Kyllä minäkin iän mukana hissukseen lihon. En siitä enää itseäni stressaa, vaan ajattelen sananlaskun mukaan "jokainen lintu höyhenensä kantaa".
Kaikki lihoo hissukseen, minulle ne 30 kiloa rysähti todella Neurontinin (oliko se se) käytön aikana ja koska olin tottunut syömään itseni kylläiseksi ihan säällisellä ruokamäärällä, en vain hiffannut ettei yhtäkkiä riitä yksi peruna, vaan syön kymmenkunta --- mea culpa, mutta kun oli nälkä. Jotenkin tajusin, että nälkähän ei nyt tyydyty millään, ja lopetin sen pitemmittä puheitta.
Jos olisin seurannut habitustani ja ostanut tiheään vaatteita tai ollut kiinnostuneempi olemuksestani, olisin varmasti huomannut ajoissa muutoksen, mutta se kävi äkkiä.
Lääkekiloja on vaikea pudotella, hyvin vaikea. Uskon mitä potilaat valittaa -- ettei se lääkenälkä miksikään häviä jollain kurkulla ja vesimelonilla ja itsekurilla, se kokemus todella on rajumpi nälkä, kuin minkä koin kerran kun olin neljä vuorokautta ihan ilman ruokaa, joka ainoa ryyni ja makaroni syöty, valitsin maksanko musiikkitunnit vai ostanko ruokaa ja maksoin musatunnit.
Oli eläkeaikaa --- jonkin ajan kuluttua sain tiedon että sairaseläkkkeeseei tehdään joku mikälie indeksitarkastus tai joitain että sillä ei oikein elä mitä sain --- no, lääkesivuvaikutusnälkä on pahempi.
--------------------
Siitä tuli hallitsematon verenpaineen nousu vaikka kolesteroli ei olekaan kamalan korkea, uniapnea, ynnä muuta sairautta. Ostan niihin nyt hoidon privaatista, tk on tukossa koronan jäljiltä. Vanhemmat vippaa vähän apuja.
Eli saan apuja lääkkeen haittoihin, mut yritän tietty itse, ruokavalio on erittäin jees eli ei mitään paastoja eikä dieettejä tällä iällä --- tosin ketoottinen valio olisi kahdella syyllä ehkä ihan hyvä, on vain kallis. Victoza menee ja sain lähetteen uniklinikalle --- vaikka onkin niin, että painonlasku on jo hälyttävän pakko, mbi 40 vaikken näytä ihan siltä, pyrin vähän samaan kuin vanhemmat,m terveeeen vanhuuteen siinä määrin kuin on omissa käsissä, kun sitä ei voi taata, että kuolee suoraan, vahinko kyllä.
"Anna minulle se äkillinen kuolema, Herra! Varjele kaikilta lääkäreiltä joita en itse saa valita"
