Kirjoittaja Aihe: Tämän katsoin televisiosta, osa 10  (Luettu 2116 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 26291
Vs: Tämän katsoin televisiosta, osa 10
« Vastaus #30 : 08.09.19 - klo:11:44 »
Tänään aamupuhde kului vahvojen naisten seurassa. YLEn Tastulan haastattelussa oli Raakel Lignell, jolta eivät elämän vastoinkäymiset ole vieneet ainakaan naurua ja huumorintajua itseään kohtaan.

https://areena.yle.fi/1-4589825?autoplay=true

Sitten seurasin Marttojen 120-vuotis juhlajumalanpalveluksen Turun tuomiokirkossa:

https://areena.yle.fi/1-4587264?autoplay=true

jossa niinikään vahvat naiset Marianne Heikkilä ja Hilkka Olkinuora toimivat kunnon Marttojen tavoib, kantoivat hyvin vastuuta.

Oma Marttamme on koulukiusaajastaan huolimatta osoittautunut vaikeuksien voittajaksi.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 26291
Vs: Tämän katsoin televisiosta, osa 10
« Vastaus #31 : 24.10.19 - klo:09:10 »
Hetki sitten päättyi YLE Teemalla uusintana ajatuksia herättävä ohjelma taiteilija Mikki Paajasesta, jurvalaisesta miehestä joka uskaltaa pukeutua hameeseen. Hän ymmärtää miehen ja naisen erilaisuutta ja käsittää uskon ytimen.

Rakkauden pelto:  https://areena.yle.fi/1-4663939
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10528
Vs: Tämän katsoin televisiosta, osa 10
« Vastaus #32 : 25.10.19 - klo:01:14 »
Areennalla saamoin on varsin jännittävä dokumentti Dag Hammarskiöldin kuolemaa selvittelevästä kaksikosta, tuloksista, jotka veivät hämmentävien löydösten äärelle. Olin hieman hukassa eli fiiliksesssä, onkstää totta ja.   Ne murhateoriat muistan kyllä.

Erikseen jäin toivomaan dokumenttia Hammarskiöldin elämästä, nyt elämäkerralliseg tiedot jäivät silmäyksen varaan. Meillä oli tietty kirja hänestä ja yhtäläisesti tietty,  vanhemmat, jotka saivat samassa iässä loppusiivouskohtauksen kuin ensin siskoni ja sitten minä, toimittivat myös sen kirjan tiehensä kirpparille tai antikvariaattiin, eli pääsin väliin kun viimeisiä vietiin ja pelastin aivan liian vähän. Mutta se juttu oli sellaisenaan jo parituntisen pitkä. Eli erikseen.

Perään meni sujuvasti dokkari Hrutschevin elämästä. Älkää välittääkö oikeinkirjoituksesta, iPad ei osaA hattuässää. Jokainen tietää mikä oli mies, mutta miehen elämästä ennen Kremliä tiesin liian vähän eli nolla null.

Olen vaivannut päätäni sillä, mikä kriisi saattaisi kuulua kesään ja varhaisempiin muistoihini, se taisi olla Berliinin muurin rakentamisen  aloitus elokuussa 1961. Sen täytt olla kesä koska oltiin maalla. Leikin pihalla ja minun tuli jano, menin etsimään äitiä ns Ylätalosta saadakseni vettä. Koska siellä ei ollut aikuisia jatkoin matkaa Pirttiin, jossa äiti istui sanomalehti edessään, joku nuoremmista tädeistäni kulki edestakaisin ja vaikeroi sodan syttymistä, toinen yritti pysyä nahoissaan, Silja kaiketi, keskimmäinen eno oli muuten vaan järkyttynyt ja äiti yritti sanoa, ei tämän vielä tarvitse sotaa merkitä. En vielä päässyt ihan helposti Purtin kynnyksen yli joten nökötin eteisessä, kunnes isä näki minut ja kysyi mikä hätänä. Jano, sanoin, hän vei minut pieneen keittiöön ja antoi vettä. Kysyin tuleeko sota. Isä nosti minut kainaloista pihalle ja sanoi että se on aikuisten asia, älä välitä siitä. Juokse leikkimään.

En juossut. Istuin aitan portailla ja ajattelin sotaa.

Ei meillä juuri muusta puhuttu.

Paljonko sodan lapsenlapset näkivät sotapainajaisia?  En ollut alkuunkaan ainoa.
« Viimeksi muokattu: 25.10.19 - klo:01:27 kirjoittanut Leena »
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10528
Vs: Tämän katsoin televisiosta, osa 10
« Vastaus #33 : 29.10.19 - klo:09:54 »
Katsoin kuinka tytöt käyvät intin, eli ne sarjat Areenalta. Olin katsellut sitä ekaa kun tuli, oli ilmeisesti suosittu kun oli tehty perään Upinniemessä osa 2 . Olen sitä ajatellut nimittäin paitsi nähtyäni, myös kun minulla oli potilaina tyttöjä ja naisia naisvaltaisilla aloilta ja sisko osui sellaiselle.

Tytöt aloittavat koulussa sen kiusaamisen, tytöt valitsevat uhrin ja saavat kyllä pojat puolelleen. Työelämässä yhteinen edunvalvonta onnistuu vain, jos on joku valittu yhteinen vihollinen, hyvin läsnäoleva eli aate ei kyllä ketään kannusta. Tytön on kuin onkin vähän vaikeampi kasvaa yhteisöön tai yhteiskuntaan ja aikuistua, ottaa se psykoanalyytikkojen puhuma viimeinen askel, kiivetä muurin yli tai nousta viimeinen porras. Siltä minusta näytti koko työssäoloaikaa, siitä kuuli eniten.

En edes tässä ajattele maanpuolustuksellisia tarpeita ja inttikeskustelun kävisin erikseen, mutta nuo tytöt puhuivat paljon yhteishengestä ja yhdessä tekemisestä. Mokat otettiin omaan piikkiin mutta ei kyllä muistettu että täällä ollaan porukassa, ja siksi pahimmat sattuivatkin. Tosin, siitä muistutettiin eli alikessu oli revetä sen ainoan kerran: Siis mä en sano MITÄÄN!  Mutta... äääh ( poistuu). Palaa takaisin: siis miten sun ei tullu mieleen..... Kaikki meni kameraan, nimittäin... 


Voisiko siitä oppia? Siksi ajattelin että..... Jokin mistä eräs sanoi, ei tarvi koko ajan kommentoida ja selittää...  Ja moni, siis lopussa, ettei sitä aina tarvi... Voi vaan heittäytyä.... Tekee mitä käskettiin eikä ihmettele,,.. Sitä asennetta, nimittäin, vaaditaan työelämässä.  Ilmeisesti sen voi oppia, ja se pitäisi oppia.
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.