Ajattelin jatkaa tätä keskustelua, kun tässä taannoin oli Helsingin Sanomien
mielipidepalstalla Eskolan kirjoitus uskontunnustuksesta ja siitä, kuinka
nykyihmisen on vaikea sitoutua uskontunnustukseen. Eskolan ajatus oli
jokseenkin sen kaltainen, että uskontunnustusta lausuttaessa postmoderni
ihminen joutuu luonteensa vastaisesti sitoutumaan ulkoapäin annettuihin
opinkaavoihin ja vuosisatoja sitten muotoiltuihin lauselmiin, jotka eivät
kaikki enää ole relevantteja. Eskola sanoo uskontunnutuksen olevan kuin pyhä
vakuutus, johon pappi kansaa kehottaa. Eskolan ehdotus oli, että kun pappi
johdattaa uskontunnustukseen hän voisi sanoa vaikkapa näin: "Seuraavaksi
tunnustamme uskomme, joko hiljaa, omassa mielessämme, tai omin sanoin, tai
ääneen, yhtyen kirkkomme perinteiseen uskontunnustukseen..."
Muistan kyllä itse vielä rippikouluikäisenä miettineeni kovasti sitä voinko
ylipäätään sanoa ääneen uskontunnustusta, jos en ole ihan varma pystynkö
kaikkeen sitoutumaan. Sittemmin uskon, järjen, mielikuvituksen ja
uskonnollisen kielen rajat ovat selkityneet ja pystyn ymmärtämään, ettei
uskontunnutuksesssa ole kysymys vakuuttelusta tai valan tekemisestä. Ei
itselle, toisille tai saatikka Jumalalle.
Jotenkin minusta vaikuttaa siltä, että valitettavan suuri osa ihmisistä elää kuitenkin siinä harhaluulossa, että uskontunnustus on jonkinlainen järkiperäinen vakuutus siitä, että kun juuri tällä tavoin uskosi tunnustat, niin pelastut. Minusta tässä on kyse ensinnäkin tiedon puutteesta. Monet eivät tiedä kuinka käyttää uskonnollista kieltä. Kysymys on myös ehkä mielikuvituksen puutteesta, kyvyttömyydestä nähdä maailmassa muitakin merkityksiä, kuin kirjaimellinen merkitys.
Toisaalta arvostan kovin Eskolan rehellistä pyrkimystä yksinkertaiseen uskoon. Liturgian elementit, uskontunnutus yhtenä niistä, tulisi pystyä perustelemaan mahdollisimman yksinkertaisesti. Ehkä kysymys on laajemminkin siitä, että liturgian elementit, eri osien merkityssisällöt, asiat, joihin joku liturginen ele viitaa, ovat ihmisille (ja papitkinhan ovat ihmisiä) vieraita. Kuka muistaa että Pyhä-hymni ilmaisee ylistystä läsnäolevalle Kristukselle?
Eskolan tapauksessa ajattelen että hän ei kommentissaan ihan ymmärtänyt mistä uskontunnustuksessa on kysymys. Mutta ei ymmärrä moni muukaan. Olisiko siis parempi, että alettaisiin käyttämään hänen ehdottamiaan sanoja ennen uskontunnustusta, niin että jokainen voisi sitoutua omaan uskontunnustukseensa tai vaihtoehtoisesti yhteiseen, vai pitäsikö meidän pappien paremmin osata selittää messun kulkua?
Minä ainakin menin vähän itseeni kun Eskolan kirjoituksen luin.