Viime viikolla tuli lukaistua ehkä sadannen kerran Jukka Parkkisen Suvi Kinos -kirjat. Ei mitään maailmankirjallisuuden klassikkoteoksia, mutta itselleni ehkäpä rakkaimmat kirjat. Ensimmäisen osan sain käsiini kahdeksan vuotiaana ja vieläkin ne vaan naurattaa. Ne on siis ennen kaikkea hauskoja (minun mielestäni) ja niissä kulkee samanaikaisesti kaksi tasoa - lapsille ja aikuisille. Vieläkään en ymmärrä niitä pirun sivistyssanoja, joita ne kirjat on täynnänsä.