :kahvi: :icon_eek:

 

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21985
Vs: Körttien käsistä karannut komea körttitalo
« Vastaus #20 : 24.11.22 - klo:14:43 »
Ei kai talon kohtalossa ole mitään suremista. Hyviin käsiin se tietääkseni päätyi. Olisiko yhdistyksellä ollut varoja siitä huolehtimiseen?

Poissa Kalistaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2575
Vs: Körttien käsistä karannut komea körttitalo
« Vastaus #21 : 24.11.22 - klo:14:55 »
Ei kai talon kohtalossa ole mitään suremista. Hyviin käsiin se tietääkseni päätyi. Olisiko yhdistyksellä ollut varoja siitä huolehtimiseen?

   Talon kohtalo ja kaikki sen ympärillä kertoo herännäisyyden eli körttiläisyyden nykyisestä tilasta. Se ei kovin hyvä ole. Meissä ei ole enää ytyä. Ei meissä tavan körttiläisissä, eikä palkatuissa. Siksi talo meni.  Seuroissa ei enää ole väkeä kuten ennen. Joensuun herättäjäjuhlilla oli vähänlaisesti väkeä. Ei Joensuun juhlien vähäväkisyys mistään auringosta johtunut, kuten täällä(kin) on pohdittu. Etenkin 20-50 -vuotiaita oli äskeisen kesän herättäjuhlilla selkeästi vähemmän kuin mitä monilla juhlilla aiemmin. Sen havaitsin Joensuussa konkreettisesti kun keikkatyöni puolesta etsin haastateltavia.

   Se ei suinkaan ole surkeaa, että Pena jaksaa. Hän kantaa/kantanee aidosti huolta herännäisyyden tilasta. Penan aforismit ovat useammin kuin toisinaan olleet kelvokkaita. Pena pystyy myös veisaamaan. :kahvi: :icon_eek:

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21985
Vs: Körttien käsistä karannut komea körttitalo
« Vastaus #22 : 24.11.22 - klo:16:09 »
Suret siis herännäisyyden kohtaloa etkä Kosolan talon.

Poissa Kalistaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2575
Vs: Körttien käsistä karannut komea körttitalo
« Vastaus #23 : 24.11.22 - klo:16:11 »
Suret siis herännäisyyden kohtaloa etkä Kosolan talon.

 Kummankin. Ihmettelen, että et ole älynnyt sitä tätä ketjua lukiessasi. Tai sitten menit/ajauduit syystä tai toisesta sivuraiteelle. :kahvi:

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21985
Vs: Körttien käsistä karannut komea körttitalo
« Vastaus #24 : 24.11.22 - klo:20:53 »
Kummankin. Ihmettelen, että et ole älynnyt sitä tätä ketjua lukiessasi.

Olethan ilmaissut huolesi herännäisyydestä ennenkin. Nyt vain heijastat sen tähän taloon. Eihän sitä näytä mikään uhkaavan.

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10375
Vs: Körttien käsistä karannut komea körttitalo
« Vastaus #25 : 25.11.22 - klo:04:06 »

   Ostamma talon.

Tervetuloa talkoisiin Vaasaan! Herättäjäjuhlat rakennetaan yhdessä toimien. Juhlien onnistumiseksi tarvitsemme n. 1000 talkoolaista eri tehtäviin. Sellaisia ovat muun muassa juhla-alueen rakentaminen ja purkaminen, kahvioiden ja grillien toiminta, liiken ...

https://herattajajuhlat.fi/talkoot2024

Poissa Mauno

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 758
Vs: Körttien käsistä karannut komea körttitalo
« Vastaus #26 : 25.11.22 - klo:06:25 »
Eihän se herännäisyyden tila ole häävi, mutta ei minun kokemukseni mukaan myöskään toivoton.

Minä olen onnellinen ja hyvällä mielellä, kun Kosolan talossa järjestetään seurat ja veisataan. Minä olen toivonutkin, että siellä pidettäisiin seurat ja olen ajatellut, että olisivat uuden isännän järjestämät tupaantuliaisseurat. Se on monien  heränneiden hyvä, vanha tapa siunata uusi tupa käyttöön.

Tuo Kalistan nimittäminen ne seurat muistoseuroiksi oli minulle uusi ja loukkaavakin sanonta. Varmaan vanhaakin muistellaan, mutta tulisi elää myös tässä ajassa ja rukoilla, veisata Jumslan hyvää varjelusta ja Kristuksen läsnäoloa myös edessä oleviin aikoihin.

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10375
Vs: Körttien käsistä karannut komea körttitalo
« Vastaus #27 : 25.11.22 - klo:07:47 »
   Ymmärrän Kalistajan lukkarinrakkauden. Taaperrettuaan - miltei - Kosolan tanhuvilla, herännäisyyteen likeisesti kuuluvassa paikassa toki mieli on nyt alakuloinen rakkaan maamerkin siirryttyä vieraalle.


Tervetuloa talkoisiin Vaasaan! Herättäjäjuhlat rakennetaan yhdessä toimien. Juhlien onnistumiseksi tarvitsemme n. 1000 talkoolaista eri tehtäviin. Sellaisia ovat muun muassa juhla-alueen rakentaminen ja purkaminen, kahvioiden ja grillien toiminta, liiken ...

https://herattajajuhlat.fi/talkoot2024

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33647
Vs: Körttien käsistä karannut komea körttitalo
« Vastaus #28 : 25.11.22 - klo:08:18 »
Karjalan evakkona ymmärrän ajatuksen. Tärkeimpänä kuin rakennuksia, Aholansaartakin, pidän kuitenkin  uskon tapaa heränneillä. Elä, ja anna toistenkin elää. Jumala säätää, Jumala päättää.

Rakkautta veljet elämäänne !    :054:

Riitta-m  Johanneksentytär
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Kalistaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2575
Vs: Körttien käsistä karannut komea körttitalo
« Vastaus #29 : 25.11.22 - klo:12:27 »
Eihän se herännäisyyden tila ole häävi, mutta ei minun kokemukseni mukaan myöskään toivoton.

Minä olen onnellinen ja hyvällä mielellä, kun Kosolan talossa järjestetään seurat ja veisataan. Minä olen toivonutkin, että siellä pidettäisiin seurat ja olen ajatellut, että olisivat uuden isännän järjestämät tupaantuliaisseurat. Se on monien  heränneiden hyvä, vanha tapa siunata uusi tupa käyttöön.

Tuo Kalistan nimittäminen ne seurat muistoseuroiksi oli minulle uusi ja loukkaavakin sanonta. Varmaan vanhaakin muistellaan, mutta tulisi elää myös tässä ajassa ja rukoilla, veisata Jumslan hyvää varjelusta ja Kristuksen läsnäoloa myös edessä oleviin aikoihin.

Mauno! Olisi ällistyttävää jos heränneiden käsistä ikävästi karanneella Kosolan talossa ei nyt adventtina muisteltaisi sitä aikaa kun talo oli Herättäjän: uutterien ja osaavien miesten 1940-luvulta noin vuoteen 2019. Siis minulle nuo Kosolan talon adventtiseurat ainakin ovat muistoseurat - tosin olen seuroissa etänä, telepaattisesti ja ilman tietokonetta/puhelinta. Tällä tietoa en milloinkaan jalallani/jaloillani astu Kosolan kievariin.  :kahvi: