Kirjoittaja Aihe: Päivän virsi 6  (Luettu 12964 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 26291
Vs: Päivän virsi 6
« Vastaus #60 : 12.12.18 - klo:08:13 »

VK 8  Nyt tahdon käydä vastaan

1.
Nyt tahdon käydä vastaan
maailman auttajaa,
vaan kuinka voisin tietä
hänelle valmistaa?
Oi Jeesus Kristus, itse
valaise minutkin,
niin että tullessasi
valmiina olisin.

2.
Kuin kansa kerran tielle
levitti vaatteita,
hajotti palmupuista
tuoreita oksia,
niin sydämeni tuokoon
sinulle kiitostaan,
riemusta vihannoikoon
elämä kokonaan.

3.
On kaikki valmistettu
puolesta tuomitun.
Vapahdit vihan alta
synteihin sidotun.
Kun rauha oli poissa
ja ilo kaukana,
kiiruhdit, rauhantuoja,
toit ilon taivaasta.

4.
Siis, sielu, näitä muista
myös tuskan aikana.
Ei epäilysten valtaan
tarvitse suostua.
On ystäväsi läsnä,
hän ovella jo on.
Hän rauhansa voi antaa
keskelle ahdingon.

5.
Näin Herraasi saat luottaa
öin päivin kokonaan
kyselemättä suotta,
tuleeko auttamaan.
Hän voi, hän tahtoo tulla,
hän tietää vaivasi
ja täynnä rakkautta
sen muuttaa rauhaksi.

6.
Myös syntisi hän tuntee
ja aina uudestaan
sen tuoman murheen alta
vapahtaa armollaan.
Hän voi, hän tahtoo tulla,
hän voittaa kiusaajan,
hän katkoo valheen verkot
ja kahleet kuoleman.

7.
Saa tuomionsa kerran,
ken Herraa kiroaa,
vaan joka häntä etsii,
sen Herra armahtaa.
Oi saavu, aurinkomme,
ja loista, valaise,
ilosi valtakuntaan
vie meidät perille!
   
 
Paul Gerhardt 1653. Suom. Elias Lönnrot 1874. Virsikirjaan 1886. Uud. komitea 1984.

https://www.youtube.com/watch?v=Np_DqZOuCyk
 

Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 26291
Vs: Päivän virsi 6
« Vastaus #61 : 15.12.18 - klo:07:35 »
SV   194      Jos etsit, sielu Jeesus-lasta

1. Jos etsit, sielu Jeesus-lasta
ja armahtajaa ihmisen,
et häntä löydä kunniasta,
vaan kapaloista pienoisten.
Jo sieltä loistaa kirkkaus,
pois heitä pelko, vastustus.

2. Siis joudu, Betlehemiin kulje.
On armon taivas avoinna.
Nyt ethän sydäntäsi sulje,
kun Jumalalle kunnia
ja maassa rauha kajahtaa.
Maa enkeleitä nähdä saa.

3. Luo seimen riennä, katso lasta,
rukoile häntä, Jumalaa.
Kumarra suurta kuningasta,
köyhää ja pientä, uinuvaa
ja kerro, mitä täällä koit,
kun uskon katseen lapseen loit.

4. Jos lienet halpa kedon paimen,
ylistä Herraa kuitenkin.
Hän saattaa kasvuun pienen taimen
sateessa päivin lämpimin.
Hän synkimpäänkin sopukkaan
saa joulun tähden loistamaan.

Abraham Achrenius 1769, uud. W. Malmivaara 1893, J. Haavio 1971, K. Hiltunen 2016

https://www.youtube.com/watch?v=_g7X0RvPuhE

Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 26291
Vs: Päivän virsi 6
« Vastaus #62 : 16.12.18 - klo:08:28 »
VK 7  Valmistu Herran kansa
 
1.
Valmistu, Herran kansa,
nyt vastaanottamaan,
kun saapuu taivaastansa
kuningas päälle maan.
On hänet maailmaan
valkeudeksi suonut,
Vapahtajaksi tuonut
Jumala armossaan.

2.
Suurelle vieraallenne
nyt tietä raivatkaa
ja portit sydäntenne
hänelle aukaiskaa.
Tie tehkää suoraksi.
Te laaksot, kohotkaatte,
te vuoret, vaipukaatte
aukeiksi, sileiksi.

3.
Nöyryyttä, hiljaisuutta
Jumala rakastaa,
ei kärsi kopeutta,
ylpeitä vastustaa.
Kun sydän haluinen
Herraansa odottaapi,
se tietä valmistaapi
tulolle Jeesuksen.

4.
Oi Jeesus, armon tuoja,
nyt sydän avaja,
ja uuden mielen luoja,
tie itse valmista.
Voi, jospa minäkin
huoneesi olla voisin,
niin kiitokseni toisin
sinulle, armoisin.
   
 
Säk. 1–3 Valentin Thilo nuorempi 1642, säk. 4 saksalainen 1657. Suom. Elias Lönnrot 1874. Virsikirjaan 1886.

https://www.youtube.com/watch?v=K77d_Zm7Qmc

 

Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 26291
Vs: Päivän virsi 6
« Vastaus #63 : 18.12.18 - klo:07:53 »

VK  20  Kaikki kansat riemuitkaa

Keskiajalta / Saksassa 1543


 
1.
Kaikki kansat riemuitkaa,
lapsosesta laulakaa,
jouluvirttä veisatkaa!
On Jeesus-lapsi helmassa Marian.
Gabrielin ennustus on täytetty.
Eijaa, eijaa! Herra meitä armahti,
taivas meille aukeni. Halleluja!
Ainoaksi auttajaksi lapsi seimeen lasketaan.
Toista turvaa emme löydä milloinkaan.
Jeesus-lapsi siunattu, Immanuel,
syntyi niin kuin ilmoitti jo Gabriel.

2.
Meille on hän syntynyt,
kansaansa on etsinyt,
auttajaksi ehtinyt.
On Jeesus-lapsi helmassa Marian.
Gabrielin ennustus on täytetty.
Eijaa, eijaa! Herra meitä armahti,
taivas meille aukeni. Halleluja!
Ainoaksi auttajaksi lapsi seimeen lasketaan.
Toista turvaa emme löydä milloinkaan.
Jeesus-lapsi siunattu, Immanuel,
syntyi niin kuin ilmoitti jo Gabriel.

3.
Synti ei saa hallita,
kuolon valta vallita.
Nyt me saamme riemuita.
On Jeesus-lapsi helmassa Marian.
Gabrielin ennustus on täytetty.
Eijaa, eijaa! Herra meitä armahti,
taivas meille aukeni. Halleluja!
Ainoaksi auttajaksi lapsi seimeen lasketaan.
Toista turvaa emme löydä milloinkaan.
Jeesus-lapsi siunattu, Immanuel,
syntyi niin kuin ilmoitti jo Gabriel.

4.
Lapset siis nyt laulakaa,
nuoret, vanhat veisatkaa,
Herrallemme riemuitkaa!
On Jeesus-lapsi helmassa Marian.
Gabrielin ennustus on täytetty.
Eijaa, eijaa! Herra meitä armahti,
taivas meille aukeni. Halleluja!
Ainoaksi auttajaksi lapsi seimeen lasketaan.
Toista turvaa emme löydä milloinkaan.
Jeesus-lapsi siunattu, Immanuel,
syntyi niin kuin ilmoitti jo Gabriel.
   
 
Latinalainen Resonet in laudibus 1300-luvulta. Suom. Hemminki Maskulainen virsikirjaan 1605. Uud. komitea 1984.

https://www.youtube.com/watch?v=k0texwLTPLo

 

Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 26291
Vs: Päivän virsi 6
« Vastaus #64 : 19.12.18 - klo:07:27 »

SV  176  Saavu Kristus, Vapahtaja


1. Saavu Kristus, Vapahtaja,
maailmamme pelastus!
Köyhän apu, armahtaja,
kuule huuto, rukous:
Oikeutta kaipaamme,
rauhaa luomakunnalle!

2. Näet vallan vääristyneen,
ahneuden, petoksen.
Kuulet itkun sorrettujen,
väkivallan uhrien.
Miksi yhä vaikenet,
kovuuttamme murra et?

3. Jääkö valtaan itsekkyyden
maailmamme kokonaan?
Pelko murtaa ihmisyyden,
toivonkin vie mukanaan.
Huudamme: Nyt armahda!
Rakkaus on sinussa.

4. Kutsu meitä rohkeuteen,
lannistuneet elvytä!
Nosta iloon, alttiuteen,
toivo jälleen synnytä!
Kosto, viha sammuta,
armahdusta kuuluta!

5. Saavu kuulas aamunkoitto,
jolloin viha voitetaan,
jolloin kaikuu rauhan soitto,
ilo syttyy uudestaan!
Rakkauden katse saa
haavoitetut parantaa.

Leena-Marja Renko Lars T. Nybergin virren pohjalta 2015

https://www.youtube.com/watch?v=OS52qWAGQDQ

Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 26291
Vs: Päivän virsi 6
« Vastaus #65 : 21.12.18 - klo:08:46 »
VK  26   Oi armon lähde autuas



1.
Oi armon lähde autuas,
elämän suuri ruhtinas
ja taivaan kirkas aamunkoi,
sinulle virtemme nyt soi.

2.
Sinulle kiitos, kunnia,
Jumalan Poika armoisa,
kun viimein saavuit luoksemme,
kaivattu, kallis vieraamme.

3.
Jo aivan alkuajoista
on ikävöity sinua.
Näin huokasivat kaivaten
profeetat kanssa isien:

4.
Ah, milloin saapuu Messias,
Siionin suuri kuningas?
Hän päästää meidät kahleista
ja Israel saa iloita.

5.
Nyt saavuit, Vapahtajani,
on seimen oljet vuoteesi.
Näin meidät, pieni, korotat,
alaston, kaikki vaatetat.

6.
Oi Herra, rikoin käskysi,
en kestä kirkkauttasi,
vaan siksi tänne synnyitkin,
synnistä että pääsisin.

7.
Siis käännyn, Jeesus, puoleesi,
sinulle annan kuormani.
Sä murheen muutat riemuksi
ja elämäksi kuoloni.

8.
Oi autuuteni, iloni,
suo minun olla omasi.
Ja Pyhän Hengen voimalla
sinua tahdon palvella.
   
 
Paul Gerhardt 1653. Suom. Julius Krohn 1880. Virsikirjaan 1886.

https://www.youtube.com/watch?v=z94I7mpMALk

 
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 26291
Vs: Päivän virsi 6
« Vastaus #66 : 23.12.18 - klo:07:47 »
Mikkelin virsikuoro veisaa jouluvirttä :

https://www.youtube.com/watch?v=SkeKmyh5sSU


 

Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 26291
Vs: Päivän virsi 6
« Vastaus #67 : 25.12.18 - klo:20:27 »
SV   193   Betlehemin piltti vain

https://www.youtube.com/watch?v=4TwzgVULyTU


1. Betlehemin piltti vain,
piltti vain
riemuni on autuain.
Aamen, halleluja!

2. Nyt hän makaa seimessään,
seimessään,
kaiken kantaa kädellään.
Aamen, halleluja!

3. Aasi tunsi Herransa,
Herransa.
Jeesusta saan palvella.
Aamen, halleluja!

4. Toivat viisaat idän maan,
idän maan
arvokkaita lahjojaan.
Aamen, halleluja!

5. Poika puhtaan neitsyen,
neitsyen
syntyi sukuun syntisten.
Aamen, halleluja!

6. Ikuinen ja luomaton,
luomaton
ihmiseksi tullut on.
Aamen, halleluja!

7. Muiden lasten lailla hän,
lailla hän
kohtaa vaivat elämän.
Aamen, halleluja!

8. Kuitenkaan ei syntiä,
syntiä
havaita voi hänessä.
Aamen, halleluja!

9. Pelastaakseen tuomitut,
tuomitut
hän on tänne saapunut.
Aamen, halleluja!

10. Siispä veisaan iloiten,
iloiten
kiitokseksi Jeesuksen:
aamen, halleluja!

11. Ylistystä, kunniaa,
kunniaa
Pyhä Kolminaisuus saa.
Aamen, halleluja!

Latinalainen keskiajalta, suom. Jaakko Finno 1583, uud. suom. J. Haavio 1971

Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 26291
Vs: Päivän virsi 6
« Vastaus #68 : 28.12.18 - klo:08:23 »
VK  491  Oi Jumala, et hylkää pientä lasta


1.
Oi Jumala, et hylkää pientä lasta,
et lakkaa rakkaitasi hoitamasta.
Jo lapsena saan tulla luoksesi,
tuon sinulle nyt rukoukseni.

2.
Myös minut maailmaasi olet luonut,
ruumiin ja sielun, kaiken olet suonut.
Mä tulin lapseksesi kasteessa,
sinulle kuulun, Isä Jumala.

3.
Suo, että tahtoasi noudattaisin,
sanaasi pyhää aina rakastaisin.
En tietäni voi itse ohjata,
siis minua, oi Isä, johdata.

4.
Sinua, Herra, kiitän kodistani,
turvaksi annoit rakkaat vanhempani.
Annathan voimaa heitä rakastaa,
kunnioitusta heille osoittaa.

5.
Ystävilleni hyvyyttäsi näytä,
kaikkia meitä johdata ja käytä.
Suojele aina armokädellä,
niin että kartan synnin myrkkyä.

6.
Suo, että lapsenasi elää voisin
ja iloasi toisillekin toisin.
Mun täällä anna kasvaa armossas
ja kasvos nähdä kerran taivaassas.
   
 
Jesper Swedberg 1694. Suom. Bengt Jakob Ignatius 1824. Uud. Julius Krohn 1880. Virsikirjaan 1886. Uud. komitea 1937, 1984.

https://www.youtube.com/watch?v=99gAMWCXMeY
 
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 26291
Vs: Päivän virsi 6
« Vastaus #69 : 29.12.18 - klo:08:15 »


VK  37   Taas on yksi vuosi mennyt
 
1.
Taas on yksi vuosi mennyt
saamastani ajasta.
Siitä kannan kiitoksen nyt,
kaiken annoit lahjana.
Kiitos, armon Jumala,
hyvyydestä kaikesta.
Minut muistit koko vuoden
voimaa, siunausta suoden.

2.
Kuinka käytin ajan menneen,
antamasi lahjatkin?
Yhtä huonosti kuin ennen
kunniaasi kirkastin.
Lähimmäisen laiminlöin
tekemättä jäänein töin.
Kantanut en ristiäni
nurkumatta, mielelläni.

3.
Tällaiseksi edessäsi,
Herra, tunnen itseni.
Muista vielä hyvyyttäsi,
muista laupeuttasi.
Pojassasi rakkaassa
minuakin armahda.
Armo yksin levon antaa,
uuteen päivään hoitaa, kantaa.

4.
Hengelläsi sydäntäni
joka hetki hallitse.
Tieni, koko elämäni
valollasi valaise.
Ohjaa, Herra, puheeni,
työni, ajatukseni.
Anna kaikkeen viisautta,
nöyrää mieltä, rakkautta.

5.
Sydämeeni, Herra, paina
armon tunto elävä.
Rauhasi suo siinä aina
säilyä ja syvetä.
Omaiseni, perheeni,
kaikki lähimmäiseni
huolenpidossasi kanna,
armon suoja heille anna.

6.
Siunaa kansaa, isänmaata,
ohjaa oikein elämään.
Esivalta, Herra, saata
tahtoasi täyttämään.
Silmäsi luo puoleemme,
anna rauha maallemme.
Isä, Poika, Henki Pyhä,
ylistetty olet yhä.
   
 
Elias Lönnrot 1865. Virsikirjaan 1886. Uud. Niilo Rauhala 1984.

https://www.youtube.com/watch?v=Y16s1DWi7rY
 

Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 26291
Vs: Päivän virsi 6
« Vastaus #70 : 31.12.18 - klo:09:09 »
SV  243Edessä reitti tuntematon


https://www.youtube.com/watch?v=_TDpEPAu5QE

1. Edessä reitti tuntematon aukeaa,
omin voimin emme kestä tuulta vasten.
Matkalla, Herra, lupaat meitä johdattaa:
kaitse askeleita horjuvien lasten.
Vaikka vaellus on vaivaista,
minä vielä jaksan toivoa;
olen kahden maan kansalainen.

2. Takana aavikon ja vuorten janoisten,
saartavien tulvavetten tuolla puolen
yöhöni kuiskaan voimattoman rukouksen:
Sinä tiedät kaiken, elän taikka kuolen.
Vaikka vaellus on vaivaista,
minä vielä jaksan toivoa;
olen kahden maan kansalainen.

3. Erämaan hiekastakin kasvaa puutarha,
uskon verso nousee, Herra, lahjanasi.
Raota portti valtakuntaan, armahda!
Älä pyytävältä peitä kasvojasi!
Vaikka vaellus on vaivaista,
minä vielä jaksan toivoa;
olen kahden maan kansalainen.

4. Elämän näen pientareelle piirtyvän;
Herra antoi, Herra otti, kiitos Herran!
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän:
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran.
Vaikka vaellus on vaivaista,
minä vielä jaksan toivoa;
olen kahden maan kansalainen.

Kaija Pispa 1995, © Warner/Chappell Music Finland, julkaistu kustantajan luvalla

HERÄTTÄJÄ-YHDISTYS
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 15658
Vs: Päivän virsi 6
« Vastaus #71 : 31.12.18 - klo:10:14 »
Toinen säkeistö antaa tiivistetyn ajo-ohjeen Walvis Bayn satamasta Namibin autiomaan ja Afrikan reunavuoriston - tässä Erongo-vuoret - sekä Etoshan sadekausina tulvivan suolalakeuden kautta Ambomaalle.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 26291
Vs: Päivän virsi 6
« Vastaus #72 : 03.01.19 - klo:07:56 »
SV   13   Opeta tällaisena


1. Opeta tällaisena
luoksesi tulemaan
kuin olen, vaivaisena,
ja sinuun turvaamaan.
Kun synti tieni sulkee,
luokseni tiesi kulkee,
syntisten ystävä.

2. Omalla uskollani
en osaa uskoa,
hauraalla toivollani
en jaksa toivoa.
Sieluuni lohdutusta,
voimaa ja uskallusta
sinulta ikävöin.

3. Kun pyhään kuolemaasi
on minut kastettu,
kalliisti ostamaasi
näin laumaan johdettu,
niin auta, Jeesus, että
en sanaa, kasteen vettä
milloinkaan unohda.

4. Matkalle oppaakseni
suo Pyhä Henkesi.
Käy taluttajakseni,
kun uupuu jalkani.
Valaise tieni määrä,
oikaise suunta väärä,
suo kuorma keveä.

5. Pohjalle vahvimmalle
toivoni perustan.
Jeesuksen ristin alle
majani rakennan.
Ei ajan tuulten pauhu,
ei kuolemankaan kauhu
voi sitä horjuttaa.

Lars T. Nyberg 1743, suom. E. Lagus 1790, uud. W. Malmivaara 1891, J. Haavio 1971, J. Ikola 2016
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 26291
Vs: Päivän virsi 6
« Vastaus #73 : 04.01.19 - klo:09:16 »
VK   340   Herrasta veisaa kieleni


1.
Herrasta veisaa kieleni,
ylistää armoansa,
ei unohtaa voi sieluni
hyviä tekojansa.
Kun etsin, niin hän vastasi,
ja nöyrät kiitosvirttäni
iloiten kuuntelevat.

2.
Ne jotka Herraa etsivät,
löytävät lohdutuksen,
ja jotka häntä pelkäävät,
ne saavat varjeluksen.
Ja ahdingonkin aikana
on heillä rauhaa, iloa,
kun Herra heitä hoitaa.

3.
Kasvoihin Herran katsokaa,
ne loistaa suloisesti,
ja hyvyyttänsä maistakaa,
se vuotaa iäisesti.
On autuas se ihminen,
ken elää Herraan turvaten.
Ei mitään silloin puutu.
   
 
Julius Krohn 1880. Virsikirjaan 1886. Uud. komitea 1937.

https://www.youtube.com/watch?v=cJllFAzN8Ek&t=3s

 

Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 26291
Vs: Päivän virsi 6
« Vastaus #74 : 07.01.19 - klo:08:28 »
SV  56  Ah, armon Herra suloinen


1. Ah, armon Herra suloinen,
nyt kuule huutoani,
kun kumarrun ja huokailen
ja puhun puutteistani.
Näin hätäni taas pakotti
kerjäämään helmoissasi,
pyytämään armoasi.

2. Kulkija olin huoleton,
en vaaraa nähnyt tiellä.
Mahdoton tilanteeni on,
en sitä enää kiellä.
Sokeana en kulkea
nyt osaa avuttasi,
vaan eksyn polultasi.

3. Kun järjeltäni neuvon sain
taas nousta ylemmäksi
Siinailla, vuoriteillä lain,
tie muuttui hämäräksi.
Murehtien nyt havaitsen,
taas olen eksyksissä.
En oikein tiedä, missä.

4. Vaan viimein Pyhä Henkesi
paljasti sydämeni
ja näytti turmelukseni,
löi maahan pyhyyteni.
Nyt kauhistun ja masennun
vilppiä elämäni
ja pahaa sydäntäni.

5. Edessäsi, oi Jumala,
alasti seison tässä
näin huonona ja kurjana
rauhaasi etsimässä.
Nyt vaateta ja ojenna
kätesi, nosta, kanna,
taivaasta toivo anna.

6. En osaa oikein rukoilla,
uupumus minut voittaa,
vaan saanhan silti huokaista:
armosi anna koittaa.
On voittoni, jos luoksesi
lopulta minut päästät
ja tuomiolta säästät.

Halullisten sieluin hengelliset laulut 1790, uud. W. Malmivaara 1891, J. Haavio 1971, J. Löytty 2015


https://www.youtube.com/watch?v=kIiUeAVyqv0
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)