Törmäsin Woodvorthin (?) runoon, jossa ilmaistaan minulle tärkein, se, mitä olen ajatellut, käännyimme tai tulimme uskoon tai heräsimme niin entä sitten? M i h i n me heräämme tai mitä muuta hyvänsä?
Olen jo kertonut kuinka kuulin saarnan "uskoontulosta" ja odotin, että pastori oli hyvästellyt kaikki vähät sanankuulijat, ja sitten kysyin olisiko hänellä kaksi minuuttia minulle, no tottahan.
Entä sitten, kysyin.
Miten niin, hän kysyi.
Siis, mitä sitten kun on tultu uskoon?
Hän punastui, sai vedet silm insä, tämä on totta, ja änkytti: E-e-ei mitään. Ja selitti ettei useasti saarnaa uskoontulosta.
En muista pitemmälle, en olisi osannut kuitenkaan mestaroida muuten m utta niin kai sanoin että minua vain mietityttää se että elämähän kai jatkuu.
........................
Jossain kohtaa tulin kohti ajatusta, että tuollaisia elämyksiä kaiketi monella on, se merkitsee mahdollisesti käännekohtaa elämässä, mutta minne?
Kohti Kristuksen seuraamista.
Oli surkea olo sillä en ole seurannut.
.............................
TÄmä ilmaisee parhaiten (tähän saakka) mitä ajattelen:
Vain sielun pelastusta taivaalta ken kysyy
ei määrään pääse, tiellä vaikka pysyy.
Vaan sen ken rqkastaa, jos kulkeekin hän harhaan
Jumala johtaa taivaan yrttitarhaan.
