Bernhard Stokken "Yksin vartiopaikalla" oli alle kymmenvuotiaana ehdoton lempparini. Kirja kertoo nelitoistavuotiaasta norjalaistytöstä Ingridistä, jonka isä on toiminut metsänvartijana koko Ingridin elämän mitan. Isän sairastuttua "reumaattiseen kuumeeseen" hän saa tietysti lemput hommastaan, eletään vasta vuotta 1936. Pelastaakseen isän työpaikan ja rakkaan vahtitupansa Ingrid tarjoutuu isänsä sijaiseksi.
Luin kirjan uudestaan joitakin vuosia sitten. Sen uskottavuus vakuutti, tuohon aikaan 14v koulunsa lopettanut katsottiin jo aikuiseksi. Ingridin kokemukset kaukana kotoa yksinäisellä Karhukallion vartiotuvalla ovat samoin vakuuttavia, tekijä on saanut osuvasti jännitystä jo koti-ikävän ja yksinäisyyden kuvaamiseen.
Metsänvartijan tehtävänä oli valvoa pääasiassa metsäpalojen syttymistä, pyrkiä tukahduttamaan pienet kalastajien ja muiden retkeilijöitten huonosti sammutetut nuotiotulet lähistöltä itse, ja soittaa laaksoon metsänvartijalle suuremmista paloista, hälyttää nimismiehelle dynamiitilla kalastajista ja muista rötösherroista.
...................
Koska olin ihan tenava saadessani kirjan lahjaksi ihmettelin, kuinka joku saatetaan potkia pois hommastaan sairauden takia, kuinka noin nuoria saatetaan lähettää yksin metsätupaan. Tapahtumavuosi paljastuu lopussa, kun Ingrid saa Metsähallitukselta kiitokseksi rannekellon jonka taakse on kaiverrettu "Karhukalliolla 1936". Paljon oli muuttunut.
...................
Kreikkalaisen pakolaiskirjailijan Alki Zein "Villikissa katsoo lasin takaa" ilmestyi meillä hieman myöhemmin, kertoi Kreikan sotilasvallankaappauksesta samana vuonna ja koska perustui tekijän lapsuusmuistoihin, kuvasi mahdottóman osuvasti kymmenvuotiaan Melian näkökulmasta tapahtumia, aikuisen Niko-serkun piileskelyä ja pakenemista, vaaleatukkaisen ja sinisilmäisen Myrto-sisaren vetämistä kouluun perustetun Hitler-jugendin sisarjärjestö "Tähtikaartiin" vastoin perheen tahtoa, jotta "isä ei menettäisi paikkaansa pankissa".
....................
Villikissan sain joululahjaksi muistaakseni kaksitoistavuotiaana, mutta niihin aikoihin Dumas´n Kolme Muskettisoturia oli aivan ylitse muiden.
Onhan se minulla yhä, mutta poarhaiten se taitaa sopiakin suunnilleen sen ikäisille. Sehän kertoo ystävyydestä ja joukkoon kuulumisesta, sen ikäiselle maailam tärkeimmistä asioista.
.........................
.........................
Kiinnostuin joskus penkomaan, millaista kirjallisuutta nuoruusikäisille on tarjottu ja tarkoitettu --- varhaisiummat löysin vuodelta 1901. Ainakaan säilyneissä ei ollut juuri kehumista ennen sotia, joitakin ihan poikkeuksia lukluunottamatta.
1970-luvulla alettiin painottaa ehdotonta arjen kuvausta sellaisena kuin se tapahtuu ja kirjat muuttuivat ääritylsiksi. Paljon kuvattiin köyhyyttä ja kärsimystä, mielisairautta ja työttömyyttä, lasten jättämistä yksin ja muuta viihdyttävää.
Samoin siitä asti on edellytetty että teksti edustaa "yksilön kasvukertomusta". Jos yrittää kertoa ryhmästä ja lähettää käsiksen NVL:n arvostelupalveluun , kannattaa kirjoittaa saatekirjeen alkuun, ettei kerta kaikkiaan edes yritä
1. Kirjoittaa "yksilön kasvukertomusta"
2. Tekee hyvin selväksi, että: "Kertomus kuvaa luokkatovereita" tai "tarina kertoo ryhmästä".
kyllä asiallisen arvostelun saa, kun lukija ei edes ihmettele kuka on "the yksilö" eikä odotakaan että kukaan "kasvaa".
Olen niihin kauhean kyllästynyt