Kirjoittaja Aihe: Hiljaista pohdiskelua  (Luettu 20853 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 19548
Vs: Hiljaista pohdiskelua
« Vastaus #45 : 26.04.18 - klo:08:39 »
Oleminen, levollisuus, ilo ja rauha, pyhä huolettomuus.... :109:

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 19548
Vs: Hiljaista pohdiskelua
« Vastaus #46 : 06.05.18 - klo:22:13 »
Väsyneenä katsoin muutaman raamatun jakeen...tässä yksi niistä:

Hän on sinulle totisesti armollinen, kun apua huudat;
sen kuullessaan hän vastaa sinulle kohta.   Jes. 30:19

.......en tuohon tekstiin yritäkään mitään kommentoida....
mutta muistan erittäin elävästi...miten...missä...ja milloin tätä Sanaa sain kuulla...
puhujan matala hiljainen levollinen jutustelu kuulijoiden rinnalla, alapuolella...
Sana:  "Hän vastaa sinulle kohta"....oli elävää ja rohkaisevaa silloin yli 40 vuotta sitten...
ja on sitä edelleenkin!!!

 :109:

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 19548
Vs: Hiljaista pohdiskelua
« Vastaus #47 : 18.06.18 - klo:22:53 »
Ai niin, täällä oli tällainen ketju, jossa olen näköjään monet kerrat käynytkin...  :eusa_angel:

Kai noita laittamiani raamatunlauseita olisi tässä parempi pohdiskella hiljaa...
kuin tuolla körttibaarissa, jossa toisaalta vapaus ja ilo vallitsee....
Jos osaisin siellä turista jotain muuta... :023:
--------------------
Ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.
Gal. 2:20 KR33/38

Jep, tuon kohdan laitoin tänään seuratuvalle....
Tuo on kyllä jokseenkin valtavaa tekstiä....toisaalta selkeää....toisaalta tuntuu että
ajatus lentää jossain korkealla taivaan avaruuksissa, jonne pieni ihminen ei yllä...
Minä en vaan ymmärrä yhtään mitään, omassa itsessäni...siksi meille on annettu
Pyhä Henki....ja siksi Jeesus meitä auttaa ja kantaa koko ajan....24/7....

Paikalla Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 26023
Vs: Hiljaista pohdiskelua
« Vastaus #48 : 19.06.18 - klo:07:59 »
Tuo lause tarkoittaa minulle juuri sitä Seppä Högmanin Kristuksen sisällistä tuntemista.

Olen saanut kokea sitä sen jälkeen kun tyhjennyin itsestäni Hänen edessään. Siis Kolmiyhteisen Jumalan; Isän, Pojan ja Pyhän Hengen läsnäolo alkaa toteutua tuon Galatalaiskirjeen kertomalla avalla.

Itse en ole pyhä, vaan Kristus minussa pyhittää.Se ei tarkoita että olisin pyhimys.  :018:
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 19548
Vs: Hiljaista pohdiskelua
« Vastaus #49 : 24.06.18 - klo:12:43 »
Kun rukoilet häntä, niin hän kuulee sinua, ja sinä saat täyttää lupauksesi. Jos mitä päätät, niin se sinulle onnistuu, ja sinun teillesi loistaa valo. Jos tie painuu alaspäin, niin sinä sanot: 'Ylös!' ja hän auttaa nöyrtyväistä.
Job 22:27-29 KR33/38

Tämän laitoin aamulla seuratuvalle....
Onpas jotenkin jännä ja mielenkiintoinen kohta!!
Ymmärrän tämän omalla tavallani, ja tästä voisin turista pitkäänkin...on monta
hyvää ja rohkaisevaa ajatusta!

Mutta nyt lyhyesti tuosta viimeisestä lauseesta...
Välillä kun forkalla olen rohjennut jotain enemmän ja avoimennin kertoa, lukija on
huomannut että useinkin mulla tie viettää alaspäin....ja juurikin toisella tavalla kuin:
"Antaa mennä kun on alamäki taas..."      Siis olen putomassa / pudonnut monttuun....
Joskus tulee mieleen että Kristus kulkee jalkaisin ja etsii monttuihin pudonneita...

Jep...mutta palaan aiheeseen...Rmt-kohdan loppusanoihin...
Kun on tilanne että vn on valumassa alaspäin murheen laaksoon....
niin sanonko itselleni: YLÖS!!!   ...harvakseltaan....
Ymmärrän tuon tarkoittavan että Pyhä Henki herättelee...näyttää missä olen...
näyttää minne pitäisi mennä...näyttää missä seuraava rasti....yleensä ei pitäisi etsiä
nokka savessa möyrien...vaan katsoen ylöspäin....Apu tulee ylhäältä!

Siis YLÖS!....Ja Herra auttaa nöyrtyväistä.
Ymmärrän nöyrtyväisen tässä tarkoittavan sitä että näen ja koen ja tunnen ja ymmärrän:
Joka aamu on armo uus....anteeksiantamus ja armo on minuakin koskevaa...
on uuden alun mahdollisuus...myönnän että en ole täydellinen enkä pärjää omin voimin...
 :109: :eusa_angel:

Paikalla Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 26023
Vs: Hiljaista pohdiskelua
« Vastaus #50 : 24.06.18 - klo:13:36 »
Luin noita jakeita , ensimmäisen ymmärrän tästä sinun linkistäsi, toinen ei minulle avaudu.

1992 käännöksessä ne taas kuuluvat näin: 

27 Sinä rukoilet häntä, ja hän kuulee sinua,
ja sinä saat uhrata hänelle
sen minkä olet luvannut.
28 Mihin tahansa ryhdytkin, se onnistuu,
valo loistaa sinun teilläsi.

Näissä käy päinvastoin. En ymmärrä mitä voin luvata Jumalalle, ja vielä sen uhratakin.

Toinen jae taas on aivan eri asiaa kuin vanhemmassa käännöksessä.

Periaatteessa se että Hän auttaa nöyrtyväistä voidaan ymmärtää myös : Valo loistaa teilläsi.


Rukoilemisesta voidaan puhua monin vertauksin. Tärkeintä on kääntyä murheessa ja huolissa Jumalan puoleen. Ihmisten apu on haihtuvaa




Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Paikalla Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 26023
Vs: Hiljaista pohdiskelua
« Vastaus #51 : 24.06.18 - klo:13:43 »
Minulta jäi pois jae 29. Se on näin:

29 Sen, joka kerskuu, hän painaa maahan,
mutta nöyrän hän nostaa.

Tässä kai tarkoitetaan, verraten vanhempaan käännökseen, että  itse itseämme käskemällä ei tule rukoilla.

Käännöksissä on eroa. Joskus ne lisäävät ymmärtämisen vaikeutta. :017:
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 19548
Vs: Hiljaista pohdiskelua
« Vastaus #52 : 25.06.18 - klo:17:49 »
Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta, niin se hänelle annetaan. Mutta anokoon uskossa, ollenkaan epäilemättä; sillä joka epäilee, on meren aallon kaltainen, jota tuuli ajaa ja heittelee. Älköön sellainen ihminen luulko Herralta mitään saavansa.
Jaak. 1:5-7 KR33/38

Välillä rohkeutta ja uskallusta puuttuu...epäilyksiä ja pelkoja on....
ja kaikenlaiset opintuulet ja mielipiteet purttani kyllä kovasti heittelee.
Uskon, että armo ja anteeksiantamus on silti olemassa.

Paikalla Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 26023
Vs: Hiljaista pohdiskelua
« Vastaus #53 : 25.06.18 - klo:19:25 »
Jaakobin kirje ja Kirje hebrealaisille pitävät sisällään vaatimuksen henkeä, aistin sen aika selvästi.

Jo vuosia sitten kirjoitin näistä tuntemuksistani ja juhani siihen vastauksessaan selvitti, että aikoinaan oli epävarmaa otetaanko Jaakobin kirjetta Uuteen Testamenttiin lainkaan.

Me emme täytä vaatimuksen mittaa: Anokoon uskossa epäilemättä. Siihen lisättynä arvostelu uskon laadusta vieroittaa minua tästä.

Älköön luulko mitään Herralta saavansa !   :100: Kristus Vapahtaja
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Wanha-Erkki

  • Kulku käy kohti Paavon Pirttiä
  • Viestejä: 22
Vs: Hiljaista pohdiskelua
« Vastaus #54 : 11.10.19 - klo:17:57 »
Ajatuksiani uskosta

Istuin kerran seurakunnan rukouskokouksessa. Siellä jouduin ajatuksissani vertaamaan uskon
ilmenemismuotojen erilaisuutta luonnon moninaisuuteen. Siinä missä toinen huutaa kädet ylös kohotettuina minä istun hiljaa mietteissäni. Väistämättä ajattelin, että kasvejakin on hyvin erilaisia.

On suuria puita, värikkäitä kukkivia kasveja, sammalia ja jäkäliä. Jonkun usko on lähes
kolmikymmenmetriseksi kasvava vankka petäjä. Jonkun toisen usko muistuttaa metsän pohjalla
kasvavaa orvokkia tai vanamoa tai hakkuuaukealla tuulessa heiluvaa maitohorsmaa. On uskoa, joka
tuottaa runsaan sadon, kuten mustikka otollisina kesinä. Minun uskoni on kuin kiven pinnalla
vaatimattomasti sinnittelevä, äärimmäisen hidaskasvuinen jäkälä. Turha, hyödytönkin, saattaisi
moni ajatella, mutta itselleni ainoa mahdollinen.

On myös uskoa, joka tuo mieleeni kaukaasianjättiputken, tuon haitallisen, voimakkaan,
elinvoimaisen ja kasvupaikat valtaavan vieraslajin.

Miksi usko ei voisi olla maanläheistä, arkipäiväistä luottamista Jumalan armoon Kristuksessa ja
pyrkimystä elää kohtuullisesti Jeesuksen opetusten mukaisesti? Miksi pitää tavoitella suuria ja
ihmeellisiä asioita, kun niiden myötä voidaan ajautua väärille teille? Seurakuntia Suomessakin
myrkyttänyt amerikkalaistaustainen valta- ja menestysteologia on tästä hyvä esimerkki. Pitäisin
valta- ja menestysteologiaa ja niiden kaltaiselta fundamentalistiselta perustalta nousevia uskon
tulkintoja jättiputkiin verrattavina vieraslajeina.

Viittaan Roomalaiskirjeen jakeeseen (Room 12:3), jossa kehotetaan ajattelemaan sen uskon määrän
mukaan, mikä kullekin on suotu. Jae viittaa siihen, että uskoa on erilaista, vahvaa ja heikkoa uskoa
ja kaikkea siltä väliltä.

Toisaalta tähän mennessä yhdelläkään ihmisellä koko kristillisen kirkon historian aikana ei ole
löytynyt uskoa sinapinsiemenenkään vertaa, koska yksikään vuori ei ole uskon voimasta kohonnut
ja syöksynyt mereen. Mutta mitä tällainen usko olisi, siitä meillä ei ole käsitystäkään. Jos vuori
oikeasti syöksyisi mereen, seurauksena olisi jättiläismäinen hyökyaalto, joka tuhoaisi suurimman
osan rannikkojen kaupungeista ja muusta asutuksesta. Tällainen kauhuskenaario voisi toteutua, jos
ilmaston lämpenemisen seurauksena riittävän suuri osa esim. Grönlannin jäätiköstä romahtaisi
mereen.

Mutta onko seurakunnassa sijaa sellaiselle uskolle, joka ei ilmene aktiivisena ulospäin
suuntautuvana toimintana? Onko sijaa etsivälle uskolle, jolle kaikki ei ole enää selvää, vaan joka
joutuu vuosia, kenties vuosikymmeniä pohtimaan, mistä lopulta on kysymys? Voivatko tällaiset
pohdiskelut, jos niistä kirjoitetaan tai muuten tuodaan esiin, auttaa jotakuta toista selvittämään
ajatuksiaan? Vai pitääkö seurakunnan tehokkuutensa nimissä saada kaikki ajattelu
yhdenmukaiseksi, helposti hallittavaksi, käytännöllisiä päämääriä ajavaksi?

Ajatellaanpa asiaa taas luonnon kannalta. Luonnossa geneettinen monimuotoisuus on edellytys lajin
säilymiselle ympäristön muuttuessa. Olisiko mahdollista nähdä uskon tulkintojen erilaisuus
seurakunnan vahvuutena eikä uhkana?