En ole itse lukenut kumpaakaan, mutta Päätalo kuulostaisi houkuttelevammalta. On käytännön elämää, kun taas käsittääkseni Waltari liikkuu osassa tuotannossaan aika paljon tavallisen kansantajun yläpuolella. En tiedä, mutta semmoinen mielikuva minulle on tullut.
Satuja, kertomuksia, matkakuvauksia, runoja, käsikirjoituksia, elokuvakäsikirjoituksia, pienoisromaaneja, näytelmiä, seikkailuromaaneja, kirjoituksia lehteen, Kiekun ja Kaikun riimit, suomennoksia, salapoliisiromaneja, kirjallisuusarvosteluja, sarjakuunnelmia ja sitten suurromaanit: Mikael Karvajalka 1 ja 2, Johannes 1 ja 2, Turms Kuolematon, Feliks Onnellinen, Valtakunnan salaisuus, Ihmiskunnan viholliset 1 ja 2 ja Sinuhe Egyptiläinen. Hienoja historiallisia romaaneja, jossa käsitellään ajankuvaa, ajattelutapoja, filosofiaa ja myös kristinuskoa. Kaikkea komisario Palmusta aina Sinuhen Egyptiläiseen. Jos Päätalo tuntuu kaiken tämän jälkeen houkuttelevammalta, on vika lukijassa, ei kirjailijassa.