Eikös Nilsiällä ole körttien lisäksi joku öljysheikkikin? 
Niistä en tiedä, mutta sinulla on siinä määrin paljon teoreettista tietopuolisiutta, että olet epäilemättä oikeassa.
Riitta- mummille muistuttaisin, että onhan heitä nyt. 1950- luvulla ei ollut, eikä juuri sitä ennen. Pohjanmaalla oli omansa ja Savo- Karjalassa omansa, ja yhtymäkohta taisi kulkea jossain Kiuruveden tienoilla.
Etelämmäs liike ei levinnyt. Satakunnassa, etelä- Pohjanmaalla ja siitä itään kapeana kaistaleena oli evankelisuutta, ja Kotkassakin oli Evankeliumiyhdistyksellä oma rukoushuoneensa. Minulla ei ole aavistusta, minkä verran aktiivista toiminta lapsuudessani oli, kun siellä ei koskaan käyty.
Pohjoisempana, Lapissa mutta myös Pohjanmaalla, oli jo lestadiolaisuus varsin vallitsevana ja sekaisin körttien kanssa. Tämän kartan opin joskus kun minulla oli tekemisiä lestadiolaisen liikkeen kanssa, ei niin että olisin valinnut sen tai kokenut omakseni, mutta asuinhan sentään kolme opiskeluvuotta Lestadiolaisessa ylioppilaskodissa.
..................
” Oikeista” lessuista tulee etsimättä mieleen hupainen muisto seurasunnuntain illalliselta, se oli aina tavallista runsaampi, koska tarjottiin myös seuravieraille. Joku kyseli ystävällisesti fuksiteologelta kaikenlaista, ja siinä esityäytyikin. Erään tyttöparan sukunimi osui olemaan Raittila, ja kun emäntä keskustelua seurasi, hän kajautti niin että ruokasali kaikui: ” Niin, mutta ei hän ole niitä Raittiloita”.
Tuula sanoi myöhemmin tahtoneensa kajauttaa takaisin, että etpähän ole sinäkään ” niitä Jokeloita”.
.............
Se mikä näitä hyviä vanhoja liikkeitä näivettää, on perimisen vaara ja ylpeys. Näinhän sen jo siellä. Viidesläisyyden voima oli oikeastaan se, että ovet olivat aidosti auki ja jokaisesta tulokkaasta iloittiin. Näin taitaa olla myös helluntaiseurakunnassa? Tuo että puhutaan ” joukkoon rakastamisesta” ei vielä tee siitä kuin sanoja. Mielestäni sen näkee nyt Kalistajan asenteesta, ja muistaa omasta hirvityksestään, että voiko tänne ollenkaan edes tulla, onko tämä vain jäsenille, kun Espoon juhlille tulin. Se on varmaan kerran aikoinaan ollut käytännön toimintaa, herännyt väki vaelsi auttamaan niitäkin, jotka eivät kuuluneet isistä alkaen joukkoon, kun navetan katto alkoi vuotaa tai ainoa lehmä kuoli. Ystävällinen suhtautuminen on paljon, paljon vaikeampi taiteenlaji.
