Mitäs kun ryhmässä pelottaa?

[Leena]

Olen huomannut saman ennenkin:  Pelkään ryhmässä. Juuri tällä kertaa kirjoittajaryhmässä.  Tulen niistä kotiin säännöllisesti kauhuissani, seuraavaa tapaamista peläten, en ole osannut toimia oikein, sanoin vääriä asioita ja kuuntelin huonosti enkä tahtonutkaan että minun juttuani käsitellään. En vain jaksanut. 

Saattaa olla etten kirjoita enää, koska se vain ei haluta enkä voi pakottaa itseäni eikä onneksi tarvitse. Saattaa olla että kirjoitan taas joskus, sillä näköjään keksityt henkilöt alkavat elää omaa elämäänsä jota vain seuraan syrjästä, he käyvät yhä todellisemmiksi ja pitävät minulle seuraa. 

Ryhmässä tekstin käsittely taitaa olla ylivoimaista. Ei sitä kirjoitettukaan kuin leikisti.  Eieieienhalua puhua siitä mitäänen. Sehän vain.... Ei se ole mikään.

Tai ryhmään kuin ryhmään osuu henkilö joka kertoo koko surkean elämänsä, psyykkisen sairastavuutensa, lastensa psyykkiset ongelmat, diagnooseja myöten, ja esittelykierroksella olen sanonut että pääasiallinen ammattini tällä hetkellä on epileptikko kaikin maustein.  Aina jotenkin pintaa raaputtaen alta löytyy psykiatri. Ja se psykiatri pelkää. Hirveästi.

Älä kerro, minun teki mieleni huutaa, et kenties tahdo enää huomenna toimia samoin, levitellä asioitasi.  Ja minä pelkään, sillä jokainen sana liittyy häneen, merkitsee ja tarkoittaa häntä, erään nuoren tytön teksti on kuin hänen elämästään, kaikki on tapahtunut kuin heillä, pohdittaessa sanojen merkitystä tai sisältöä energinen puhe mietityttää, tai ei nuorempia, heistä se on oikein hyvä, kysytään olisiko päättäväisemmin, pontevammin, topakammin mahdollinen, miksei energinen, mitä se tuo mieleen, hypomaaninen —-Sinä et tiedä minusta mitään eikä täällä kai olla latelemaan diagnooseja, törkeää käytöstä, olisi kyllä jos hän olisi keskustelun kohteena mutta kun puhuttiin sanan sisällöstä, mitä se saattaa tuoda mieleen—- seuraa anteeksipyyntöjen sarja jolla kuin vahvistetaan, häntä sillä tarkoitettiin, ja vasta kotimatkalla suutun:  Kun ei niin maan taatusti tarkoitettu. 

Sen jälkeen kaikki on vain väärää ja pielessä. Täällä ei ole ikinä ollut tämmöistä, hän valittaa toisille, täällä on ihan outoa ja kamalaa nyt!  Hän on läsnä ensimmäistä kertaa ja aloittaa kertomalla tehneensä kantelun siitä tästä tuosta isokenkäisistä, hän tietää että minua vaivaa syyllisyys kuten meidän ikäluokkamme, ehkä ja varmasti, mutta ehkä paljon suuremmin säikähdys:  minä pelkään täällä kaikkia, jokaista. Jotenkin minua kiusaa se juttu joka sinne piti raapaista, koska jokin haluttomuus tarttua tekstiin yleensä riittää, semmoisten annan olla. Velvollisuustarinoiden.

Anteeksi, ai syyllisyys, miksei, mutta mistä tekosesta?  Yleensä monesta asiasta mutta täällä enintään tuntuu tältä,  älkää ottaako tätä noin todesta. Miksi ei —- siksi ei etten tahtoisi tätä kirjoittaa.  En siis tahdo. Tahtomisesta seuraa aikomus ja teko, toimii se näinkin päin.

.....................

Tämän jälkeen tuntuu vaikealta sanoa mitään. Sanon vääriä asioita alusta loppuun, ja mitä pahemmin pelkään, sitä varmemmin niin tapahtuu. 

Olen lähtenyt jokaisesta ryhmästä, ja salaa toivonut rohkeutta. Minä tein kuprun sillä olin vihainen:  kirjoitin vastauksen kysymykseen jonka se tyttö esitti, jonka teksti tuli minulle:  kysyit vielä, onko päätös liian happy end. Ei minusta, päin vastoin. Sinun on kirjoitettava kuin vain on, ja tämä on ainoastaan ehdotus:   Pidä se nuori hengissä, sillä intensiteetillä kirjoitettuun kirjaan intensiivisesti kokeva nuori samastuu, ja saattaa toimia kuten päähenkilösi.

......................

En ikinä ole pelännyt tutkijaseminaareissa tai jännittänyt esitelmää, muusikoilla on kiinteä kosketus toisiinsa, se sakki on ihan turvallinen liikkua, vaikka siellä tulisi mitä muumioita vastaan hyvänsä, mutta tuota joukkoa, jokaista kirjoittajaryhmää, niitä pelkään.

Minut vain on veistetty eri puusta. Ja kun joka ryhmään osuu joku jota kaikki koske e, josta puhutaan kaiken aikaa. Joka tulee ilman käsiteltävää tekstiä, mutta kertoo sairaushiistoriansa ja lastensa Kohtalonkäänteet,  mistä niitä riittää!? Miksi joka ryhmään osuu yksi, juuri yksi? 

[Leena]

Pyryharakka, hän osaa lohduttaa! 

”tottakai harmittaa jos en osaa tai epäonnistun, mutta olen tottunut olemaan leppoisasti minä.”

Kuten nyt, kun en osaa siirtää tekstiä aiheelta toiselle.  Siinäpä olisi avain. Ehkä vain voisi. leppoisasti hyväksyä musertuvani jossain. Ja välttää niitä.

Jos ryhmä kestäisi sanojen merkityksen ja voiman miettijää, en musertuisi. Ehkä.

[Pyryharakka]

Jos ryhmä kestäisi sanojen merkityksen ja voiman miettijää, en musertuisi. Ehkä.

Sanat on voimakkaita. Sanojen merkitykset vieläkin voimakkaampia. Suuri ongelma on se, että meillä kaikilla on omat taustamme, omat elämänkokemuksemme, joihin sanat meidät kytkevät. Kukaan ei voi tietää, mitä jokin sana - sanat herättävät toisessa. Puhuttuun sanaan liittyy ilmeet, äänenpainot, eleet, jokta ilmentävät sanomaa, mutta niitäkin voi tietoisesti käyttää harhauttamaan.

Luettu teksti voidaan ymmärtää hyvin monella tavalla. Ihmiset lukevat myös rivinvälejä. Vetävät niistä omat johtopäätöksensä. Joskus käy niin, ja minulle aika usein, etten pysy yhtään kärryillä jossain tekstissä, jos sen kirjoittaja on hyvin erilaisissa ajatusmaailmoissa kuin minä.
Monia kirjoja olen hylännyt, kun en pääse kärryille kirjoittajan ajatuksesta, mitä hän haluaa tekstillään sanoa.

Harmi Leena, että sinun kirjoittaja piirisi ei ole turvallinen. Olin eilen illalla omassa meidän kirjoittajapiirissä. Olemme aloittaneet v. 2000. Osa porukasta on edelleen samaa. Osa on jo kuollut. Uusia on tullut ja mennyt. Kuitenkin meidän piiri on niin turvallinen, että siellä uskaltaa olla oma itsensä. Olemme ihmisinä aika erilaisia. Joku on tosi hiljainen ja vähän arka, joku taas tunteiltaan hyvin räiskyvä, äänekäs ja sponttaani. Suurin osa on keskiverto tasaista sakkia. Joksus on ollut väärinymmärryksiä, jotka on aiheuttaneet skismaa ja jopa poisjääntiä porukasta. Nyt kuitenkin välit on selvät. Erilaisuutta siedetään hyvin. Jokaista rohkaistaan ja kannustetaan omassa ilmaisussa. Mukana on neljä, jotka ovat julkaisseet omia kirjoja. Me muut rustaamme pöytälaatikkoon, paikallislehteen ja ollaan me tehty 3 antologiaa.
Ajattelen, että ryhmän vetäjällä on suuri vastuu, millaiseksi ryhmä muodostuu. Toki ryhmähengestä on jokainen vastuussa omalta osaltaan. Meillä on ollut hyviä ryhmänvetäjiä. Tällä hetkellä kukaan ei vedä tyhmää. Kokoonnumme vuorovedoin. Jokainen ottaa yhden kokoontumisen harteilleen. Antaa aiheen kirjoittamiselle kotitehtäväksi. Aiheita käsitellään. Joka kerta voi tuoda myös jotain muuta omaa, vaikkei se liittyisi aiheeseen. Jos on aikaa, saatetaan tehdä spontaaniharjoituksia kokoontumisessa.
Meillä on ihana ryhmä.

[Viisveisaaja]

Kuten pyryharakka kirjoitti, niin meitä on monenlaista kirjoittajaa.
On tälläisiä tavallisia kuin minä ja sitten joitain erikoisempia ja ties mitä.

Varmasti voinee olla vaikeaa kirjoitella näinkin sekaisen porukan keskelle, varsinkin jos on uusi kirjoittaja.

Leena kyllä pärjäät varmasti porukassa kuin porukassa, vaikka eihän se helppoa ole jos kokee että ei.

Minustakin tämä on aika turvallinen paikka kirjoitella, kuten pyryharakka ja oliko riitta mummi totesivat.

[Pena]

On tälläisiä tavallisia kuin minä ja sitten joitain erikoisempia ja ties mitä.

Ethän sinä ihan tavallinen ole, kaikeksi onneksemme. 

[Annikka]

Mikä siellä ryhmässä voisi pelottaa? Sekö, että  toiset ryhmän jäsenet eivät ymmärrä, mitä joku haluaa kirjoituksessaan sanoa. Siis väärin ymmärretyksi tulemisen pelko?

[Pena]

Pelko tulla ymmärretyksi väärin liittyy varmaan pelkoon tulla siitä syystä torjutuksi ja hylätyksi. Turvalliseksi koetussa ryhmässä on varmaankin ilmapiiri, joka sallii erehtymisiä, vastaväitteitä ja tyhmiä kysymyksiä. Miten tuo ilmapiiri luodaan ja miten se ilmaistaan kaikkien koettavalla tavalla? Se lienee vaikeaa varsinkin tällaisen teknisen välineen kautta. 

[vn]

Jep, en tiedä liittyykö aiheeseen.

Itse aiheutan itselleni pulttia siitä jos joudun jäämään laulu- ja kelloharkoista pois
jonkun muun menon takia.
En tiedä onko tunne pelkoa, häpeää, jotain muuta.
Kun on pieni ryhmä ja kaikilla oma homma ja paikka, niin poissaolo haittaa koko ryhmää,
se ehkä isoin haitta.

[Viisveisaaja]

Jep, en tiedä liittyykö aiheeseen.

Itse aiheutan itselleni pulttia siitä jos joudun jäämään laulu- ja kelloharkoista pois
jonkun muun menon takia.
En tiedä onko tunne pelkoa, häpeää, jotain muuta.
Kun on pieni ryhmä ja kaikilla oma homma ja paikka, niin poissaolo haittaa koko ryhmää,
se ehkä isoin haitta.

Juutalaisuudessa on sanonta, kun li joku koulupoika, kun ei oikein mikään onnistunut ja todistuksiin piti jotain positiivista laittaa, niin rabbi aikansa partaansa repiessään totes.

Poikanne on aivan erinomainen hyvä !! huonoesimerkki,

[Leena]

Mikä siellä ryhmässä voisi pelottaa? Sekö, että  toiset ryhmän jäsenet eivät ymmärrä, mitä joku haluaa kirjoituksessaan sanoa. Siis väärin ymmärretyksi tulemisen pelko?

Ne on yleensä semmosia lyhyitä, tai ainakin määräaikasia, tavallaan opetusryhmiä vaikka se opettaja nyt usein hoitaa vain vahtimestarin duunin eli tulee paikalle ja aukasee ovet... 

Niissä ei kukaan tietysti tunne toistaan.  Yleensä meiudän pitäis edeltä käsin lukea ns läksyt eli vaikka 3 kässäriä, eikä kukaan semmosia jaksa.  Siellä on hirveä meteli, kukaan ei kehtaa oikein tunnustaa että en lukenu, palaute on käsitetrty kritiikiks ja kritiikki pelkästään negatiiviseks eli kun joku jonka oli pakko se lukea keksii että eihän tuonnimistä poikaa nykyään ole niin kaikki tahtoo osottaa että oli juu aktiivinen ja kiljuu kuorossa että joo ei, ja sama meno jatkuu.

Siellä on aina joku joka juuri alkaa kiljua että te ette tiedä mitään minun menneisyydestäni --- juuri se joka siis ei kirjota eikä lue.  Hän marssii ulos ja sisään ja paiskoo ovia ja draama on hirvee… 

Luulen että jos olis vähempi kunnianhimoa ja enempi tuttuutta, juttu olis mukavaa. 
Pelkään ihmisiä jotka vihaa oikein kokosydämisesti, se alkoi työssäolovuosina.  Lopulta sitte (tai toisinaan aluksi) jään pois kun en uskalla puolustautua tai en osaa vaan lamaannun täysin, en edes pysty kun istumaan hiljaa.  Se vissiin meni tämmöseks  kun lääkäri oli yhtä kuin oikeinb i-so pas-ka ja sitä piti koko ajan pelätä että joku tietää. Lapsena eikä nuorena minuu mikään vaivannu ei kukaan kiusannu ei, enkä osannu kuvitella että muuttusin yhtillä pääsykokeilla pahuuden perikuvaks. 

ei se nyt enää, aika rauhassa saa työtä tehdä tai sai, mutta minä jo rupesin pelkäämään että joku käy kimppuun enkä yhtään käsitä miksi ja sitenb ion aika paha puolustautua.

[Leena]

Pelko tulla ymmärretyksi väärin liittyy varmaan pelkoon tulla siitä syystä torjutuksi ja hylätyksi. Turvalliseksi koetussa ryhmässä on varmaankin ilmapiiri, joka sallii erehtymisiä, vastaväitteitä ja tyhmiä kysymyksiä. Miten tuo ilmapiiri luodaan ja miten se ilmaistaan kaikkien koettavalla tavalla? Se lienee vaikeaa varsinkin tällaisen teknisen välineen kautta. 

Täällä tuo pitää paikkansa aivan tarkkaan, mutta niissä ryhmissä on epämääräsempää, se on jotain yleisen hälinän ja jonkun äkkipuuskaitkupotkuraivarin kokonaisuus ja sitte kun joku huutaa kaikki on leenan syytä, kaikki on kaikkikaikki eikä edes ennättäny käsittää sitä käännettä, sitä pelkään.  Tiimeissä opittu kauhu, sxe on ihan kauhua.

Muistelin mitä meidän psykiatrian opettaja selitti semmosesta kuin halkominen.  Siinä  lohkotaan kaikki hyvä yhtäälle, kaikki paha toisaalle.  Sittehän aina on pikkusen manipulatiivisia ihmisiä, jotka osaa käyttää ryhmää kuin ryhmää hyväkseen, ne vetäsee narusta siellä toisesta täällä ja saa pikku kommentein väet uskomaan että tuota tarvii nyt rakastaa, se on läpihyvä, tuota vihata, se on läpipaha.  Tämä tapahtuu yleens sekunnissa, tämä päätös, nytpä tahdon olla ma, suuri lännen kostaja,...

Ensimmäinen jonka vihaa pelkäsin oli Rsainerman Kepu, vaikka se osoitti joustavuutta ja lopetti mun valikoidun vihaamisen kun silloin vain hätkähdin ja kiersin äijän kaukaa ripareilla, ja se sai siitä sanomista toisilta työntekijöiltä, että sillai...

Ryhmän viha on jotain aivan niin todellista, että ymmärtää kuinka kivittäminen oli ihan helppoo ihmisille.

Se pikku manipuloija ei edes ole niin pahis.  Hän vain tahtoo nähdä mitä tapahtuu tai on itte vähän ärtsynä tai... Siis muuten ihan okei.  En oikein oleta läpikotaista pahaa kuin harvinaisissa luonnehäiriöissä, ja ne on toinen tarina, niitä on vähemmän kuin luulis.

……………………………...

Ryhmässä ihminen on valmis mihin tahansa. Ryhmä tarjoaa anteeksiannon ja antaa luvan ja tietty sadismi on kivaa. 

[luterilainen]

Juutalaisuudessa on sanonta, kun li joku koulupoika, kun ei oikein mikään onnistunut ja todistuksiin piti jotain positiivista laittaa, niin rabbi aikansa partaansa repiessään totes.

Poikanne on aivan erinomainen hyvä !! huonoesimerkki,

Positiivinen palaute saa usein vastaanottajan sanattomaksi.

[Leena]

En kerkee niin pitkälle kun oon jo ihan sanaton...  Siis nykyään. Muuten hyvä konsti kyllä joskaan ei aina pelitä, mitä tuo oli olevinaan, v-----letsä mulle on perusvastaus surullisen usein.

Ovien paiskiminen ja kiroilu menetteli, kun se duunissa oli parilta tyypiltä ihan normikäytöstä ja jotenkin toista kuin ylläriviha.

Mitä pitäis sanoo kun joku huutaa että sinä et tiedä mitään minun menneisyydestäni, marssii ulos, palaa takaisin, jatkaa huutoa  enkä edes käsitä mitä olis pitäny siis tietää. Huh siis mistä se keksi ruveta huutaan.

Ettäkö juu osanottoni, oli sulla kamala elämä kun en ihan tosissaan tiedä mitään.  Tai että sulla on tukka nätisti kuitenkin. Miksei niin, näitä ei vaan hoksaa siinä
hetkessä.  On ihmisiä jotka tahtoo dramatiikkaa, ne on aika kamalia.

----------------------

Tuo Pyrtsin ryhmä on kokoontunu ilmesesti vuosikausia, ovat koolla koska siitä nyt on iloa.  Täällä ei ole semmosia, ne on oppiryhmiä ja aika outoja, siis hetki kun emme keskustele siitä kirjottamisesta. Kerran kävi yks muija opettajan kimppuun ja kirkui että osaa jo kaiken mitä opetetaan ja on lyyrikko, ei tasan ole. 

Ryhmä yritti sanoo ettemme me toiset osaa viel mitään, kun se ope oli valmistanu jonkun jutun jota ootin kieli pitkällä, niin se muija iski sitä oikein vasten suuta.  Moni yritti sanoa että hei, minä en tasan osaa, saisko kuulla sen jutun. Opettaja meni vissiin kai samoin lamaan kuin itte menin, mutta sen oli pakko jatkaa. ei sitte puhunu meille enää. En ihmettele. 

Tuommoseen äkkipurkaukseen ei pysty kyllä mitään. Siinä lamautuu, sillä avoin viha on tositosipelottavaa.

[Thomas McElwain]

Olen käynyt sadoissa seuroissa ja monessa herättäjäjuhlassa enkä ole kokenut niissä pienintäkään epämielyttävää hetkeä, vaikka olenkin vanha ja kärtyisä Siionin Virsien ihailija. Niissä tilaisuuksissa jollain konstilla baarivaaritkin pidetään aisoissa ja häirikkönuorisojengit puuttuvat tyystin. Körttinuoriso on sangen puhdasta ja säyseätä väkeä, niin äkäinenkin vanhus saa tuntea itsensä turvassa. Jos pelkää joukkoa, kannattaa karttaa baarivaarikokoontumisia. Niissä tarttuu koronakin.